Tentti ja taidetta

Turun yliopiston verkkokursissa Suomen historian linjat ja murrokset oli tällä tokavikalla viikolla vuorossa tentti. Miunmaun mukainen: sai pitää kirjan esillä. Ja kukapa sitä olisi kotonani vahtinutkaan.

Tentittävänä kirjana oli Kirsi Vainio-Korhosen pyöreän syntymäpäivän johdosta tehty juhlakirja, jota olin aiemmin vain vilaissut. Turhan hätäisesti, minkä tarkempi luenta paljasti. Tarkkuus on tietenkin suhteellinen käsitys. Ohitin reippaasti Anu Lahtisen kirjoittaman henkilöhistoriallisen katsauksen, joka olisikin ollut relevantti yhteen tenttikysymykseen. Onneksi piti vastata vain kolmeen neljästä.

Yksi tenttikysymyksistä kohdistui Suvi Rytyn artikkeliin Kavalat kaupungit ja modernin elämäntavan kirous. Paluu luontoon 1900-luvun alun urbanisoituvassa Suomessa. Vastaaminen oli helppoa, sillä olin tehnyt runsaasti muistiinpanoja ihmetellen yhteyksiä nykyajan elämään, jossa myös ihmiset kokevat tarvetta tehdä henkilökohtaisia valintoja yleisten ongelmien ratkaisemiseksi. Kasvissyöntiä ja kulutuskritiikkiä jo 100 vuotta - yhä marginaalissa.

Luonto ja viljely osana Turkua vilahti edellisen viikon keskusteluavauksessani, mutta Panu Savolaisen artikkelista Näkymättömien puutarhojen varjoissa. Ruotsin ajan lopun turkulaispihojen puut, viljelmät ja istutukset tonttikatselmusten valossa selvisi paljon lisää.

Topi Artukan artikkelissa Valssin pyörteissä. Tanssi ja Turun seurapiirit 1800-luvun alussa oli paljon tuttua, sillä luin lähteitään kirjoittaessani kuningasparin matkasta kesällä 1802. Taisin väittää valssin olleen tuolloin jo etabloitunut osa tanssiaisia, mutta Artukka ajoittaa suosion vakiintumisen 1810- ja 1820-luvuille. Joka tapauksessa ällistyttävän paljon aikaisemmaksi kuin Yhdysvalloissa, jossa erään verkkosivun mukaan valssia demottiin vasta vuonna 1834.

Kirjan innovatiivisin artikkeli oli mielestäni Tiina Männistö-Funkin Kävelevien naisten kaupunki. Sata vuotta sukupuolta Turun kaduilla. Männistö-Funk oli käynyt läpi tuhansia Turusta otettuja katuvalokuvia ja tehnyt huomioita sukupuolista, säädystä ja iästä. Se, että naiset ovat enemmistönä joukkoliikenteessä, on tuttu havainto, mutta Männistö-Funk osoittaa, että naisia on miehiä enemmän myös jalkakäytävillä.

Tentin luvun keskellä kävin Ateneumin äskettäin avatussa näyttelyssä Kohtaamisia kaupungissa. Sekä Männistö-Funkin että laatukuvamaalauksesta artikkelissaan historiaa etsineen Johanna Ilmakunnaksen innoituksesta aloin katsoa taidetta "sillä silmällä".

Menneisyyden muuttokuormista jaoin aikanaan kuvauksen vuodelta 1909. Tanu Mannisen grafiikkatyössä Muutto vuodelta 1939 oli myös mukana huonekasvi, mutta muu omaisuus mahtui isoon kahden kannettavaan pärekoriin ja tunnelma on surullinen. Yksi muuttokuorma liikkui käsikärryillä vossikoiden ohi Marcus Collinin maalauksessa vuodelta 1931. Sen jalkakäytävällä käveli mies olallaan säkki, mitä ei nykyään usein näe. Maalauksessaan Katu vuodelta 1925 tunnelma on harmaa ja masentunut eli aivan toinen kuin Helsingin kaupunginmuseon Suruttomassa kaupungissa.

Ilokseni löysin myös nykyisen kotini ympäristön kuvattuna Einari Wehmaan maalauksessa Näkymä Töölönkadulta (1943). Valitettavasti en tekijänoikeussyistä voi ottamaani kuvaa jakaa. Näkymän etualalla on punatiilinen panimo, joka 40-luvulla oli jo jotain muuta. Mistä tuleekin mieleen, että kyseinen rakennushistoriakatsaus on edelleen blogin luonnoskansiossa.

(Alkukuvassa yksi harvoista näyttelyn maalauksista, jonka tekijänoikeus on rauennut. Henry Ericssonin (1898-1933) Fazerin baari vuodelta 1931.)