keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

AS11: Mietteitä Kainuun museossa


1. Perusnäyttelyn arkeologiaosuus ei varsinaisesti näyttänyt oudolta, mutta oli silti hauska huomata tuttuna asiana, että täältä Kajaanista oli löytynyt se 536-2 jaa ajoitettu raudanvalmistusuuni, jonka kokeellisesta arkeologiasta kuulin vuosi sitten Joni-Pekka Karjalaisen esityksen.


2. Esihistorian loppupuolelle kuuluvat hopeiset kaularenkaat, jotka löydettiin Puolangasta vuonna 2010. Tästä minulla ei ole mitään muistikuvaa. Samantapaisia on seinätekstin mukaan löytynyt "Luoteis-Venäjältä Atlantin rannikolle ulottuvalta pohjoiselta vyöhykkeeltä".

3. Apropoo, seinätekstit. Viereisellä sivulla sellaisen aloitti otsikko Kohti uutta aikaa ja ensimmäiset lauseet kuuluivat
Esihistoriallisen ajan lopulla Kainuun paikallinen väestö oli lappalaisia, joita eränkävijät verottivat matkoillaan. Lappalaiset saattoivat olla omaisuutta, jota myytiin ja jätettiin perinnöksi.
Täh-mitä-häh? Tarkoitetaanko lappalaisilla saamelaisia vai jotenkin muuten määriteltyä ryhmää? Mistä kaukaa (kaskiviljelyksiltään?) eränkävijät tulivat, kun he eivät olleet paikallisia? Mitä (arkeologisia?) todisteita voi olla tällaisille väitteille?

Jaoin tekstin kuvana oitis Twitteriin, jossa m.m. Virpi Kivioja reagoi "Kuvaannollisessa merkityksessä??" ja Jenni Lares totesi "No nyt on kyllä sakeaa tekstiä. Tuskin lappalaisia/saamelaisia omistettiin, vaan kyse on verotusoikeudesta?"

4. Perusnäyttely jatkui numeroiduin osioin (kiitos!) seuraavassa huoneessa tiiviinä kronologiana 1600-luvulta 1900-lukuun esittäen vain oleellisimman. Mieleen jäi lähinnä raudan valmistus suo- ja järvimalmista edellisestä majoituspaikasta pohjoiseen jatkuvana teemana.

Seuraavassa huoneessa oli sitten erilaisia toimia kuten metsästys, kalastus, kotiteollisuus, naisten työt,... Naisten työt?! Vähän niinkuin käsityömuseossa oli totisen käsityön joukossa "Äijien puuhastelu". Melko kookas vitriini oli omistettu pienelle koti-interiöörille ja tekstiilityöstä kertoville esineille. Vaikka vitriinin teksti alkoi maininnalla karjataloudesta, esimerkiksi kirnua ei oltu tuotu sotkemaan naisten töitä langan käsittelyä monipuolisemmaksi. (Tietenkin jo pelkkä langan teko, käsittely ja käyttö ovat vaativia toimia, mutta kävikö se esityksestä ilmi?)

Karjatalous sai toki myöhemmin numeerisessa etenemisessä oman osionsa, jonka taustakuvassa lehmän luona seisoo pariskunta. Jonka naisen kasvot on peitetty tekstikentällä.

Tämän nähtyäni pyörin kuin väkkärä ja totesin näkeväni enimmäkseen miehiä. Naiset eivät näkyneet edes viljaa korjaamassa, eikä missään puhuttu (mielestäni) ruuanlaitosta, joten arvatenkin kainuulaiset miehet popsivat rukiinjyvät raakoina suuhunsa.

Näyttelyn lopun 9 historialliseen julkkikseen oli löydetty kaksi naista: Isa Asp ja Hilja Gestrin (o.s. Kainulainen). 

5. Yläkerran vaihtuva näyttely kertoi matkailun historiasta luonnollisesti keskittyen 1900-lukuun. Varhaisinta aikaa käsittelevästä tekstistä luin, että "1860-luvulla Suomessa alkoi rautatieliikenne, mikä omalta osaltaan lisäsi mahdollisuuksia matkailuun". Ei sanaakaan kanavista ja höyrylaivoista, jotka olivat edellisen päivän kanavamuseon jäljiltä tuoreessa muistissa. Laivoilla tehtiin "hupimatkoja" (lustresa) jo 1800-luvun alkupuolella ja vaikka en Itä-Suomeen ole varsinaisesti perehtynyt, niin mielestäni sielläkin höyrylaivoilla järjestettiin ryhmäretkiä. Mutta oliko Kajaanissa höyrylaivoja? Ainakin linnalla käydessäni näin viitan nykyään nähtävästä ja ehkä liikkuvastakin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti