Glimmingehus oli kannattanut käydä katsomassa vaikka pelkästään ulkopuoleltakin, mutta sisällä vasta olikin hienoa. Koska rakennus oli asumiskäytössä alle sata vuotta (tai jotain sinne päin) ja myöhemmin ilmeisesti varsin kevyin muutostöin toimi varastona, fiilis oli kuin asuntonäytössä. Oli lähdetty pois ja siivottu pahimmat roskat. Ja stailattu kynttilälyhdyin.
Ehdottovasti mielenkiintoisin yksityiskohta oli se, että vuonna 1499 valmistuneessa rakennuksessa hormiton tulisija oli keskellä lattiaa. (Erikseen oli leivinuunit, jotka on purettu jossain vaiheessa.) Ja sisävesi! Eli kaivo keittiön viereisessä huoneessa.
Rakennuksen hienouksiin kuuluu se, että keittiön lämpö johdettiin seinissä kulkevia väyliä pitkin taloa. Vain parissa yläkerran huoneessa oli tulisija, joten hyvin ymmärtää, että jonkin ajan asumisen jälkeen viereen rakennettiin mukavampi pytinki.
Alkuperäisen rakennuttajan virka oli Gotlannissa, joten hän ei kai ehtinyt täällä paljon värjötellä. Mutta ilmiselvästi tarkoituksensa oli tehdä johonkin vaikutus. Rakennus on maksanut maltaita ja sitä on koristeltu ainakin edelleen näkyvin kivikaiverruksin, joista pari oli nimeltä tunnetun taiteilijan jälkeä. Myös tiili rakennusmateriaalina oli tähän aikaan luksusta.
Linnassa koin saaneeni tarpeellisen määrän tietoa pienestä paperiläystäkkeestä ja ulos tultuani olisin kävellyt tyytyväisenä takaisin autolle. Mutta pihan takakulmassa kyltti Borgfolket lupasi jotain lisää.
Se jotain oli tekstivoittoinen esitys neljästä linnaan liittyvästä henkilöstä. Ensimmäisenä tietenkin linnan rakennuttanut Jens Holgersen Ulfstand, jonka ensimmäisestä vaimosta oli myös yritetty heruttaa tietoa. Naishistorian vuoksi vai siksi, että hän oli umpitanskalaista miestään ruotsalaisempi? Perhehistoriassaan oli tuttuja sukunimiä, joten tarkistettuani autolle päästyäni mukana olleet sukutietoni, luulen olleeni kaukaisen serkkuni kotona!
Eikä tässä kaikki. 1700-luvun emäntänä esitettiin Maria Sophia Skogh, joa aiemmin elämässään oli Viipurista Siperiaan viety vanki! Ja, huh, on mukana kirjassani Viipurista Venäjän vangiksi 1710-22.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti