Naiskirjoittaja

Parin viikon takaisessa 1800-luvun seminaarissa kuuntelin session, jossa Ihan Oikeat Historiantutkijat miettivät naiskirjailijoita käsittelevää hanketta. Tai naiskirjoittajia, mistä heräsi keskustelua rajauksesta, joka oli täysin auki tutkimuskysymyksen ohella. Onko olennaista kirjoitusten julkaiseminen vai niiden kirjoittaminen?


Keskustelu palasi mieleeni kun Aurorasta 2/1922 luin Ilmari Kiannon äidistään Cecilia Calamniuksesta (o.s. Lundahl) kirjoittamaa henkilökuvaa, joka keskittyi tämän runotuotantoon. Jota ei varmaankaan kirjoituksen ulkopuolella ole julkaistu.

Kianto näet kirjoittaa

Jo nuorena tyttönä huvitteli Cecilia (Cilly, Sissi) itseään ja ympäristöään kirjoittelemalla milloin sydämenvakavia, milloin humoristisia runoja ja tätä taidettaan hän on jatkanut tähän päivään asti »från barnaår till silfverhår». Mutta ei koskaan julkisuutta ja suurta maailmaa varten, vaan aina kodin ja ystäväin piirissä. Hyvin useat hänen runoistaan ovat syntyneet n. s. kirjerunoina elämän arkitouhujen keskessä, jolloin on kiire viljelemään ensimäiseksi mieleen juohtuvia loppusointuja. Sen tähden ne vaikuttavatkin hyvin välittömästi ja maistuvat makeilta kuin kotona leivottu vehnäinen. Toiset ovat onnentoivotusrunoja nimi- ja syntymäpäiviksi ja vasta kolmannelle sijalle jäävät yleislyyrilliset runot.

Jos kaikki pitkän iän aikana syntyneet kirje-, onnentoivotus- ja muut runot olisivat tulleet talteenpannuiksi, ja niistä olisi tehty valikoima, niin aivan varmasti Cecilia Lundahl'inkin runoniekkanimi tunnettaisiin hänen sisarustensa taidemaalari Amelie Lundahl'in, näyttelijä Arthur Lundahl'in, pianonsoittaja ja taulumaalari Amanda (Lundahl) Hertman'in, merikapteenirunoilija Lasse Lundahl'in ja monen muun Cecilia Lundahl'in läheisen sukulaisen nimen rinnalla...