Marraskuuta

15.11.

• Tämän iltaisen yleisöluennon pitäjän olin viimeksi nähnyt Haikossa kylpytakissa. Tuli jatkuvasti mieleen. [Tilaisuudesta ei ole blogitekstiä.]

16.11.

• Kaponieeri: Aikajana 1800-luvulta

19.11.

• Näköjään montaa on harmittanut, kun sata tuhatta (vai kaksi) teki jotain harmitonta huvikseen ja sitten siitä kerrottiin tv-uutisissa. Sillä eihän tänne tultu hauskaa pitämään. #Suomi100 [Länsimetro

20.11.

• Ulkomaalainen puhuu suomalaisesta! Curator's introduction | Lake Keitele: A Vision of Finland | National Gallery

21.11.

• Julkinen esiintyminen, kun ei ole viikkoihin puhunut juuri kenenkään kanssa. Ans kattoo. Onneksi Suomessa eli tuskin tulee palautetta muuten kuin selän takana.

Kiitos @K_KM_K herättelystä. Aina pitäisi olla myös käyttäjän puheenvuoro sisäänlämpiävissä seminaareissa #kuvaarkistopäivät @valokuva_museo @Museovirasto pic.twitter.com/zKJChT8iUY

— Mari Jalava (@Ruokola) November 21, 2017

22.11.

• Aina jotain. Raija Oraselta on pudonnut Marko Hakasen väitöskirjan nimestä alkupuoli ja vaihtunut kirjoittaja Onnelaksi.

24.11.

• Kuvassa mukana.

Kansallisaarteita: Suomen keskiajan lähteiden uusi tietokantaversio nyt avattu ❤ julkistamisseminaari menossa ❤❤❤ pic.twitter.com/X0mIG0ahHo

— Anu Lahtinen (@anulah) November 24, 2017

25.11.

• Kirosanat raikaa, kun yritän avata vanhentuneita kirjanmerkkejä. Onko kukaan kertonut @Museovirasto lle PYSYVISTÄ tunnisteista? Tai verkkosivujen nimeämisestä?!

• Vanhentuneet osoitteet kun "avautuvat" tähän "tiedotteeseen". [Sain vanhan osoitteet konvertoitua pienellä mietinnällä ja askartelulla. Mutta saman olisi voinut uudelleenohjaussivu tehdä automaattisesti!]

27.11.

• Nyt on [Jason Lavery: Reforming Finland. The Diocese of Turku in the Age of Gustav Vasa 1523-1560] tutkittua tietoa reformaatiosta Suomessa. En kyllä taida tuohon hintaan ostaa.

Huutokauppoja Tukholmassa

Sanomalehtien ihanuuteen lähteenä kuuluu se, että ne kertovat siitä, miten asioita oikeasti tehtiin. Mutta voivat samalla herättää lisää kysymyksiä. Kun "Bancohusetissa" Tukholmassa huutokaupattiin suomalaisia tiloja, kuka niitä oli ostamassa? Lähtikö joku Suomesta tätä varten pääkaupunkiin? Oliko siellä asiamiehiä, jotka ottivat toimeksiantoja kirjeitse? Asiamiehiä, jotka ostivat tilat ja myivät ne eteenpäin?

Kysymyksiä herättivät sanomalehdessä Posttidningar ainakin 19.8.1771 ja 24.10.1771 julkaistu ilmoitus 30.10. pidettävästä huutokaupasta. Myytävänä olivat pankille panttina jääneet tilat Uudeltakirkolta (Kalanti). Männäisten masuuni, sahamylly, lukuisia tiloja. Kyseessä taitaa olla yksittäisen säätyläisen talousongelma. Wikipedia-sivua vilaisten mahdollisesti ruukin perustajan Anders Backmanssonin (aat. Nordencrantz).

Tammelan Jokioinen on vastaavissa ilmoituksissa  sanomalehdessä Posttidningar 14.3.1771 ja 25.3.1771 sekä uudelleen 28.1.1773 ja 15.3.1773. Leike viimeksi mainitusta.

Kolmantena esimerkkinä säterirustholli Asikkalasta. Ilmoitus sanomalehdessä Posttidningar 24.9.1789.

Kyseessä ovat siis olleet säätyläisten omaisuuden pakkohuutokaupat. Näistä ovat olleet kiinnostuneita varmaan muutkin kuin mahdolliset ostajat. "Kukas sen Jyrängön omistaakaan? Ai, ai, hänenhän tulevaisuus näytti pari vuotta sitten niin lupaavalta. Meni naimisiin sen tädin kummiltytön kanssa, minkäs niminen hän nyt taas olikaan..."

Sisarukset pitkin Eurooppaa

Tämä ilmoitus Posttidningarissa 11.3.1816 sivuaa Suomea vain vähän, mutta kertoo taas yhdestä sisarussarjasta, jonka tiet ovat eronneet ja viestintä katkennut.

Åmålissa asunut Anna Brita Tegelman kuulutti vanhemmilta saadun perinnön takiaveljiään. Näistä Petter oli 8 tai 9 yhdeksän vuotta aiemmin ollut korpraali Tukholman (kaupungin?) kaartissa. Yhtä vanha tieto oli veljestä Eric Jacob, joka oli tuolloin ollut kaivertaja Pariisissa!

Kolmanteen veljeen Anna Brita oli pitänyt yhteyttä kirjeitse muutaman vuoden ajan, mutta ei ollut kuullut tästä nyt viiteen vuoteen. Lars Gustaf oli viimeisen kirjeensä lähettäessään Vaasassa kirjansitojan kisällinä. Juuri Suomen sodan jälkeen vai sen aikana?

Rippikirjasta 1807-1813 Lars Gustafia ei löydy kirjansitoja Hedmanin sivulta. 51-vuotiaan Anna Brita Tegelmanin kuolemasta kertoi Post- och Inrikes tidningar 12.3.1830.

Kirkkoherran hyvyys

Yllä Rymättylän kirkko Armas Lindgrenin piirtämänä lehdestä Ateneum 9-11/1901. Rymättylän kirkkoherra Erik Wallenius kuoli 29.2. 1772. Sanomalehdessä Dagligt Allehanda julkaistiin 29.8.1772 teksti hänen elämästään. Mahdollisesti se on ollut osa lesken ylimääräisen armovuoden hakemusta, johon lopussa viitataan.

Kirkkoherraa kehuttiin siitä, että hän oli huolehtinut äidistään ja sisarestaan - tätä ei siis nähty itsestäänselvyytenä?

Oaktad den ringa lön han hade wid Regementet, och den fattigdom som honom tryckte, tog han icke destomindre år 1742 så wäl sin blinda och fattiga Moder, Änke-Probstinnan Wallenia född Loschöld, som och sin ena Syster Sal. Kyrkoherden Burmans Änka til sig, födde, klädde och skötte dem; den förstnämde i 22 år till des hon dog, och den sistnämnde icke allena til sin döde-dag, som war den 29 Febr. innewarande år, utan för at icke efter sin död låta hänne i elände förgås, har han gjordt hänne til lika Arftagerska med sin efterlämnade kära Maka, i den lilla qwarlåtenskap som efter honom fants, icke stigande til mer än 3020 Daler K:mt. [...] tog sin andra Syster Capellan Petrelii Änka til sig som njöt hans understöd i några år

Walleniuksen isä kuoli vuonna 1735 ja sisaren aviomies jo 1732. Kuka heitä "ruokki, puki ja hoiti" ennen kuin Wallenius otti vastuun vuonna 1742? Toisen sisaren ensimmäinen aviomies kuoli 1731 ja hän meni uudelleen naimisiin vasta 1739.

No, kirkkoherran hyvyys ulottui toki perheen ulkopuolellekin. Tekstin mukaan hän oli isän ja holhoojan asemassa pitäjän köyhille ja isättömille lapsille.

han har warit Fader och Förmyndare för en del af Socknens fattiga och faderslösa barn, tagit dem till sig, upfostradt, födt och klädt dem m. m., som wore widlyftigt at anföra.

Helsingissä syntynyt englantilainen

Eilen FB:n sukututkimuspalstalla etsittiin kastetta naiselle, jonka sukunimestä kysyjällä oli epävarmuutta. Etunimet "Tony Paula Odelma" olivat siinä määrin oudot, että kokeilin sanomalehtien antia ja eksyin sitten veljensä matrikkelitietoihin (yhteys Kokemäelle!) sekä perehtymään isänsä elämään, josta en lehtien ulkopuolelta löytänyt juuri verkkolähteitä.

Suomen Kuvalehdessä 36/1917 Edward Hallin  60. syntymäpäivän johdosta julkaistun kuvan teksti kertoo syntymäpäiväkseen 31.8.1857. Mercatorissa 7-8/1911 hänen sanotaan olevan "an Englishman born in Helsingfors in 1857" eli Helsingissä syntynyt englantilainen. Kasteensa löytyy näin yksinkertaisesti ja merkinnän mukaan vanhempansa ovat kauppakonttoristi William Rudolf Hall ja vaimonsa Alexandrina Zelie Cornetz. Pojan syntymän aikaan William Rudolf Hall tarjosi englannin opetusta Korkeavuorenkadulla (Helsingfors Tidningar 8.4.1857)

Edward Hall ei ollut ainoastaan "etnisesti" englantilainen vaan myös vielä vuoden 1885 alkaessa Englannin kuningattaren alamainen. Tämä käy ilmi vihkitodistuksesta, joka tietenkin myös kertoo avioliiton ajankohdan ja morsiamensa nimen: Anna Amalia Matilda Almberg. (Kiitokset Digihakemistoon yksityiskohtaista työtä tehneelle!)

Ennen avioliittoaan Hall oli pyörittänyt toimistoa Helsingissä ja ilmoituksensa perusteella hänellä oli kattava kielitaito.

Vuoden 1882 loppuun mennessä Hall oli muuttanut Joensuuhun, mikä selittää tutustumisen joensuulaiseen Almbergiin. Karjalattaressa 22.2.1887 julkaistun ilmoituksen mukaan Hall ansaitsi elantoa ainakin saksalaisen siemenkaupan asiamiehenä.

Ilmoitus Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä 6.10.1887 paljastaa, että alussa linkittämäni matrikkelitiedot johtivat jossain määrin harhaan. Edward Hall ilmoitti tuolloin, että "Pojan Iwar Oskar Rafael Almbergin kasvatusisänä ja laillisena holhojana saan tämän kautta ilmoittaa, että mainitun pojan nimi tästälähin on Iwor Raphael Hall." Valitettavasti Turun kastetut vuodelta 1879 eivät ole verkossa, joten jää epäselväksi oliko äitinsä esimerkiksi Hallin vaimo. (Lisäys 29.11.2017 11:40. Sain FB:ssä ystävällisen huomautuksen, että Turun kasteet ovat nähtävissä SSHY:n jäsenpuolella. Kastemerkinnän ja kommentoijan linkittämän rippikirjan 1877-1888 sivun 67 (3.9.1) perusteella Ivar oli Hallin myöhemmän vaimon (joka käytti myös nimeä Silander) avioton lapsi. Tämä Turussa syntynyt Anna Amalia Matilda sai muuttokirjan Joensuuhun 5.11.1883, mutta sen rippikirjasta en häntä onnistunut löytämään.)

Edward Hallin tyttäreksi Ylioppilasmatrikkelissa (pdf) ilmoitettu Tony Paula Odelma on saman lähteen mukaan syntynyt Helsingissä 13.4.1882 eli hänkään ei ole Hallin ja Almbergin avioliitosta, vaikka esimerkiksi oman avioliittonsa yhteydessä Edward ja Anna mainitaan sanomalehdissä vanhemmikseen (esim. Savotar 31.3.1910). En ole kasvattilapsiin aiemmin törmännyt, tämä oli opettavaista.

Karjalattaressa 3.10.1890 Edward Hall ilmoittaa myytäväksi talonsa, "joka tänä vuonna on perinpohjin laitettu, edullisilla ehdoilla". Vaikuttaa muuton valmistelulta, mutta vasta ilmoituksessa 12.4.1892 kerrotaan, että Edward Hall paikkakunnalta poismuuttamisen tähden myy "parempia ja vanhempia huonekaluja sekä talouskapineita, muiden muassa topattuja salimööbeliä, vanhempi flygeli, kukkia y.m.". Lista täydentyy 22.4., jolloin myynnissä on "Yksi päivällis-servisi, kaksi kirjahyllyä, käsikärrit, pieniä pyöreitä pöytiä, divanipöytä, höyläpenkki, suksia, vaatteita y. m."

Ja kesäkuussa 1892 Hall on uudessa toimessaan Ahlströmin konttorilla, aivan toisella puolella Suomea (Björneborgs Tidning 21.6.1892). Hän ehti työskennellä 4 vuotta Antti Ahlströmin alaisena ja tämän kuoltua "vastuullaan oli juoksevat asiat, myynti ja kirjeenvaihto" (Maarit Grahn: Perheyhtiö ja paikallisuus. A. Ahlström Osakeyhtiön historian perintö Noormarkussa). Vuonna 1904

prokuristi Edward Hall, joka oli noin kahdeksan vuoden ajan vastannut yhtiön operatiivisesta johdosta, erosi yhtiön palveluksesta. Pöytäkirjojen mukaan Hall erosi vedoten terveydellisiin syihin ja levätäkseen saatuaan hoidettua loppuun tärkeimmän tehtävänsä, Antti Ahlströmin perinnön hoitamisen. Hall kuitenkin siirtyi jonkin aikaa eronsa jälkeen Karhula Osakeyhtiön palvelukseen. (Grahn)

Ainakin vuonna 1913 Hall oli Karhulan toimitusjohtaja (Dagens Tidning 6.8.1913). Olikohan Hallin työsuhteilla mitään yhteyttä siihen, että A. Ahlström Oy osti Karhulan osakekannan 1915? (Verkossa Karhulan historiasta Karhulan teollistuminen ja kuvagalleria Karhu ja tähti.) Vai menettikö hän kaupan yhteydessä tai maailmansodan myötä työpaikkansa?

Edwardin isä oli kuollut 69-vuotiaana vuonna 1900 (Wasa-Posten 1.5.1900). Edwardin äiti kuoli juuri kun digitoidut lähteet päättyvät ja kuolinilmoituksestaan selviää, että hänkin oli maahanmuuttaja, mutta Sveitsistä.

Kuolinpaikakseen ilmoitettu Rauhalan huvila lienee sijainnut niillä Vanajan pitäjän mailla, jotka Edward vaimonsa kanssa hankki vuonna 1907. Koska hän oli edelleen Britannian alamainen, kauppa vaati erityisluvan (Suomalainen Wirallinen Lehti 28.1.1907). Edward Hallin mainitaan asuneen Vanajan Idänpäässä (SWL 18.11.1914).

Palautteesta, vastavuoroisuudesta ja tieteestä

1) Sain sunnuntaina julkaisemaani karttavinoiluun DF:n projektin työntekijältä maanantaina spostiini ystävällisen ja perustellun vastauksen. Toivottavasti en ainoastaan siksi, että olin seminaarin jälkeisessä vastaanotossa esittänyt samaiselle henkilölle näkemyksiäni palautteeseen vastaamisen tärkeydestä. Aihe, johon palaan toistuvasti eli se taitaa olla minulle tärkeä. Tai kipupiste.

2) Kun sain kutsun kokemusasiantuntijana esiintymiseen Kuva-arkistopäivillä päätin, että en tällä kertaa puhuisi palautteesta. Pidin viikko sitten tämän päätöksen, mutta ensimmäisen päivän esitysten innoittamana puhuin vastavuoroisuudesta. Siitä miten hullulta näyttää, kun kuvakokoelman haltija saa yhteisöltä kokoelmaansa rikastuttavaa tietoa ja sitten ei jaa kuvia heidän kanssaan. Toivottavasti sentään kiittävät tiedon (eli palautteen) antajaa.

3) Yllä näkyvään kuvaan (kuvaelementit Flickr Commonisista) lopetin esitykseni maaliskuussa Helsingin kaupunginmuseon henkilöstötilaisuudessa, kun edellisen kerran olin kertomassa kuva-arkiston/kokoelmaselaimen loppukäyttäjän kokemuksista. Minut (toisin kuin edelläni puhunut maksava asiakas) keskeytettiin useita kertoja ja tuntemuksekseni jäi, että viestini palautteen antoon kehoittamisesta ja sen vastaanotosta ei mennyt perille.

Yksi esimerkeistäni oli cakewalk, joka HKM:n mukaan "nähtiin Helsingissä ensimmäisen kerran Siltasaaren Circus Cinisellin esittämänä syksyllä 1904" ja alkuperäislähteiden mukaan tunnettiin muualla Suomessa jo 1903. Näköjään blogitekstissäni ei ole yhtään ajoitusta Helsingistä, mutta rohkenen silti väittää HKM:n tietoa virheelliseksi.

Mutta kyseisessä tilaisuudessa sain museon tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weissilta kuulla, että kyseessä ei ole "virhe", sillä tieteen luonteeseen kuuluu, että tiedot korjaantuvat. Ilmeisesti hän tarkoitti, että minun sietäisi korjata blogitekstiäni, sillä yli puolen vuoden jälkeen museon teksti ei ole muuttunut yhtään.

4) Pauli Ohukainen julkaisi äskettäin blogitekstin Huuhaan tunnistusopas ja yksinkertaistuksena taulukon.

Sen lisäksi, että kaksi ensimmäistä riviä tiivistävät edellä esitettyä, voi tietenkin jäädä miettimään, onko blogini lähempänä tiedettä vain huuhaata.

5) Palaten alkuun ja Kokemäen Villiön koordinaatteihin, joita MV:n muinaismuistonäkymässä ihmettelin jo toukokuussa 2013. Annoin tuolloin palautetta Twitterissä ja myös sivuston omalla lomakkeella. Mutta Villiö on portaalissaan edelleen "paikallaan". Ettei tiedon "vääryys" jäisi kokemukseni ja jankutukseni varaan, kaivoin esille Maanmittaushallituksen uudistusarkiston Villiön kylän peltokartan selityksineen 1768-1768 (A41:59/1), jossa kylä on ilmiselvästi kiinni joessa, kuten kaikki muutkin Kokemäen historialliset kylät.

Voisin lähettää uudelleen viestiä Museovirastolle, mutta enpä taida viitsiä. Jos palautetta ei huomioida, sitä ei huvita toista kertaa antaa, oli asia uusi tai vanha. Kokemusasiantuntijuuteni perusteella.

Hutkimuksen paikkailua

Pääsin eilen arkistoon ja kirjastoon ratkomaan perjantaina ilmaantunutta Länna-ongelmaani. Samalla paljastui aukkoja hutkimusprosessissani.

Ensinnäkin olen käyttänyt runsaasti aikaa valitamalla yksityisesti ja eri keskusteluissa sitä, että Ruotsissa ei ole paikallishistorioita. Mutta olinko verolähteitä läpikäydessäni kiinnittänyt huomiota pitäjässä henkikirjoitettujen määrään, joka olisi kertonut pitäjästä jotain? Ehen ja vasta nyt keräsin pätkän tilastoa tilien loppuun valmiiksi lasketuista luvuista.

Tuo oli silkkaa tyhmyyttä, mutta miten olin onnistunut muodostamaan käsityksen, ettei Lännasta ollut henkikirjoja ennen vuotta 1671? Todennäköisesti tekemällä tai tulkitsemalla SVAR-haun jotenkin väärin. (Ellei digitointeja sitten ole kevään jälkeen juuri tälle alueelle satuttu lisäämään.) Ikävä juttu, sillä asettaa kyseenalaiseksi kaiken muunkin "olemattoman".

Eilen siis löysin Petter Sundin isän henkikirjasta 1650 eli voin turvallisesti väittää Petterin syntyneen Lännassa ja kasvaneen Mörtsundan tilalla.

Entä se 1500-luvun tili, josta tarkistuskierros alkoi? Ennen kuin ehdin kaivaa sitä SVARista katselin tuloksettomasti maakirjoja ja yhtäkkiä päähäni pälkähti sana LÄÄNITYS. Lähes oitis sitä seurasi "se Almqvist, jota Olof Ångermania kirjoittaessa käytin". Jätin näyttöpäätteen ja siirryin Kansallisarkiston kirjastoon.

Ja Almqvistin Den civila lokal förvaltning i Sverige 1523-1630 tosiaan kertoi, että käytännöllisesti katsoen koko Länna oli läänitetty Penningbyn haltijalle eikä tiloja täten kruunun tileihin merkitty. Tämä minun olisi pitänyt OÅ:n perusteella osata arvata, sillä Raaseporin voutikunnassa oli vastaava tilanne jonkun pitäjän kohdalla.

Tyytyväisenä "saavutuksiini" teki melkein mieli jättää tarkistamatta Kansalliskirjaston varastosta Uppland-hakuammunnalla tilaamani teokset. Mutta piankos nuo.

Ja kannatti. Ensinnäkin Birger Lundbergin Territoriell indelning och skatt i Uppland under medeltiden vahvisti tekemäni tulkinnan. Lisäksi kertoi, että Länna olisi löytynyt kokonaisena vain kahdesta voudintilistä. Näistä toisessa, vuodelta 1555, Lännassa ja sen saaristossa oli noin 89 verotalonpoikaa. Huomattavasti järkevämpi lukema kuin julkaisusarjassa Det medeltida Sverige, johon suhtaudun nyt varauksella. (Tosin pitäisi kai tarkistaa sekin, menikö joku kohta minulta ohi.)

Eikä tässä kaikki! Puhtaaksikirjoitetusta laamanninkäräjien pöytäkirjasta vuodelta 1579 löysin Mörtsundan omistusta käsittelevän jutun! Tila oli sukuoikeuksia loukaten myyty ulkopuoliselle ja saatiin nyt tuomiolla takaisin eräälle Erich Jönssonille Sääli, että hänen yhdistämisensä Sven Olssoniin on lähteiden (tai ainakin taitojeni) puitteissa mahdotonta. Jollakin miesten välisellä sukulaisuussuhteella olisin taas sata vuotta lähempänä viikinkejä. Innostuin niin, että kaivoin vihdoin esille kuvat Lännan riimukivistä.

Nätterborgin konsulin perhe

Oulun ilmoituslehdessä nimettömänä julkaistu Nätterborg'in konsulin pojan elämänvaiheista (*) on minusta yhtä luotettavaa muistelmaa kuin mikä tahansa muukin. Kirjoittaja oli "syntynyt 19 päivänä lokakuuta 1829 ja kasteessa saanut nimekseni Matti, (isän kaima)." Kun elämänsä alkuvaiheet sijoittuvat Raaheen on Hiskistä helppo löytää sopiva kastettu, jonka vanhemmat ovat "Arbk. Matts Hahtola" ja "Caisa". Solmiessaan avioliittoaan 24.5.1829 (viitisen kuukautta ennen esikoisen syntymää) nimensä kirjattiin "Drg. o. Ungk. Matts Hahtola" ja "Pig. Caisa Gröning".

Vanhemman Matts Hahtolan syntymäajaksi kerrotaan SukuForumilla 17.6.1798. Poikansa kertoman mukaan tämä

oli pienen maatilan omistajan poika Siikajoen seurakunnasta ja kasteessa saanut nimekseen Matti. Mutta kun lapsia oli paljon ja maatila pieni, täytyi isäni, joka oli vanhin, lähteä hakemaan rengin paikkaa, jonka saikin kauppias Fellman'ilta Raahessa. 

Siikajoen kasteista ei oikealla päivämäärällä Mattia löydy, mutta voi hän silti paikkakunnalta olla. Vaimostaan poikansa kertoo, että

torpantytär Kaisa Röning Pattijoelta, oli samassa talossa kyökkipiikana, ja palveltuaan yhdessä talossa useampia vuosia, rakastuivat toisiinsa, ja niin tuli heistä parikunta sekä yksi pari lisää Raahen kaupungin roskatyön tekiäin ja huonekuntalaisten kirjoihin.

Kaisa on Pattijoen rippikirjoista löydetty. Hän kertoi aikanaan pojalleen, että olivat miehensä kanssa

palveluksensa ajalla olleet säästäväisiä, oli heillä kummallakin palkka-säästöjä, ja kun eräs työmies oli kaupitellut taloaan, ostivat sen ja maksoivat paikalla, oltuaan huonekuntalaisena toista vuotta. Talon maksettuaan jäi kolme reikäleipää vartaaseen, silloin oli isä lausunut: "Nyt on oma talo, mutta katsoppas leipävartaaseen?" "Älä ole milläsikään, kyllä Jumala siunaa toista, oli äiti vastannut." 

Tämä talo sijaitsi toisen kaupunginosan tontilla 65 (RK 1832-38 s. 36, 1840-46 s. 39, 1847-53 s. 45, 1854-63 s. 60)

eteläpuolella kaupunkia. Sen kaupungin osan korttelia nimitettiin "Nätterborgiksi", tietysti sentähden kun siinä oli ainoastaan kuusi yksihuoneista mökkiä. Meidän talossamme oli kolme huonetta ja seinät ulkopuolelta punaiseksi maalattu, ja nimitettiin sitä Nätterborgin konsulin taloksi. Sen nimen risti talollemme eräs samassa korttelissa asuva irstas ja juoppo nainen, jolla oli useampia jalkalapsia. Lapset olivat kuitenkin siivoja, elättivät itseään kerjäämällä, ja pientä asiaa tehdessään ansaitsivat lanttijakin. Mutta kun heidän äitinsä sai rahat käsiinsä, osti hän niillä viinaa. Kun lapset huomasivat mihin heidän äitinsä rahat käytti toivat he sittemmin rahansa vanhemmilleni talteen, siitä syystä alkoi sanottu nainen nimittää taloamme Nätterborgin konsulin taloksi, kun siellä muka tallennetaan muiden rahoja. Siitä saakka muutkin irvi-hampaat käyttivät samaa nimitystä, ja nimittelimät meitä lapsia Nätterborg'in konsulin lapsiksi, jotka saavat periä kultakolikolta. Isä oli näet eräänä rahan muuton aikana vaihettanut rahaa ja y. m. ohessa saanut toistakymmentä kultarahaa, jotka oli muutamain hammastikkuna, ja niillä ivasivat lapsiakin.

Matin jälkeen perheeseen syntyi 14.4.1839 poika Jaakko, joka

pantiin kouluun, mutta oli halutoin opintoja harjoittelemaan, eikä siis monta lukukautta käynyt koulussa. 18 vuoden ijällä lähti hän "jungmannista" merelle, ensi laivan purkaus-paikassa oli muiden yllytyksestä karannut laivasta ja oltuaan tovereinsa seurassa muutamia päiviä maalla, oli palannut laivaan takaisin, mutta eräänä myrskyisenä iltana pimeässä purjeita kokoon kääriessä oli pudonnut mastosta mereen, ja niin sai siellä hautansa. Veli Jaakko oli minua tukevampi ruumiiltaan ja väkevämpi voimiltaan, jo 18 vuoden ijällä paiskasi hän tavallisia miehiä kisaillessa kenttään.

Sisaret Maija ja Lovisa menivät merimiesten kanssa naimisiin. Tämä vahvistaa Marian osalta SukuForumin postaus ja Lovisan osalta SukuForumin postaus.

Omaelämäkertansa kirjoittanut Matti Hahtola kuoli 14.2.1916 Ylivieskan Raudaskylässä ollessaan edelleen Alavieskan lukkari.

(*) 7.6.1890, 11.6.1890, 14.6.1890, 18.6.1890, 21.6.1890, 25.6.1890, 9.7.1890, 12.7.1890, 19.7.1890 Oulun Ilmoituslehti

Kartta Kaupunkikartat (kokoelma) > Raahen kartat > Plan af Brahestad. (Raahe Iq* 9/- -)

Kurkistus ruotsalaiseen linnaan

Perjantaista Länna-ylläriä en aio jättää sikseen vaan palaan huomenna arkistoon tarkistamaan lukemaani ja SVARista (kumminkin!) löytyviä tilejä. Pohjustukseksi keräsin verkosta tietoja Lännan merkittävimmästä kartanosta Penningby. Sen ala kattoi 1800-luvulla vain 4% pitäjän pinta-alasta, mikä kuullostaa yhtä älyttömältä kuin 1540-luvun tilamäärät.

Jan Norrman, RAÄ. CC-BY

Penningbyn ruotsinkielisen Wikipedia-sivun mukaan tila on tunnettu vuodesta 1339. Painettuun kirjaan vedoten ensimmäiseksi asukkaaksi ja omistajaksi tarjotaan Nils Kettilssonia (Vasa-suku), mutta SDHK- ja Google-haut eivät tarjoa tiedolle vahvistusta. Jossain vaiheessa on tulkittu, että Erik Pommerilainen lahjoitti tilan Fleming-suvun kantaisälle (eli esi-isälleni), mutta tämä oli kumottu jo 1800-luvulla.

Uskottavin alku omistajalinjalle on Tord Röriksson Bonde, josta kertoo SBL. Vaimonsa oli edellä mainitun Nilsin tytär. Penningby jäi heiltä pojalleen Karl Bondelle ja sitten tämän Birgitta-tyttärelle, jonka aviomies oli Nils Bosson Sture.

Heiltä Penningby jäi pojalleen valtakunnanmarski Svante Nilsson Sturelle. Louise Stjernströmin kirjassa Svante Niilonpoika Sture ja hänen aikalaisensa II: Lapsiuhri

joulupöytä sananmukaisesti notkui ruokalajien painosta. Kun nämä suurimmaksi osaksi olivat kylmiä saatettiin ne etukäteen kasata pöytään. Keskellä oli tavallisesti torttu, mutta Märta rouvalla oli vanha taulu, joka esitti Penningbytä, kartanoa, jossa hänen herransa oli syntynyt ja josta tämä aina puhui suurella rakkaudella. Hän oli teettänyt siitä sokerileivosjäljennöksen, ja se rehenteli keskellä pöytää. 

Edellisessä kirjassa Svante Niilonpoika Sture ja hänen aikalaisensa I: Kuolon enkeli Penningby ei esiinny, eikä myöskään Stjernströmin kirjoissa Sten Sture nuorempi ja Kristiina Gyllenstjerna I: Ruotsin Valkyria tai Sten Sture nuorempi ja Kristiina Gyllenstjerna II: Tuomio vaikka tilan seuraava omistaja oli
valtionhoitaja Sten Sture. Hänen leskeksi jääneen vaimonsa Kristiina Gyllenstiernan kautta tila siirtyi uudelle aviomiehelleen Johan Turesson (Tre rosor).

Digitoidun kirjallisuuden perusteella Johan teki vaihtokaupan tilasta Lars-veljensä kanssa vuonna 1543. Larsilta Penningby siirtyi Birgitta-tyttärelleen ja tämän aviomiehelle Lars Flemingille, jonka päätilat olivat Suomessa. Anu Lahtinen on väitöskirjassan Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset Flemingin sukupiirissä 1470-1620 huomauttanut (s. 43), että vaikka maaomaisuus oli aviomiehen "vallassa ja varjeluksessa", Birgitta oli ilman tätä saanut vuonna 1560 jaettua sisarpuoltensa kanssa Penningbyssä koruja ja arvoesineitä.

Lahtisen sukutaulu vahvistaa Anrepin tiedon siitä, että Penningby siirtyi Larsin ja Birgitan Elin-tyttärelle ja tämän miehelle Klas Bielkelle. Heidän tyttärensä Margaretha oli tilan seuraava omistaja ja hänet haudattiin ensimmäisen miehensä Axel Nilsson Ryningin kanssa Lännan kirkkoon. Vaakunoin koristellusta monumentistaan on hyvät valokuvat täällä. Käyttöluvallisen otoksen tarjosi RAÄ

Tätä on siis ihmetellyt lapsena Petter Sundini.

Melko suoraviivaisena kulkenut omistus katkeaa tähän. Digitoidun kirjallisuuden perusteella joku panttasi tilan 1636 Mårten Rosenstjernalle, jonka perilliset myivät Penningbyn kreivitär Helena Bjelkelle. Tämä siirsi sen vaihtokaupalla Louhisaaresta tutulle Herman Flemingille. Häneltä Penningbyn osti syksyllä 1657 Per Brahen rouva Beata de la Gardie edellisestä avioliitosta syntyneelle alaikäiselle pojalleen Anders Torstenssonille. Tämä sitoutui Lännaan alttaritaulun lahjoituksen verran, mutta myi sitten vuonna 1678 Penningbyn kreivi Johan Gabriel Stenbockille, joka piti tilan talousvaikeuksistaan huolimatta ilmeisesti kuolemaansa eli vuoteen 1705 asti. Stenbock lahjoitti Lännan kirkkoon saarnastuolin.

Anrepin sukutauluihin nojautuen Johan Gabrielilta Penningby jäi tyttärelleen Maria Elisabetille ja tämän miehelle Axel Lilljelle. Heiltä tyttärelleen Christina Beatelle ja tämän miehelle Carl Philip Sackille ja heiltä pojalleen Johan Gabriel Sackille. Ilmeisesti Penningby jäi heiltä tyttärelleen Eva Christinalle, sillä tämän aviomies oli Erik Brahe ja joku Brahe myi tilan 1767 vapaaherra Fabian Casimir Wredelle, jonka poika Kasper myi Penningbyn 1803 maaherra Gustaf Fredrik von Rosenille, jolla se oli vielä vuonna 1822.

Monien omistajavaihdosten yhteydessä tila on voinut pilkkoontua? Lopetan siihen, että Penningby joutui "raakoihin, vandalisoiviin talonpoikaiskäsiin", joista kertoo U. L. vuonna 1902 seuraavasti

Rauhankadulta Kokemäen kautta Ruotsiin

Perjantaina pidettiin Kansallisarkistolla Diplomatarium Fennicumin julkaisuseminaari. Viimeksihän DF julkaistiin viime vuonna, joten ollessani vielä ainoa yleisön edustaja salissa projektin johtaja tuli tervehtimään ja kertomaan, etten kuulisi mitään uutta. Mutta eivät nuoret miehet tiedä kaikkea, enkä tiedä minäkään.

Heti alkuun tuli täräys. Normaalin juhlapuhehöpinän sijaan Jussi Nuorteva piti katsauksen keskiajantutkimuksen historiaan Suomessa ja esitti melko suorasukaisia arvioita jo edesmenneistä. Esimerkiksi Seppo Suvannon hän kuittasi "kouluopettajaksi", joka huomautteli toisten virheistä. (Tilaisuus striimattiin. Tuleekohan YouTubeen? Haa, nopeammin kuin tämä teksti julkisuuteen: Diplomatarium Fennicum -tietokannan julkaisuseminaari 1/3, 2/3, 3/3 )

DF oli saanut uusia ominaisuuksia sitten viime näkemän. Sumea haku löytää nyt nimivariannteja, mutta niminormalisointiakin yritetään vielä jäljellä olevan projektirahoituksen puitteissa tehdä. Valtaosa dokumenteista on myös yhdistetty antopaikkaansa ja näitä voi katsella kartalta.

Tästä on hupia Kokemäen kohdalla, sillä ilmeisesti paikannuksessa on käytetty samoja vituraisia Villiön koordinaatteja kuin Museoviraston portaalissa. Villiön keskiaikainen kylä EI ollut tuossa kohtaa. Eikä ole nykyinenkään. Kakkostielle on merkitty Pilton tila (DF 5307). Seppo Suvannon tulkinta Satakunnan henkilöhakemistossaan (jota en Kansallisarkiston sivuilta haulla enää löydä) on, että Pilto oli Haistilassa. Ilmeisesti Nuortevan alaisuudessa Suvannon tekemä työ on jätetty hyödyntämättä. (Missään tapauksessa Pilto tai muukaan tila ei ollut tuon merkin kohdalla eli keskellä keskiaikaista metsää.)

Jos merkit olisivat kohdallaan Haistilassa ja Villiössä, kartta näyttäisi hyvin vallan keskittymän. Eli jos resursseja korjauksiin ja kehitykseen joskus on, tästä olisi oikeaakin hyötyä tutkimukseen.

Hyödyllisimmäksi semman osaksi muodostui Sara Risbergin esitys Diplomatarium Suecanumista ja SDHK:sta. Minulla nimittäin oli käsitys, että Ruotsin puolelta on selvitetty vain ne keskiajan lähteet, jotka on julkaistu DS:ssä. Sen viimeisin osa ulottuu vuoteen 1380 ja kun yhden keskiaikavuoden toimitustyöhön menee kaksi nykyistä, vuoteen 1540 eli loppuun pääsemistä kukaan meistä ei ole todistamassa.

Mutta 1930-luvulla oli tehty kartoitus tai oikeastaan kortitus Ruotsin keskiajan lähteistä. Kortit vietiin verkkoon jo vuonna 2003 ja tämä on SDHK. Eli jos palaan joskus keskiajan aatelisjuuriini, niin tänne pitää tehdä hakuja.

Esitystä kuunnellessani muistista puski läpi vielä yksi ruotsalainen keskiaikajulkaisu. Lounastauolla hyödynsin Kansallisarkiston kirjastoa ja tutustuin pikaisesti sarjaan Det medeltida Sverige. Se muistuttaa Suvannon henkilöhakemistoa eli pitäjittäin on koottu maininnat keskiaikaisista lähteistä ja kerrottu 1540 verojen tilanne.

Koska olen kuukausien tauon jälkeen ahertanut peräti kaksi päivää Petter Sundia tarkistin kotipitäjänsä Lännan tilanteen. Vuonna 1540 pitäjässä oli vain 5 kylää ja ~14 tilaa?! Muistikuvani varhaisimmasta läpikäymästäni tilistä vuodelta 1671 (tätä ennen on pitkä aukko) on useamman (ainakin kahden) sivun mittaisesta tilaluettelosta. Onko pitäjä ollut 1540 melkein yhtä isoa aatelistilaa, johon on iskenyt reduktio? Jälleen kerran kaipaan kunnollista paikallishistoriaa.