Entinen linnanvanki Jaakko Lind (1/5)

S'on kesä ja jatkokertomuksen aika. Kertomuksen tarjoaa tänä vuonna nimimerkki T-va-ll, joka on sen lähettänyt Tampereen Sanomiin vuoden 1867 lopulla. Kertomus julkaistiin tuolloin kolmessa osassa 19.11., 26.11. ja 17.12.1867.

Osa jutusta voi olla tarina-aiheiden sekaantumista. En ole (vielä) lähtenyt penkomaan vankilistoja, mutta ainakin alussa mainittu lumpunkerääjä on ollut olemassa. Harjun seurakunnassa kuoli keväällä 1831 Härmälästä 51-vuotias "Lumpsml. o F.d. Vol. Henric Wahlros". Todennäköisesti tapahtumat siis alkavat 1830-luvulta. Tämä riittäköön alustukseksi.

Tästä aikanansa pelätystä ja tavallansa merkillisestä miehestä tahdomme täten jättää yleisölle muutamia tietoja, valittaen samassa näiden tietojen puutteen-alaisuutta, minkä syy on se, että Lind oli kovin varovainen elämäseikkojansa kertoessaan, sillä hän pelkäsi ilmoituksillansa vahingoittaman heitä, joiden kanssa hän oli ollut yhteydessä. 

Jaakko Lind tahi Ojanperä oli syntynyt Kuopion läänissä. Syntymävuottansa ja syntymä-päiväänsä ei ole hän ilmoittanut, eivätkä ne ole kirkonkirjaan kirjoitetut. Hänen vanhempansa lienevät olleet tilan-omistajia ja olivat pojalle hänen lapsuudessansa antaneet montaa hyvää neuvoa ja varoitusta, joita hän, miten itse viimeisinä vuosina useasti katkerasti valitti, harvoin noudatti tahi ei konsaan pitänyt vaarissa. Nuorena läksi hän matkalle, ja joutui viimein Härmälän rustholliin Pirkkalan pitäjässä, jossa eräs ryysynkerääjä Wahlros, jota luultiin myös varkaaksi ja vääränrahan tekijäksi, otti hänet otto-pojaksensa. Tämä opetti Lindille niitä juonia ja seikkoja, joita kasvatusisä itse tunsi ja harjoitteli. Sitte, täysikasvuiseksi tulleena, alkoi Lind varastella itseksensä, ja petollisen toimituksensa peitteenä piti hän hevoiskauppaa, jota harjoitteli markkinoilla koko Suomenmaassa ja joskus kerta Venäjässäkin, ainakin Pietarissa. Viimein hylkäsi hän tämän peitteen — ja tästälähin on hän ilmeinen suuri varas, aika veijari. Hänen elämästänsä tästä alkaen tahdomma kertoa muutamia merkillisiä tapauksia.

Kerran kaksi alottelevaa varasta ilmoittivat Lindille, että erään huoneen lattian alla löytyi kirstu täynnä rahoja ja muuta hopeata, mutta sitä oli vaikea sieltä saada, koska isäntä vaimoneen makasi mainitussa huoneessa. Lind meni yöllä, kumppaninsa tietämättä, kivijalan reijästä huoneen alle, löysi siellä suuren vanhan kirstun, jonka hän käsillänsä repi palasiksi, ja kirstussa oli pienempi arkku, joka todellakin oli täynnä hopeata, minkä hän ilolla yksinään omaksensa anasti.

Toisen kerran sai Lind käsiinsä pussin, sisältävä vähintäin kapan rahoja, jotta hän halukkaasti otti itselleen, luullen rahojen olevan hopea-rahoja. Metsään tultua tarkasteli Lind pussin sisällystä, ja vihastuen havaitsi pussin sisältävän ainoastaan venäjän vaskirahoja, jotka hän suutuksissaan pussineen päivineen paiskasi läjähytti metsään, ja pakeni sukkelasti pois.

Seuraavan kerran taas sai hän hyvän saaliin; hän nimittäin löysi vanhan saiturin kätköistä yli tuhannen kolikkoa (hopea-ruplaa). Silloin olisi ollut hauska elää. Mutta hyvä ystävä, jolla oli rahanpuute, pyysi ja sai nimitetyt rahat lainaksi vähäksi aikaa. Vaan ystävä ei ollenkaan antanut rahat takasi, ja tämä asia vielä viimeisinäkin aikoina kovasti suututti Lindiä.

Kuva kirjasta Journeys through Bookland : a new and original plan for reading applied to the world's best literature for children (1922). British Library, Flickr Commons