3 museota Turussa

Eilen raportoidun seminaarin ohessa ehdin Turussa viime perjantaina tekemään kolme pikaista museovierailua.

Turun linnaan kävelin katsastamaan näyttelyn Valtapeliä - Reformaatio Suomessa. Lippukassan mukaan se oli kokonaan kierroksen lopun huoneessa, joten oikaisin nurin päin sinne. Myöhemmin sain kuulla, että minulta oli jäänyt näkemättä kristinuskon tulo Suomeen toisaalla linnassa, mutta reformaation annin sain kai kokonaan.

Jokseenkin kaikki tallella oleva esinekulttuuri Suomen 1500-luvulta on esillä, mitä varten näyttely kyllä kannattaa käydä katsomassa. (Esillä olevista pukurekonstruktioista saa lisätietoa blogitekstistä Turun linnan rakastavaiset - Kuvasta todeksi.) Esinetekstit ovat kosketusnäytöillä ja pitkänpuoleisia eli oikaisemalla edellä mainitulla tavalla niitä voi lukea rasittumattomilla jaloilla seisten. (Ellei ole kävellyt keskustasta.)

Peruskoulupohjalta näyttelyn tietosisällössä ei ollut mitään tajunnan räjäyttävää. Jäi kyllä mietityttämään se, etten nähnyt sanaakaan reformaation eurooppalaisesta kontekstista. Enkä suomalaisten opiskelijoiden merkityksestä. Tai pappien roolin muutoksesta pitäjissä. (Hakeutumiseni reformaatio-koulutukseen epäonnistui, kuten jo kerroin.)

Paluumatkalla linnasta poikkesin Qwenselin taloon, jossa olen tainnut käydä viimeksi edellisellä vuosituhannella.

1700-luvun apteekki oli itselleni ajankohtainen, sillä äskettäin hutkimieni kolmen upseerin isä oli apteekkari Uppsalassa. Koti-interiöörissä tiirailin kehystettyjä ompelutöitä ja sain valvovalta henkilöltä kuulla kyseessä olevan hiustyön. Pisteet proaktiivisuudesta.

Kadulle päästyäni mietin oliko esivanhemmissani ketään, joilla olisi voinut olla edes osia sisustuksesta/tyylistä 1700-luvun lopulla. Eipä taida olla. Mutta aikamatka autenttiselta tuntuneessa tilassa oli mukava, pikaisenakin.

Seminaaripäivän jälkeen laskeuduin Aboa Vetuksen kellariin paikkaamaan edellisen Turun keikan lounastauon pyrähdystä luunäyttelyyn. Tuolloin käytin kaiken aikani tuijottamalla Ilari Aaltoa tästä pöntöstä.

En enää muista mitä hän puhui, mutta muistan pitäneeni toteutuksesta.

Varsinaisemmassa näyttelyssä oli tietoa kaupungin eläimistä niin paljon, ettei sitä kaikkea saanut nytkään omaksuttua.

Kohderyhmänä oli selvästi (tavutetut kyltit paljastivat!) lapset, joten oliko koskettelukorkeudelle asetetut arkeologiset löydöt tarkoitettu kosketettavaksi?