Miten lukkariksi päästiin 1840-luvulla (2/2)

Jatkona eilen aloitettuun kertomukseen Antti Myllyksen pyrkimyksestä lukkariksi.

Hän pääsee vaaliin. Vaalivirren laulusta selviää hän taasen hauskalla tavalla. Palkattuaan kirkon lehterille kaksi laulutaitoista ja kovakurkkuista isäntää, selviää Antti pian pulastaan.

Suuren harjoituksen avulla olivat nämä suosiolliset avustajat saaneet Antin oppimaan ensimäisen säkeen vaalivirrestä. Kun siis Antti kirkossa oli sen huutanut, tarttuivat avustajat virteen käsiksi ja laulaa kiskaltivat sen loppuun. Seurakuntalaiset, jotka pilkallisina olivat kirkkoon saapuneet ja jotka luulivat virren kesken katkeavan, lyötiin hämmästyksellä.

Mikäkö oli sitte tuo vaalivirsi? Tietysti tilaisuuteen sopiva: "Kun hätä kova käsiss' on," jonka säkeen siis Antti laulaa mylvi yksinään ja sitte avustajat, tietäen että Antilla on tosiaankin kova hätä, parkasivat: "Suur' ahdistus ja tuska" jne.

Ja niin meni virsi kunniallisesti loppuun.

— Jopa se rovasti oli valinnut sopivan vaalivirren, sanoi nauraen moni seurakuntalainen.

— Jo oli. Mutta tiesihän sen rovastikin, ettei Antissa ole virren laulajaa ja että hän joutuu hätään, selvitti toinen.

Yleensä olivat seurakuntalaiset sitä mieltä, ettei Anttia sittenkään valittaisi lukkariksi. Sillä olivathan toiset vaalilukkarit toki itse vaalivirtensa laulaneet, jota Antti ei ollut tehnyt.

Tosin koetti Antti pehmittää ja muuttaa seurakuntalaisten mielipiteitä, kulettamalla vaalipyhänä suuren tynnörillisen viinaa kirkonmäelle. Tynnöristä sitte kauhalla jaettiin elämän nestettä valitsijamiehille. Viinan näet oli Antti itse keittänyt kotoisesta viljasta ja antoi sillä nyt valitsijamiehiä "suuta vasten".

Tietysti moneen tämä taikajuoma vaikutti hurmaavasti ja moniaat päättivät Anttia äänestää. Mutta enin osa seurakuntalaisia kuitenkin päätti etteivät he äänestä Anttia, vaan erästä Mannista.

Vaan sittenkin Antista tuli lukkari. Syy Antin lukkariksi pääsyyn oli seuraava. Rovasti asettui vaalissa kokonaan Antin puolelle. Lieneekö siihen vaikuttaneet Antin ruustinnalle viemät lahjat, vai tekikö rovasti sen hellän sydämmensä kehoituksesta? — Niin, kukapa sen tietää. Pääasia oli vaan, että rovasti äänestystilaisuudessa keksi tepsivän keinon.

Hän äänestystä toimittaessaan sanoi oikein lempeällä äänellä ja ilosta hohtavin kasvoin:

— Ne seurakuntalaiset, jotka tahtovat äänestää lukkariksi Antti Myllystä, menkööt kirkon oikealle puolelle. Mutta ne — tässä rovastin ääni muuttui kiivaaksi ja jymiseväksi ja silmät iskivät vihan tulta — ne, jotka tahtovat lukkariksi Matti Mannista, menkööt kirkon vasemmalle puolelle.

Tämä vaalitapa muistutti seurakuntalaisia viimeisestä tuomiosta ja tuntui, niinkuin tuolla kirkon vasemmalla seinän vierustalla olisi jo pieniä paholaisia puikkelehtanut. Vanhat muorit vesissä silmin sopattivat ukkojensa korvaan: elä ukkokulta mene tuonne vasemmalle puolelle. Ja kun rovasti siis käski Mannisen äänestäjiä menemään kirkon vasemmalle puolelle, vaikutti se samaa, kuin jos hän olisi käskenyt heitä menemään tuliseen järveen, joka palaa tulesta ja tulikivestä.

Kukaan seurakuntalainen ei sentähden tahtonut mennä vasemmalle vuohien joukkoon. Kaikki tahtoivat olla oikeita kuuliaisia lampaita. Seurauksena oli, että lammasten lukumäärä kirkon oikealla puolella tuli niin suureksi, että Antti Myllys valittiin lukkariksi ja yksimielisesti, kuten rovasti vakuutti.

Antti oli tässä toimessa kunniallisesti lähes kolmekymmentä vuotta, vaikkeivät seurakuntalaiset kuulleet lukkarinsa kurkusta muuta säveltä kuin tuon vaalitilaisuudessa värisevällä äänellä lauletun: "Kun hätä kova käsiss' on". Antti Myllys näet piti kahta seurakunnan arvoisaa isäntää kirkossa apulaisenaan. Ne ne virret veisasivat. Oikean lukkarin ei tarvinnut muuta kuin panna virren numerot lehteritauluun ja antaa palkaksi avustajilleen pyhäaamuisin ja tilaisuuden sattuessa muulloinkin pieniä ryypyn tomauksia kielen kannan notkistajaksi ja äänen kirkastajaksi.

Niin sitä lukkariksi päästiin noin 60 vuotta takaperin.