Juorupeileistä

Tänään Panu Savolainen puolusti Turun yliopistossa väitöskirjaansa Teksteistä rakennettu kaupunki : julkinen ja yksityinen tila turkulaisessa kielenkäytössä ja arkielämässä 1740–1810. Mieluusti olisin ollut paikan päällä. Vaikka Twitteriin tuli päivityksiä historiallisen monelta kuuntelijalta, sain vain häivähdyksen kokonaisuudesta. Sekä aiheen pieneen hutkimukseen.

Monet lienevät kuulleet juorupeileistä, niistä ei Panu Savolainen kuitenkaan ole löytänyt yhtään mainintaa #valvovakatse #Turku1700

— Anu Lahtinen (@anulah) April 1, 2017

Facebookin puolella Anu täydensi tätä linkillä Wikipedia-sivuun, jossa oli silmiinpistävää a) lyhyys ja b) kieliversioiden vähäisyys. Onko tämä laite ollut käytössä vain Suomessa ja Ruotsissa?

Teuvo Kanerva 1963. Museoviraston historian kuvakokoelma. CC BY 4.0

Peilit olivat 1700-luvulla (kuten Nordiska ljus -näyttelyssä juuri kuulin) arvoesineitä, joten on uskottavaa, ettei niitä tuolloin laitettu ulkoilmaan. (Muistissa häivähtää joku sisällä käytetty vakoilupeili, mutta hämäränä.) Halvempi tapa tuottaa peilejä kehitettiin vuonna 1835.

Sanomalehtihauilla selviää, että jyväskyläläinen levyseppä Pohjolainen kauppasi vuonna 1878 "ikkunassa pidettäviä katupeiliä" ja myöhemmin "ikkunapeiliä" (Keski-Suomi 22.3.1878, 10.4.1880). Pohjolainen mainosti myös Sanomia Turussa lehdessä ja ehkä Oulussakin, sillä Kaiussa 6.7.1878 tiedotetaan: "Katuliikkeen tutkijoille lienee huvittavaa tietää, että kaupungissamme löytyy noin kolme tusinaa katupeilejä." Kymmenisen vuotta myöhemmin laite oli Oulussa jo laajassa käytössä (Kaiku 13.4.1887):

Esim. nuo akkunakuvastimet (juorupeileiksi kai niitä kansan murteella sanotaan), ne nyt oikein hyvästi joutaisivat pois, mutta ei ne vain näy vähenevän. Niiden laita on näet semmoinen, että — vaikka ne tietysti ovat akkunoihin pantu sillä tarkoituksella, että huoneessa istuja saisi niistä katsella kuka kulloinkin kadulla ohitse kulkee, niin niistä päinvastoin kadulla kulkijat voivat huvikseen nähdä että milloin ruusuposki, milloin ryppyotsa, milloin partasuu, milloin ihraleuka mistäkin akkunasta kurkistaa; toisinaan vedetään äkkiä joku pitsikartiini väliin, mutta vähät siitä, tunteehan niitä kasvoja sittenkin oikein hyvästi.

Äidiltä perimäni Suomalais-englantilainen suursanakirja kääntää juorupeilin ensin katupeiliksi ja sitten englanniksi "mirror in the window, window mirror". Ruotsalais-saksalaisessa sanakirjassa käännös on spion eli sama sana, joka tarkoittaa vakoojaa. Yhdessä Wikipedian kanssa syntyy vaikutelma, että laite on tosiaan ollut käytössä vain Pohjolassa. Ruotsiksi SAOB antaa sanalle skvallerspegel varhaisen esiintymän vuodelta 1895 eivätkä digitoidut sanomalehdet Ruotsissa ja Suomessa pane paljoa paremmaksi, joten ei näytä siltä, että laite olisi alkujaan Ruotsista.

Hypoteesi: ikkunan ulkopuolelle kiinnitetyn juorupeilin kehitti läkkiseppä Pohjolainen Jyväskylässä. Vahvistus tai kumoaminen voisi löytyä artikkelista

Timo Ylimaunu, James Symonds, Paul R. Mullins, Anna-Kaisa Salmi, Risto Nurmi, Titta Kallio-Seppä, Tiina Kuokkanen, Annemari Tranberg: Street mirrors, surveillance, and urban communities in early modern Finland. Journal of Material Culture, 2014, Vol. 19(2): 145–167.

Artikkeli on maksumuurin takana. Verkkosivulla näkyvässä abstraktissa sanotaan, että "Street mirrors were introduced to coastal towns in Sweden and Finland in the 18th and early 19th centuries" ja tämähän ainakin vastaa yllä hutkittu.