maanantai 27. maaliskuuta 2017

"Vanhan Maijan" tarina

Naisten äänessä 11/1934 julkaistiin nimimerkillä "Vanhan Maijan" tarina, joka nojasi selvästi todellisuuteen ja on niin todennäköisesti tekijänoikeuksiltaan rauennut, että rohkenen sitä laajasti lainata.
Vuonna 1802 syntyi eräässä Lounais-Suomen saaristopitäjässä tyttönen terve ja voimakas, joka kasteessa sai nimen Maria. Hän menestyi ja kasvoi hyvin pienen kodin ahtaissa oloissa, joissa hän karaistui tulevia elämän tehtäviä varten. 
Myöhemmän yksityiskohdan perusteella epäilen, että kyse oli Angelniemellä aviottomana 7.6.1802 syntyneestä Maria Elisabetista. Tämä ja äitinsä Eva Mattsdotter asuivat aluksi Seppälässä, jossa Eva kuoli 61-vuotiaana 26.4.1839 (1799-1810 s. 5, 1811-17 s. 34,  1822-27 s. 911829-35 s. 341836-42 s. 46). Se, että tytär on rippikirjoista vain ensimmäisessä sopii tarinaan, joka jatkuu
Leikkien muiden mökkiläisten ja lähellä olevan pappilan lasten kanssa sujuivat päivät, ja vuodet kuluivat nopeasti. "Aapinen" ja "Vähä-Katekismus" oli kotona opittu ja jo pari kertaa lukukinkereillä käyty, kun Marian työ alkoi kodin ulkopuolella. Eräässä tutussa perheessä tarvittiin lastenhoitajaa. Yhdeksänvuotiasta tyttöä pidettiin siihen työhön sopivana, ja niin joutui Maija sinne lasta hoitamaan. Kirjat, jotka hän kodissaan oli lukenut, hän otti mukaansa, viihtyi niiden parissa ja pääsi joskus kirkkoon aikuisten mukana. Tällaiset matkat olivat mieluisat, jolloin metsätietä kulkien saapui ihanalla niemellä olevaan pieneen puukirkkoon. "Iso Katekismus" ja "Raamatun historia" opittiin vähitellen. Rippikouluaika oli käsissä, ja Maria, muiden nuorten ripille laskettavien joukossa, polvistui ensi kerran alttarin eteen hänelle rakkaaksi käyneessä kirkossa. 
Ihana aika lapsuuden oli nyt lopussa, oli siirryttävä vieraitten luo palveluspaikkaan. Eräässä kartanossa syntymäpitäjässään hän sai lapsenhoitajan toimen. Näin hän joutui erääseen upseeriperheeseen, joka silloin omisti talon. Siihen aikaan oli tällaisessa kartanossa suuri joukko palveluskuntaan kuuluvia henkilöitä, joita ei nyt enää tarvita. Näiden joukossa nuorimpana hän joutui heidän opetettavakseen. Paljon oli hänellä siitä hyötyä, etenkin hyvien käytöstapojen oppimisessa. Lastenhoitajana hän joutui olemaan enemmän kuin muut perhepiirissä. Tällainen oleskelu perheen suojassa oli hänelle ja hänen kehitykselleen onneksi.
Ehdokkaani Maija Lisa sai Angelniemestä muuttotodistuksen 10.12.1825, joka vastaanotettiin Kemiössä 6.1.1826, jonne hän muutti Kalfnäsin tilan piiaksi. Uravaihe jäi lyhyeksi, sillä muuttotodistuksensa Kemiössä kirjoitettiin 30.10.1826 ja vastaanotettiin Piikkiössä 7.12.1826. Siellä hän piikana Tuorlan kartanossa, kunnes sai muuttokirjan 13.11.1827 Halikkoon (RK 1826-1832 s. 216). Tuorlan perusteella ehdokkaani valitsinkin, sillä tarina jatkuu
Muutamien vuosien kuluttua hän siirtyi lähemmäksi kaupunkia ja osui olemaan Tuorlan kartanossa (ent. Fredrika Bremerin koti) vuonna 1827, jolloin tulipalo raivosi Turussa ja poltti suuren osan kaupungista. Palon aikana hän seisoi hetkisen muiden kera Tuorlan portilla katsomassa, miten tuulen mukana palopaikalta lenteli palavia papereita ja muuta kevyempää tavaraa, joita tuuli sitten siroitteli pelloille, niityille ja metsiin.
Samalla portilla hän oli myös usein katselemassa, kun Tuorlan omistaja, eräs etevä lääkäri, ajoi yhdenistuttavissa ajopeleissä (schäs'issä) pienten kaksoispoikiensa kanssa, jotka istuivat takana olevalla penkillä vierekkäin, selässä pitkät hiuslettinsä heilumassa, kun kaupunkiin päin kuljettiin. Maijaa, heidän hoitajaansa, tämä näky erittäin miellytti, koska hänellä itselläänkin oli harvinaisen kaunis, pitkä tukka.
Jälkimmäinen pätkä tuntuu ainekselta, joka ei välttämättä ole liittynyt Tuorlaan.

Piikkiöstä Maja Lisa Mattsdotter vei muuttokirjansa Angelniemelle ja ryhtyi piiaksi Pärnäspäähän (RK 1822-27 s. 85). Tapansa mukaan jatkaa muualle seuraavana vuonna. Ketjun seuraaminen pidempään vahvistaisi se oliko kyseessä oikea henkilö.
Vuosisadan keskipaikoilla, jolloin Maijan kuulo heikkeni, hän siirtyi Turkuun asumaan. Hän vuokrasi itselleen huoneen, kalusti sen ja kävi, roteva ja vahva kun oli, jokaikisenä viikon päivänä suurporvarien ja muiden suurperheiden kodeissa apuihmisenä pyykillä tai leipomassa ja sai näin päiväpalkkansa ja ruokansa. Työpäivä alkoi siihen aikaan kello 2-4 aamulla, silloin ei vielä uneksittu edes 8:n tunnin työpäivistä, vaan tehtiin työtä, niinkuin asia kulloinkin vaati. Ahkerassa työssä kului Maijan viikko. Sunnuntaiaamuna, kahvinsa juotuaan, hän pukeutui huolellisesti ja meni Tuomiokirkkoon, istuutui keskikäytävällä oleville penkeille lähelle saarnatuolia ja istui siinä koko päivän kahden suomalaisen ja kahden ruotsalaisen saarnan aikana. Molemmat kielet kun hän osasi, se oli hänelle virkistykseksi ja hyödyksi.
Kesän tultua hän läksi kotipitäjäänsä. Siellä hän oli viikkomääriä suuremmissa taloissa neulomassa kotikutoisista kankaista palvelusväelle annettavat alusvaatteet, jotka annettiin heille vuosittain osana palkasta. Itse hän sai siitä nauttia täysihoidon ja vielä talvivaransakin ruokatarpeikseen. Niin hän käyttäytyi, että joka talossa huomattiin pitää huolta myös siitä, kuinka häntä kohdeltiin. Paljon nähneenä hän voi monessa asiassa antaa hyviä neuvoja, mutta myös moittia, mitä hän ei oikeana pitänyt.
Kaupungissa hän asui viimeisinä vuosinaan talossa, jossa oli erittäin suuri ruohoinen pihamaa. Huoneensa ikkunasta hän iltaisin seurasi lasten leikkejä pihalla, sekaantuikin niihin, jos piti jotakin niissä sopimattomana.
Jos häntä iltahämärässä meni tervehtimään, hän otti nuoremmankin ilolla vastaan ja kertoi mielellään elämänsä muistoja, etenkin vanhoissa herraskartanoissa eletyistä päivistään.
Yksin kun hän oli, tuntui elämä hänestä vanhoilla päivillään usein tyhjältä ja hyödyttömältä. Ahkerassa työssä olivat päivät kuluneet, mutta hän oli oikeastaan vain itseään varten elänyt, itselleen koonnut ja säästänyt, aina vain omaa toimeentuloaan ajatellut. Saituri hänestä näin vähitellen tuli ja elämää riitti 95 vuotta.
Turun haudattujen listoistakin Maijaa voisi jäljittää, mutta tätä kirjoittaessani niitä ei ole verkossa 1890-luvun lopulta.

Piirros Turun tuomiokirkosta Nuoresta voimasta 7/1908

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti