sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Satunnainen sitaatti amatööristä

Eilisessä uutisvirrassa tuli eteen Hesarin otsikko Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettuElokuvatoimittaja Veli-Pekka Lehtonen tarttuu "detaljiin. Yksittäisistä palkinnoista Jusseissa kiinnostavin on ilman muuta 13-vuotiaan Linnea Skogin palkitseminen."
Mitä 13-vuotiaan lapsen saama Jussi-palkinto merkitsee? Onko amatöörin ja vieläpä lapsen voittama palkinto märkä rätti kaikkien korkeakoulutettujen näyttelijöiden kasvoille. Niinkin se voi nähdä.
Toisaalta Skog on Selma Vilhusen ohjaamassa road moviessa paljon esillä eikä hänen olemuksensa merkitystä elokuvan lopputuloksessa voi mitenkään kiistää. 13-vuotias haaveilee näyttelijänurasta ja saa tästä toivottavasti potkua ja toivottavasti myös tukea urahaaveilleen.
Samalla pitää muistaa, että amatöörit voivat loistaa kameran edessä vain, jos heidän ympärillään on elokuvan ammattilaisia, jotka tekevät työllään amatööreistä hyviä. Pitää siis olla hyviä vastanäyttelijöitä, aloittelijaa tukevia ohjaajia ja kuvaajia, ja amatöörin rajat ymmärtäviä käsikirjoittajia.
Jos elokuvanteko nimittäin onnistuisi harrastajilta tuosta vain, elokuviahan tekisivät kaikki.
En käynyt katsomassa leffaa, mutta muistan arvosteluissa kehutun Skogin suoritusta. Oliko siinä tosiaan olennaista koulutuksen puute? Pystyvätkö ammattilaiset loistamaan produktiossa, jossa kaikkien muiden työ mättää? Annetaanko Jussi-palkinto suorituksesta vai koulutetusta suorituksesta? Pitäisikö saatu apu jotenkin "vähentää pisteistä"?

Onko nuorien Hollywood-näyttelijöiden yhteydessä puhuttu amatöörisuorituksista? Katsoessani leffaa The Sixth Sense en todellakaan antanut ikä- ja koulutustasoitusta Haley Joen Osmentille enkä myöskään Abigail Breslinille katsoessani elokuvaa Little Miss Sunshine. Molemmat olivat kuvausten aikaan Skogia nuorempia.

1 kommentti:

  1. On turha verrata lapsinäyttelijöitä ammattilaisiin. Toisaalta jotkut nuoret ovat olleet 20-vuotiaina elämästään 15 vuotta näyttämöllä ja monet myöhemmät huiput ovat aloittaneet hyvinkin varhain.

    VastaaPoista