Kesän mediatarjonnasta kävi (taas) ilmi, että aidoksi, alkuperäiseksi ja perinteiseksi luulemansa on jotain ihan muuta. En pysynyt täysin kärryillä Paul Cobbin esitelmän The Arabian Nights: Medieval Fantasy and Modern Forgery käänteissä, mutta kuten otsikostakin käy ilmi, Tuhannen ja yhden yön tarinoiden tavanomainen esitysmuoto ei ole "alkuperäinen". (Kuva tästä versiosta)
Mutta 1700-luvun (tai mikä olikaan) joustavat toimintatavat on helppo ymmärtää omassa ajassaan ja vanhoihin kirjoihin osaa (tai pitäisi osata) kohdistaa lähdekritiikkiä.
Sen sijaan (lähes tulkoon) omana elinaikana syntynyt (mahdollinen/todennäköinen) vääristymä on vaikeampi niellä. BBC:n radiodokumentti The Secret History of Yoga esitellään verkkosivulla kysymyksellä "ovatko nykyaikaiset joogatunnit enemmänkin skandinaavisen voimistelun kuin ikiaikaisen intialaisen filosofian tuotosta?"
Ohjelmasta selviää, että fyysiset harjoitteet tulivat merkittäväksi osaksi joogaa vasta 1920-luvulla. Tuolloin ruumiinkulttuuri oli suosiossa ympäri maailmaa ja erilaisia ohjelmia ja harjoitteita jaettiin ja lainattiin pitkin ja poikin. Tästä johtui se, että historioitsija Mark Singleton löysi ruotsalaisesta voimisteluohjeesta nykyisiä joogaharjoitteita. Miten lainaukset kulkivat ja nykyinen jooga muodostui on ohjelman mukaan viisivuotisen tutkimusprojektin selvitettävänä.
Joogan historiaa Suomessa tutkii Matti Rautaniemi. Juttunsa Saavatko vain hindut joogata? Antroblogissa.
lauantai 6. elokuuta 2016
perjantai 5. elokuuta 2016
Vetelin Pollarin palasista ja tilahistorian lähteistä
Enhän minä malttanut jättää mummoni äidin perheen tarkastelua sikseen vaan kurkistin sanomalehtiarkistoon, jossa Kokkolassa 14.12.1898 julkaistu kirje Vetelistä kertoo, että
Hedelmällisempi lähde onkin henkikirja 1910, jossa Pollari on siivutettu 12 osaan (plus niittypalsta), mistä kyllä luulisikin syntyvän riidan aihetta. Manttaalien murto-osia oli vaikea hahmottaa, joten tein kaavion.
Fiinan isällä oli kolmanneksi suurin siivu.
Siivutuksen esiin saatuani on helppo ymmärtää, miksi Kansalaisen karttapaikka ei löydä mitään Pollaria Vetelistä. Uudistuskarttojen digitointia ei paikkakunnalta ole vielä tehty ja Senaatn kartasto ei Pohjanmaalle ulotu, joten kartalle on vaikea päästä. Pitäjänkartastakaan ei paikallistiedoton Pollaria löytänyt.
Monetkohan lainhuudot ja perukirjat pitäisi käydä läpi, että saisi kokoon Pollarin lohkomishistorian? Vai onko se alkanut niin varhain, että osa jäisi kuitenkin epäselväksi? Onhan Pollari vuonna 1738 kirjatun muistitiedon mukaan Vetelin vanhin tila. Henkikirjassa 1860 siivuja on hieman vähemmän...
ja Fiinan isoisän Antti Abraminpojan (s. 30.2.1814) isällä Abraham Abrahaminpojalla (s. 4.10.1781) näistä toinen pienimmistä (oranssi tai vihreä). Henkikirjassa 1835 tilanne näyttää aivan toiselta. Isänniksi on merkitty 3 miestä, joista yhdellä on Pollarista puolikas ja Abrahamilla sekä kolmannella neljännes kummallakin. Henkikirjassa 1815 Pollarissa talouksia on vain yksi, mikä ei välttämättä vastaa todellisuutta, mutta sopii sarjaan, jossa tilan pilkkoontuminen ajoittuu vuosien 1835-1860 väliin ja on siis asiakirjoista tarkennettavissa. Arkistossa.
Kuntamme kuulumiset tällä kertaa eivät ole suuret, jos ei lukuun ota Pollarin talon n:o 4, Vetelin kylässä näillä seuduin kuuluisaksi tullutta osakasjakoa, jota on kestänyt 35 vuotta. Jakoa on toimittaneet monet maanmittarit koettaen saada sitä päätetyksi, mutta turhaan. Sitä on riidelty senaatia myöden ja kustannuksia on ollut jos jonkinlaisia, puhumattakaan siitä äärettömästä vahingosta, minkä se on tuottanut maanviljelykselle, kun kylän parhaat maat ovat olleet osaksi käräjöimällä viljeltävillä. Viimeiset kymmenkunta vuotta on jako seisonut senkin tähden, ettei kukaan määrätty maanmitari ole tahtonut tulla panemaan edes niitä muutamia rajapyykkejä, joitten varassa jaon päättyminen vielä viimeksi on riippunut...Kuullostaa siltä, että arkistossa olisi aiheesta luettavaa. Sinne lähtemättä on Arkistolaitoksen digitoinneissa käytettävissä maakirja 1905, jossa Pollari näyttää hyvin yhtenäiseltä. Vaasan maakunta-arkiston kiinnekirjakortistossa on Pollarille monta korttia (alkaen tästä), joissa kaikissa viitataan tilan kokonaisuutena (ja jopa liitettynä Töyrään). Näitä katsomalla voisi muodostaa vaikutelman hyvin usein myydystä talosta ja osakasjako jäisi täydeksi mysteeriksi.
Hedelmällisempi lähde onkin henkikirja 1910, jossa Pollari on siivutettu 12 osaan (plus niittypalsta), mistä kyllä luulisikin syntyvän riidan aihetta. Manttaalien murto-osia oli vaikea hahmottaa, joten tein kaavion.
Fiinan isällä oli kolmanneksi suurin siivu.
Siivutuksen esiin saatuani on helppo ymmärtää, miksi Kansalaisen karttapaikka ei löydä mitään Pollaria Vetelistä. Uudistuskarttojen digitointia ei paikkakunnalta ole vielä tehty ja Senaatn kartasto ei Pohjanmaalle ulotu, joten kartalle on vaikea päästä. Pitäjänkartastakaan ei paikallistiedoton Pollaria löytänyt.
Monetkohan lainhuudot ja perukirjat pitäisi käydä läpi, että saisi kokoon Pollarin lohkomishistorian? Vai onko se alkanut niin varhain, että osa jäisi kuitenkin epäselväksi? Onhan Pollari vuonna 1738 kirjatun muistitiedon mukaan Vetelin vanhin tila. Henkikirjassa 1860 siivuja on hieman vähemmän...
ja Fiinan isoisän Antti Abraminpojan (s. 30.2.1814) isällä Abraham Abrahaminpojalla (s. 4.10.1781) näistä toinen pienimmistä (oranssi tai vihreä). Henkikirjassa 1835 tilanne näyttää aivan toiselta. Isänniksi on merkitty 3 miestä, joista yhdellä on Pollarista puolikas ja Abrahamilla sekä kolmannella neljännes kummallakin. Henkikirjassa 1815 Pollarissa talouksia on vain yksi, mikä ei välttämättä vastaa todellisuutta, mutta sopii sarjaan, jossa tilan pilkkoontuminen ajoittuu vuosien 1835-1860 väliin ja on siis asiakirjoista tarkennettavissa. Arkistossa.
torstai 4. elokuuta 2016
Kun sivut ovat sekaisin
Teemu Riihelä ilmoitti (ja luvallaan täällä tähän viittaan) eilen Juuret Asikkalassa -ryhmässä havainnostaan 1700-luvun kastettujen kirjassa. Hänen tutkimassaan perheessä näytti siltä, että sisarukset olivat syntyneet vajaan 5 kuukauden välein, mikä tietenkin vaikutti epäilyttävältä.
Digitoitua kastettujen kirjaa katsoessaan hän huomasi, että vuoden 1769 kohdalla olevan aukeaman oikea sivu (kääntöpuolineen) kuuluu vuoden 1766 aukeaman sivujen väliin. Vertailematta muihin lähteisiin tulkinta vaikuttaa oikealta jo oikeassa reunassa kulkevan numeroinnin perusteella.
Tässä tilassa kastettujen kirja on ollut jo silloin kun Suomen sukututkimusseura teki kopiokirjansa eli Mustat kirjat. Näistä nämä 1766 kasteet ovat edelleen kirjautuneet vuodelle 1769 HisKiin ja sieltä varmaankin muutamaan sukututkimukseen (toivottavasti ei omaani!). HisKin tilastot olisivat voineet herättää epäilyksiä, jos niitä joku älyää katsoa. (Mikä mahtaa vaivata vuosia 1771 ja 1776? Ensiksi mainittua ei ainakaan puuttuva sivu selauksen perusteella.)
Opetuksia/kertausläksyä:
Digitoitua kastettujen kirjaa katsoessaan hän huomasi, että vuoden 1769 kohdalla olevan aukeaman oikea sivu (kääntöpuolineen) kuuluu vuoden 1766 aukeaman sivujen väliin. Vertailematta muihin lähteisiin tulkinta vaikuttaa oikealta jo oikeassa reunassa kulkevan numeroinnin perusteella.
Tässä tilassa kastettujen kirja on ollut jo silloin kun Suomen sukututkimusseura teki kopiokirjansa eli Mustat kirjat. Näistä nämä 1766 kasteet ovat edelleen kirjautuneet vuodelle 1769 HisKiin ja sieltä varmaankin muutamaan sukututkimukseen (toivottavasti ei omaani!). HisKin tilastot olisivat voineet herättää epäilyksiä, jos niitä joku älyää katsoa. (Mikä mahtaa vaivata vuosia 1771 ja 1776? Ensiksi mainittua ei ainakaan puuttuva sivu selauksen perusteella.)
Opetuksia/kertausläksyä:
- Mieti ovatko keräämäsi tiedot järjellisiä. Lapset eivät voi syntyä äitinsä kuoleman jälkeen eivätkä kovin myöhään isänsäkään kuoleman jälkeen. Eivätkä alle 9 kuukauden väliajoin.
- Käytä alkuperäislähteitä.
- Katso lähteestä muutakin kuin sitä yhtä riviä.
Merimuseossa Raumalla
Rauman merimuseo entisessä merenkulkukoulun rakennuksessa oli minulle uusi kokemus. Alakerran näyttelyssä oli esillä monipuolisesti (mutta hieman lyhyemmällä aikajanalla kuin Suomen merimuseossa Kotkassa) merenkulun tekniikkaa ja elämää. Rauman telakat olivat saaneet oman huoneensa. Museoesineiden joukossa oli aktiviteettipisteitä kuten korkkiliivin testaus.
Kiertosuunnallani törmäsin museon tietokoneruutuihin eli tietomajakoihin ensimmäistä kertaa merenkulun opiskelua esittelevässä huoneessa. Näissä oli mahdollisuus hakea "tietoa raumalaisista laivoista ja merimiehistä" ja katsella digitoituja asiakirjoja. Henkilöhakemiston avulla sain näppärästi sain eteeni pitkähkön listan Kokemäellä 1800-luvun alkupuolella syntyneitä merimiehiä, joista olisi pitänyt napata kuva, sillä palvelu on käytettävissä vain museossa.
Verkkosivun mukaan "Tutkimusmajakoiden tarkoitus on siirtää Rauman merimieshuoneen ja Rauman maistraatin arkistot merimuseon asiakkaiden käyttöön. Näiden lisäksi järjestelmään tulee useita muita laajoja tietokantoja." Tässä mietittävää. Käyttöliittymässä asiakirjat olivat irti alkuperäisestä yhteydestään, jopa niin, että ainoan Hohenthalin kohdalla sain eteeni vain hänen rivinsä isommalta sivulta. Minkälaista tukea museon (ainoa vuorossa ollut) työntekijä pystyisi näiden suhteen asiakkaille antamaan? Ja projektiin, jossa ei ole avoimuutta ollenkaan saatiin EU-rahaa. Ei kai merimieshuoneen asiakirjojen digitointi ole päällekkäinen Arkistolaitoksen digitointiohjelman kanssa?!
Yläkerrassa on käytettävissä navigointisimulaattori. Simuloidut autot olen yleensä ajanut ojaan (jos olen saanut käyntiin), joten nähtyäni lapun, jonka mukaan karille ajettua tarvitaan henkilökunnan apua, kokeiluintoni oli vähäinen. Mitään ohjettakaan ei näkynyt, mutta onneksi olin jossain leffassa nähnyt käskyn "all steam ahead" toteutuksen, joten kaasuttelin jonkun aikaa itseäni lyhyemmälle tarkoitetulla komentosillalla.
Pihan paarlastipuisto oli hauska idea, mutta kasvit melko vaatimattomia.
Viimeiseksi kurkistin museon etupihalla kuunarilaiva Ihanan kajuuttaan, joka oli ehtinyt toimia laivan purkamisen jälkeen kesähuvilana.
Kiertosuunnallani törmäsin museon tietokoneruutuihin eli tietomajakoihin ensimmäistä kertaa merenkulun opiskelua esittelevässä huoneessa. Näissä oli mahdollisuus hakea "tietoa raumalaisista laivoista ja merimiehistä" ja katsella digitoituja asiakirjoja. Henkilöhakemiston avulla sain näppärästi sain eteeni pitkähkön listan Kokemäellä 1800-luvun alkupuolella syntyneitä merimiehiä, joista olisi pitänyt napata kuva, sillä palvelu on käytettävissä vain museossa.
Verkkosivun mukaan "Tutkimusmajakoiden tarkoitus on siirtää Rauman merimieshuoneen ja Rauman maistraatin arkistot merimuseon asiakkaiden käyttöön. Näiden lisäksi järjestelmään tulee useita muita laajoja tietokantoja." Tässä mietittävää. Käyttöliittymässä asiakirjat olivat irti alkuperäisestä yhteydestään, jopa niin, että ainoan Hohenthalin kohdalla sain eteeni vain hänen rivinsä isommalta sivulta. Minkälaista tukea museon (ainoa vuorossa ollut) työntekijä pystyisi näiden suhteen asiakkaille antamaan? Ja projektiin, jossa ei ole avoimuutta ollenkaan saatiin EU-rahaa. Ei kai merimieshuoneen asiakirjojen digitointi ole päällekkäinen Arkistolaitoksen digitointiohjelman kanssa?!
Yläkerrassa on käytettävissä navigointisimulaattori. Simuloidut autot olen yleensä ajanut ojaan (jos olen saanut käyntiin), joten nähtyäni lapun, jonka mukaan karille ajettua tarvitaan henkilökunnan apua, kokeiluintoni oli vähäinen. Mitään ohjettakaan ei näkynyt, mutta onneksi olin jossain leffassa nähnyt käskyn "all steam ahead" toteutuksen, joten kaasuttelin jonkun aikaa itseäni lyhyemmälle tarkoitetulla komentosillalla.
Pihan paarlastipuisto oli hauska idea, mutta kasvit melko vaatimattomia.
Viimeiseksi kurkistin museon etupihalla kuunarilaiva Ihanan kajuuttaan, joka oli ehtinyt toimia laivan purkamisen jälkeen kesähuvilana.
keskiviikko 3. elokuuta 2016
Arkistonäyttelyssä Raumalla
Eilen mainitsemieni Marelan ja Kirstin lisäksi Rauman museoon kuuluu vanha raatihuone, jonka yläkerran näyttelyn innoittajana oli viime vuosina tehdyt museon arkiston ja vanhojen kirjojen muutot. "Kirjoja järjestettäessä ja niihin pikaisesti tutustuessa tuli meille laatikonpurkajille ja hyllyyn laittajille tarve kertoa muillekin, mitä harvinaisuuksia löysimme."
Hyvä ajatus ja toivottavasti pöydällä selattavana ollut Arkistoluettelon asiakirjaselvitysosio saadaan joskus verkkoonkin luettavaksi. Asiakirjoista tehdystä asetelmasta (yllä) erotin merimiehen rekisterikortin ja mainekirjan, jotka ilman koneluettavaa luetteloa tuskin pääsevät kiinnostuneen käyttäjän eteen. Myös arkiston kuvat (alla) voisivat kiinnostaa jota kuta, joka ei älyä lähteä tutkimusmatkalle ilman luettelotietoja? Itse yllätyin erillisen vitriinin esineistä "Rauman poliisilaitoksen tapahtumapäiväkirja ja virkakirjeitä poliisilaitokselle". Kaupunginarkistossa ei ole historiallista aineistoa?
Museon kirjakokoelmissakin on henkilöhistoriaa. Säilytyksessä kärsineiden häpeänurkkaan (auringon valolle alttiiksi) on laitettu m.m. Johan Gustaf Östmanille 1.2.1833 kuulunut Johan Månsons Sjökarta. Marelan taloudenhoitajana vuosina 1840-1855 toiminut Hedvig Morin (s. 12.5.1798 Rauma, k. 23.2.1868 Rauma) oli varmalla kädellä merkinnyt nimensä kahteen kirjaansa, jotka ovat varsinaisessa kirjavitriinissä.
Samassa vitriinissä on pienikokoinen vihkonen eli Strasbourgissa 1752 painettu kalenteri, johon tilanhoitajana ja tullitarkastajana toiminut Gustav Rehnström (s. 1689) on tehnyt merkintöjä.
Tämän ja vuosina 1787, 1825, 1726 ja 1828 painettujen pikkuriikkisten rukouskirjojen kohdalla tuli taas mieleen digitoinnissa menetettävä materiaalinen todellisuus.
Esillä on myös hienoja vanhoja opuksia, jotka ainakin Suomessa ovat harvinaisuuksia. Näistä vanhin on Tukholmassa 1588 painettu Itinerarium sacrae scripturae. Kaupunkikarttojen julkaisemiseen ilman mittakaavaa on siis pitkät perinteet.
Hyvä ajatus ja toivottavasti pöydällä selattavana ollut Arkistoluettelon asiakirjaselvitysosio saadaan joskus verkkoonkin luettavaksi. Asiakirjoista tehdystä asetelmasta (yllä) erotin merimiehen rekisterikortin ja mainekirjan, jotka ilman koneluettavaa luetteloa tuskin pääsevät kiinnostuneen käyttäjän eteen. Myös arkiston kuvat (alla) voisivat kiinnostaa jota kuta, joka ei älyä lähteä tutkimusmatkalle ilman luettelotietoja? Itse yllätyin erillisen vitriinin esineistä "Rauman poliisilaitoksen tapahtumapäiväkirja ja virkakirjeitä poliisilaitokselle". Kaupunginarkistossa ei ole historiallista aineistoa?
Museon kirjakokoelmissakin on henkilöhistoriaa. Säilytyksessä kärsineiden häpeänurkkaan (auringon valolle alttiiksi) on laitettu m.m. Johan Gustaf Östmanille 1.2.1833 kuulunut Johan Månsons Sjökarta. Marelan taloudenhoitajana vuosina 1840-1855 toiminut Hedvig Morin (s. 12.5.1798 Rauma, k. 23.2.1868 Rauma) oli varmalla kädellä merkinnyt nimensä kahteen kirjaansa, jotka ovat varsinaisessa kirjavitriinissä.
Samassa vitriinissä on pienikokoinen vihkonen eli Strasbourgissa 1752 painettu kalenteri, johon tilanhoitajana ja tullitarkastajana toiminut Gustav Rehnström (s. 1689) on tehnyt merkintöjä.
Tämän ja vuosina 1787, 1825, 1726 ja 1828 painettujen pikkuriikkisten rukouskirjojen kohdalla tuli taas mieleen digitoinnissa menetettävä materiaalinen todellisuus.
Esillä on myös hienoja vanhoja opuksia, jotka ainakin Suomessa ovat harvinaisuuksia. Näistä vanhin on Tukholmassa 1588 painettu Itinerarium sacrae scripturae. Kaupunkikarttojen julkaisemiseen ilman mittakaavaa on siis pitkät perinteet.
tiistai 2. elokuuta 2016
Kolme kotimuseota Raumalla
1) Perjantaiselta kaivausesittelyltä siirryin sujuvasti vinguttamaan Museokorttia, jonka ensimmäinen käyttökohde oli näköetäisyydellä. Marelasssa olin vuosia sitten käynyt ilman pysyviä muistijälkiä. Kyseessä on perinteinen leikitään-että-tämä-olisi-koti, jossa on tavoiteltu 1800- ja 1900-luvun vaihteen tunnelmaa "laivanvarustajan kotina". Viis siitä, että laivanvarustaja Gabriel Granlundin (1819-1901) kuoleman jälkeen perikunta uudisti taloa.
Useimmissa huoneissa oli muotokuvia, mutta missään en nähnyt niiden tai lavastukseen käytettyjen esineiden tietoja.
2) Toinen Rauman museon osa on Kirsti, jossa 1700-luvun talon huoneet on sisustettu merimiehen kodiksi 1800-luvun lopulta.
Söikö köyhä vuokralainen 1870-luvulla puulautaselta?
Sivurivin sisustus oli tuoreempaa, mutta tämäkin museoissa moneen kertaan nähty. Edelleen New Yorkin Tenement House Museum on kokemistani ainoa, jossa autenttisen tilan hyödyntämiseen on käytetty jotain muuta keinoa kuin sisustusta. Toivottavasti törmään vielä joskus toiseenkin esimerkkiin.
3) Päivän lopuksi kiersin Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseon. Täälläkin olin kerran aiemmin käynyt, mutta unohtanut monet hienot taideteokset seinillä. Tuskin sisustus on Täysin Alkuperäinen, mutta ei ainakaan Täysin Lavastettu.
Useimmissa huoneissa oli muotokuvia, mutta missään en nähnyt niiden tai lavastukseen käytettyjen esineiden tietoja.
2) Toinen Rauman museon osa on Kirsti, jossa 1700-luvun talon huoneet on sisustettu merimiehen kodiksi 1800-luvun lopulta.
Söikö köyhä vuokralainen 1870-luvulla puulautaselta?
Sivurivin sisustus oli tuoreempaa, mutta tämäkin museoissa moneen kertaan nähty. Edelleen New Yorkin Tenement House Museum on kokemistani ainoa, jossa autenttisen tilan hyödyntämiseen on käytetty jotain muuta keinoa kuin sisustusta. Toivottavasti törmään vielä joskus toiseenkin esimerkkiin.
3) Päivän lopuksi kiersin Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseon. Täälläkin olin kerran aiemmin käynyt, mutta unohtanut monet hienot taideteokset seinillä. Tuskin sisustus on Täysin Alkuperäinen, mutta ei ainakaan Täysin Lavastettu.
maanantai 1. elokuuta 2016
Raumalla kaivausesittelyssä
Viime perjantaina Raumalla oli ohjelmaa jokseenkin joka kadulla ja useimmissa pihoissakin, mutta minä lähdin kaupunkiin katsomaan kaivausesittelyä Vanhan Rauman Kalatorin ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioiden lähistöllä. Kaivauksesta en ollut ennen esittelyilmoitusta kuullutkaan, mutta paikkakuntalaisilta tuskin on jäänyt huomaamatta 400 neliömetrin aidattu alue, jolta arkeologit olivat heinäkuun aikana poistaneet naftin metrin (?) verran maata ja olivat edelleen 1700- ja 1800-luvuilla eivätkä vielä mahdollisesti mielenkiintoisemmassa keskiajassa. Kaivauksia jatketaan, kunnes ihmiselämän merkit loppuvat. Ja on myös tarkoitus avata vierestä toinen 400 neliömetriä.
Kierroksella katseltiin kaivoa, joka on jäänyt pois käytöstä 1900-luvun alussa. Isohko kivinen alue on ihmiskäden työtä kivenporausjälkineen ja ilmeisesti talon perusta. Sen kohdalta on löytynyt kaakeliuunin palasia, jotka eivät tarjonneet oppaamme mukaan ajoitukselle tarkennusta. Toinen kivilatomus pilkistää kaivausalueen reunalta, mutta sen tarkoituksesta ei ollut vielä käsitystä. Itselleni merkityksellisin näky oli selvä kadun pinta (alla olevan valokuva alaosassa) huomattavasti nykyistä katua alempana. Valokuvaustaitoni eivät kuitenkaan riittäneet tuomaan esiin mittakaavaa.
Kierroksen lopuksi esiteltiin esinelöytöjä, joissa on rahoja 1500-luvun lopulta 1800-luvun lopulle. Metallilöytöihin kuului myös kaksi veistä. Edessä olevat astiankappaleet tunnistaa varmaan jokainen eikä oikean yläkulman luunkappalekaan ole vaikea ymmärrettäväksi. Mutta oikean reunan keskivaihella oleva möykkyä luulin keramiikaksi ja se olikin luu. Tämän perusteella tulevaisuuteni arkeologian harrastajana ei ole kovin valoisa.
Kaivausesittely linkittyi kansainväliseen arkeologiapäivään DayOfArchaeology, jolla luodaan näkyvyyttä arkeologien työlle. Kaupunkilaisten kiinnostusta kaivausaluetta kohtaan mahdollisesti kasvattaa myös sinne perustettu Pokemon GO -pelin mikä-olikaan-piste. Konstit on monet, sanoi eukko kun kissalla pöytää pyyhki.
Kierroksella katseltiin kaivoa, joka on jäänyt pois käytöstä 1900-luvun alussa. Isohko kivinen alue on ihmiskäden työtä kivenporausjälkineen ja ilmeisesti talon perusta. Sen kohdalta on löytynyt kaakeliuunin palasia, jotka eivät tarjonneet oppaamme mukaan ajoitukselle tarkennusta. Toinen kivilatomus pilkistää kaivausalueen reunalta, mutta sen tarkoituksesta ei ollut vielä käsitystä. Itselleni merkityksellisin näky oli selvä kadun pinta (alla olevan valokuva alaosassa) huomattavasti nykyistä katua alempana. Valokuvaustaitoni eivät kuitenkaan riittäneet tuomaan esiin mittakaavaa.
Kierroksen lopuksi esiteltiin esinelöytöjä, joissa on rahoja 1500-luvun lopulta 1800-luvun lopulle. Metallilöytöihin kuului myös kaksi veistä. Edessä olevat astiankappaleet tunnistaa varmaan jokainen eikä oikean yläkulman luunkappalekaan ole vaikea ymmärrettäväksi. Mutta oikean reunan keskivaihella oleva möykkyä luulin keramiikaksi ja se olikin luu. Tämän perusteella tulevaisuuteni arkeologian harrastajana ei ole kovin valoisa.
Kaivausesittely linkittyi kansainväliseen arkeologiapäivään DayOfArchaeology, jolla luodaan näkyvyyttä arkeologien työlle. Kaupunkilaisten kiinnostusta kaivausaluetta kohtaan mahdollisesti kasvattaa myös sinne perustettu Pokemon GO -pelin mikä-olikaan-piste. Konstit on monet, sanoi eukko kun kissalla pöytää pyyhki.
sunnuntai 31. heinäkuuta 2016
Viikon kommentti eli Lovisa Eek kirkonkirjoissa
Perjantaisessa tekstissäni jäi selvittämättä Kokemäellä vuonna 1802 apua tarvinneen henkilöllisyys. Anonyymi kommentoija on löytänyt ehdokkaan, joka vaikuttaa todennäköiseltä.
Kokemäellä vihittiin 18.10.1801 kommisiomaanmittari Nils Hedengran (s. 1744) ja taloudenhoitaja Anna Christina Ek (s. 1754). Verkon sukutaulun mukaan Hedengranin aiempi vaimo oli kuollut vuonna 1799 varsinaisessa Ruotsissa. Kokemäen rippikirjassa 1797-1802 s. 30 vain Hedengranille on merkitty tulovuosi 1801, mutta Anna Christina Ekiä ei näy Säpilässä aiemmassa rippikirjassa.
Pariskunnan jälkeen rippikirjaan on merkitty vuonna 1778 syntynyt tytär Lovisa. Avioliitosta syntyneestä tyttärestä ei ole tietenkään kyse. Seuraavassa rippikirjassa 1803-1808 s. 45 Lovisalle on merkitty sukunimi Eek, mikä viittaa siihen, että hän oli Anna Christinan (mahdollisesti avioton) tytär.
Maanmittarin kuoltua 31.7.1806 Anna Christina ja Lovisa on edelleen merkitty rippikirjoissa (1808-1814 s. 37, 1815-1821 s. 42) Säpilään. Lovisalla (jolla kahdessa peräkkäisessä rippikirjassa on väärä etunimi) on ehtoollismerkintöjä 1803, 1804, 1805, 1810, 1815 ja 1818, mutta myös merkintöjä kaatumatautisuudesta. Äitinsä kuoli 27.2.1821 ja Lovisa on ruotuvaivaisena lähetetty vuonna 1825 Seiliin (1823-29 s. 46). (Ruotuvaivaisten päiväämättömässä listassa hän oli Mattilan kylän Närvän vastuulla.)
Miksi Tallgren olisi käyttänyt nimeä Johanna Lovisa Ekegren eikä Lovisa Eek? Itsekin aviottomana lapsena halusi häivyttää naisen taustaa?
Lisäys 31.7.2016 21:45 Lisätietoja ja vahvistuksia vielä kommenteissa alla.
Kokemäellä vihittiin 18.10.1801 kommisiomaanmittari Nils Hedengran (s. 1744) ja taloudenhoitaja Anna Christina Ek (s. 1754). Verkon sukutaulun mukaan Hedengranin aiempi vaimo oli kuollut vuonna 1799 varsinaisessa Ruotsissa. Kokemäen rippikirjassa 1797-1802 s. 30 vain Hedengranille on merkitty tulovuosi 1801, mutta Anna Christina Ekiä ei näy Säpilässä aiemmassa rippikirjassa.
Pariskunnan jälkeen rippikirjaan on merkitty vuonna 1778 syntynyt tytär Lovisa. Avioliitosta syntyneestä tyttärestä ei ole tietenkään kyse. Seuraavassa rippikirjassa 1803-1808 s. 45 Lovisalle on merkitty sukunimi Eek, mikä viittaa siihen, että hän oli Anna Christinan (mahdollisesti avioton) tytär.
Maanmittarin kuoltua 31.7.1806 Anna Christina ja Lovisa on edelleen merkitty rippikirjoissa (1808-1814 s. 37, 1815-1821 s. 42) Säpilään. Lovisalla (jolla kahdessa peräkkäisessä rippikirjassa on väärä etunimi) on ehtoollismerkintöjä 1803, 1804, 1805, 1810, 1815 ja 1818, mutta myös merkintöjä kaatumatautisuudesta. Äitinsä kuoli 27.2.1821 ja Lovisa on ruotuvaivaisena lähetetty vuonna 1825 Seiliin (1823-29 s. 46). (Ruotuvaivaisten päiväämättömässä listassa hän oli Mattilan kylän Närvän vastuulla.)
Miksi Tallgren olisi käyttänyt nimeä Johanna Lovisa Ekegren eikä Lovisa Eek? Itsekin aviottomana lapsena halusi häivyttää naisen taustaa?
Lisäys 31.7.2016 21:45 Lisätietoja ja vahvistuksia vielä kommenteissa alla.
Kustaa IV Aadolfin vierailun valmistelu Kristiinankaupungissa
Kirjoitin blogikirjoitussarjan jälkeen kirjan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802, jossa enemmän tietoa tästäkin osasta matkaa.
Walter Sjöblomin Kristinestads historia (1915) sisältää erillisenä jaksona selostuksen Kustaa IV Adolfin vierailuun valmistautumisesta sekä itse vierailusta (s. 474-478). Jotain vastaavaa lienee tapahtunut muissakin vierailupaikoissa, mutta joko lähteet eivät ole säilyneet tai paikallishistoriaa kirjoittaneet ovat niistä huolimatta jättäneet aiheen käsittelemättä. Niinkuin vuonna 1984 ilmestyneessä uudenaikaisessa Kristiinankaupungin historiassa.
Kuninkaan käskynhaltija lähetti Kristiinankaupungin maistraatille 28.4.1802 päivätyn kirjeen, joka luettiin maistraatille 10.5.1802. Näin kuultiin, että oli jokseenkin varmaa että kuningas tulisi Suomeen ja kulkisi läänin läpi matkallaan Oulusta Turkuun. Valmistelutoimet aloitettiin. Joku Tukholmassa kävijä osti 4 pientä tuliasetta (nickhake) ja ruutia, jotta kuninkaalliset voitaisin arvonsa mukaan vastaanottaa. Lisäksi pikaratkaisuksi Kaupunginlahden ylittämiseksi aloitettiin puisen proomun rakentaminen.
Heinäkuun 3. päivä saatiin tietää, että kuninkaallisten tulo osuisi 20. päivään ja he yöpyisivät kaupungissa. Samana päivänä maistraatissa kirjoitettiin ohjeet (tai määräykset?) kaupunkilaisille.
Ensinnäkin, sinä päivänä kun kuninkaalliset olivat tulossa ja sillä aikaa kun he olivat kaupungissa, ei mitään kotieläimiä, hevosia, lampaita, irtokoiria, vuohia ja kaikkein vähiten sikoja saanut olla vapaana tai edes näkösällä. Ne piti siis joko viedä kaupungin ulkopuolelle tai pitää sisätiloissa.
Toiseksi vastaanottoväkeen ei saanut ottaa imeväisikäisiä lapsia eikä pieniä lapsia, jotka eivät osaa olla hiljaa. Ja kolmanneksi piti laittaa siistit vaatteet päälle.
Heinäkuun 12. päivä määrättiin joitakin kaupungin merimiehiä hoitamaan tervehdyksen ja Kaupunginlahden ylityksen.
Kuninkaallisten vierailun takia kaupunkiin komennettiin 100 miestä Pohjanmaan rykmentistä, jotka kaupunkilaisten piti majoittaa.
Kun torin varrella olleeseen taloon oli päästy laukaistiin Tukholmasta ostetut aseet tavanomaiset 128 kertaa kaupungin satamassa olleelta aluksilta, jotka oli koristeltu lipuin ja viirein. Sjöblomin mukaan tässä yhteydessä tapahtui valitettava onnettomuus. Yksi aseista murtui ja merimies Henrik Åman sai vammat, jotka johtivat kuolemaansa. Vastaavaa kuolemaa ei kuitenkaan löydy Hiskiin kirjatuista hautauksista.
Walter Sjöblomin Kristinestads historia (1915) sisältää erillisenä jaksona selostuksen Kustaa IV Adolfin vierailuun valmistautumisesta sekä itse vierailusta (s. 474-478). Jotain vastaavaa lienee tapahtunut muissakin vierailupaikoissa, mutta joko lähteet eivät ole säilyneet tai paikallishistoriaa kirjoittaneet ovat niistä huolimatta jättäneet aiheen käsittelemättä. Niinkuin vuonna 1984 ilmestyneessä uudenaikaisessa Kristiinankaupungin historiassa.
Kuninkaan käskynhaltija lähetti Kristiinankaupungin maistraatille 28.4.1802 päivätyn kirjeen, joka luettiin maistraatille 10.5.1802. Näin kuultiin, että oli jokseenkin varmaa että kuningas tulisi Suomeen ja kulkisi läänin läpi matkallaan Oulusta Turkuun. Valmistelutoimet aloitettiin. Joku Tukholmassa kävijä osti 4 pientä tuliasetta (nickhake) ja ruutia, jotta kuninkaalliset voitaisin arvonsa mukaan vastaanottaa. Lisäksi pikaratkaisuksi Kaupunginlahden ylittämiseksi aloitettiin puisen proomun rakentaminen.
Heinäkuun 3. päivä saatiin tietää, että kuninkaallisten tulo osuisi 20. päivään ja he yöpyisivät kaupungissa. Samana päivänä maistraatissa kirjoitettiin ohjeet (tai määräykset?) kaupunkilaisille.
Ensinnäkin, sinä päivänä kun kuninkaalliset olivat tulossa ja sillä aikaa kun he olivat kaupungissa, ei mitään kotieläimiä, hevosia, lampaita, irtokoiria, vuohia ja kaikkein vähiten sikoja saanut olla vapaana tai edes näkösällä. Ne piti siis joko viedä kaupungin ulkopuolelle tai pitää sisätiloissa.
Toiseksi vastaanottoväkeen ei saanut ottaa imeväisikäisiä lapsia eikä pieniä lapsia, jotka eivät osaa olla hiljaa. Ja kolmanneksi piti laittaa siistit vaatteet päälle.
Heinäkuun 12. päivä määrättiin joitakin kaupungin merimiehiä hoitamaan tervehdyksen ja Kaupunginlahden ylityksen.
Kuninkaallisten vierailun takia kaupunkiin komennettiin 100 miestä Pohjanmaan rykmentistä, jotka kaupunkilaisten piti majoittaa.
Kun torin varrella olleeseen taloon oli päästy laukaistiin Tukholmasta ostetut aseet tavanomaiset 128 kertaa kaupungin satamassa olleelta aluksilta, jotka oli koristeltu lipuin ja viirein. Sjöblomin mukaan tässä yhteydessä tapahtui valitettava onnettomuus. Yksi aseista murtui ja merimies Henrik Åman sai vammat, jotka johtivat kuolemaansa. Vastaavaa kuolemaa ei kuitenkaan löydy Hiskiin kirjatuista hautauksista.