perjantai 5. elokuuta 2016

Vetelin Pollarin palasista ja tilahistorian lähteistä

Enhän minä malttanut jättää mummoni äidin perheen tarkastelua sikseen vaan kurkistin sanomalehtiarkistoon, jossa Kokkolassa 14.12.1898 julkaistu kirje Vetelistä kertoo, että
Kuntamme kuulumiset tällä kertaa eivät ole suuret, jos ei lukuun ota Pollarin talon n:o 4, Vetelin kylässä näillä seuduin kuuluisaksi tullutta osakasjakoa, jota on kestänyt 35 vuotta. Jakoa on toimittaneet monet maanmittarit koettaen saada sitä päätetyksi, mutta turhaan. Sitä on riidelty senaatia myöden ja kustannuksia on ollut jos jonkinlaisia, puhumattakaan siitä äärettömästä vahingosta, minkä se on tuottanut maanviljelykselle, kun kylän parhaat maat ovat olleet osaksi käräjöimällä viljeltävillä. Viimeiset kymmenkunta vuotta on jako seisonut senkin tähden, ettei kukaan määrätty maanmitari ole tahtonut tulla panemaan edes niitä muutamia rajapyykkejä, joitten varassa jaon päättyminen vielä viimeksi on riippunut...
Kuullostaa siltä, että arkistossa olisi aiheesta luettavaa. Sinne lähtemättä on Arkistolaitoksen digitoinneissa käytettävissä maakirja 1905, jossa Pollari näyttää hyvin yhtenäiseltä. Vaasan maakunta-arkiston kiinnekirjakortistossa on Pollarille monta korttia (alkaen tästä), joissa kaikissa viitataan tilan kokonaisuutena (ja jopa liitettynä Töyrään). Näitä katsomalla voisi muodostaa vaikutelman hyvin usein myydystä talosta ja osakasjako jäisi täydeksi mysteeriksi.

Hedelmällisempi lähde onkin henkikirja 1910, jossa Pollari on siivutettu 12 osaan (plus niittypalsta), mistä kyllä luulisikin syntyvän riidan aihetta. Manttaalien murto-osia oli vaikea hahmottaa, joten tein kaavion.
Fiinan isällä oli kolmanneksi suurin siivu.

Siivutuksen esiin saatuani on helppo ymmärtää, miksi Kansalaisen karttapaikka ei löydä mitään Pollaria Vetelistä. Uudistuskarttojen digitointia ei paikkakunnalta ole vielä tehty ja Senaatn kartasto ei Pohjanmaalle ulotu, joten kartalle on vaikea päästä. Pitäjänkartastakaan ei paikallistiedoton Pollaria löytänyt.

Monetkohan lainhuudot ja perukirjat pitäisi käydä läpi, että saisi kokoon Pollarin lohkomishistorian? Vai onko se alkanut niin varhain, että osa jäisi kuitenkin epäselväksi? Onhan Pollari vuonna 1738 kirjatun muistitiedon mukaan Vetelin vanhin tila. Henkikirjassa 1860 siivuja on hieman vähemmän...

ja Fiinan isoisän Antti Abraminpojan (s. 30.2.1814) isällä Abraham Abrahaminpojalla (s. 4.10.1781) näistä toinen pienimmistä (oranssi tai vihreä). Henkikirjassa 1835 tilanne näyttää aivan toiselta. Isänniksi on merkitty 3 miestä, joista yhdellä on Pollarista puolikas ja Abrahamilla sekä kolmannella neljännes kummallakin. Henkikirjassa 1815 Pollarissa talouksia on vain yksi, mikä ei välttämättä vastaa todellisuutta, mutta sopii sarjaan, jossa tilan pilkkoontuminen ajoittuu vuosien 1835-1860 väliin ja on siis asiakirjoista tarkennettavissa. Arkistossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti