Isäni piti vuoden 1980 paikkeilla saksalaisen kirjan innoittamana pari vuotta harrastuksen omaisesti kalkkunoita, joista muistan sen, että eläimiä ärsytti korkea ääneni. Ja veren hajun teurastuspäivänä. Tällä taustalla, kun sanomalehdistä perinteisesti muuta etsiessäni törmäsin itseni yllättäneeseen varhaiseen kalkkunaan Suomessa, päätin kerätä hieman kronologiaa, jonka perusteella
Wikipediassa tätä kirjoittaessa oleva lause "Suomessa kalkkunoita on kasvatettu 1950-luvulta asti" on ainakin harhaanjohtava, ellei virheellinen.
Siipikarjanhoito-lehdessä 6/1904 tiedettiin kalkkunasta, että
16:n vuosisadan loppupuolella tuotiin se Ruotsiin. Koska ensimmäiset kalkkunat tuotiin Suomeen, sitä en ole tavannut missään mainittuna, mutta otaksuttavasti ei kestänyt kauvan ennenkuin näitä lintuja tuotiin Ruotsista Suomeen.
Tätä en pysty tarkentamaan, mutta
ruotsalainen sivusto ajoittaa kalkkunan tulon pohjoiseen hieman myöhemmäksi eli 1600-luvun alkuun ja toteaa monissa 1600-luvun keittokirjoissa olevan reseptejä kalkkunan lihalle.
Yksityiskohtaisempaa tietoa löytyy 1700-luvulta.
Pehr Adrian Gaddin Satakunnan pohjoisosista vuonna 1751 kirjoittamassa selostuksessa mainitaan kalkkunat kananmunia hautomassa.
Pehr Kalmin Sauvon kuvauksessa vuodelta 1753 kalkkunoita on joillakin pitäjäläisillä, jotka paransivat poikasten sairauksia antamalla näille pippurin viikossa. Tuskin siis kyse köyhimmistä taloista.
 |
| Tuulispää 5/1903 |
Pehr Kalmin Helsingin kuvauksessa vuodelta 1757 kalkkunat (kanojen, hanhien ja sikojen ohella) ovat yleisempiä kuin vuohet.
Pehr Adrian Gaddin valvonnassa Huittisista vuonna 1759 julkaistussa selonteossa todetaan säätyläisten yleisesti pitävän hanhia, kalkkunoita ja ankkoja.
Åbo Tidningarissa 22.2.1796 ilmoittaa joku olevansa halukas ostamaan kalkkunakukon. Halikon Vartsalan huutokaupassa pari vuotta myöhemmin myydään kalkkunoita (ÅT 23.7.1798). Turussa oli myynnissä kalkkunoita 1808 ja useampia ostavalle luvattiin halvempi hinta (ÅT 14.12.1808).
Samana vuonna painetussa maantieteellisessä kuvauksessa todetaan, että kalkkunoita pidetään Suomessa joissakin kartanoissa. Siipikarjanhoito-lehteen 6/1904 kirjoittanut oli kotitilansa (ei kaukana Turusta) kirjanpidosta löytänyt keväältä 1825 "4 kalkkunaa, 8 hanhea, 40 kanaa ja 3 ankkaa".
Tukholmassa julkaistiin 1775 64-sivuinen 2. painos Anders Berghultin kirjasta
Omständelig beskrifning om kalkoners fortplantning och skötsel. Tätä oli Suomessa ainakin yksi kappale.
Henrik-tietokannan mukaan se mainitaan hovioikeudenneuvos Michael Liliuksen perukirjassa 1801. Sittemmin nimeke on huutokauppaluetteloissa vuosilta
1825 ja
1831. Jälkimmäisessä oli kyse rovasti Martin Tolpon kokoelmasta.
Frans Peter von Knorringin Viipurin ympäristöstä vuonna 1833 julkaisemien tietojen mukaan siellä oli ankkoja ja kalkkunoita merkityksettömiä määriä. Esimerkiksi vuodelta 1840 löytyy Helsingin sanomalehdistä melko säännöllisesti kalkkunoiden myynti-ilmoituksia.
Gabriel Reinin vuonna 1853 julkaistun tilastollisen katsauksen mukaan kalkkunoita pidettiin pääasiassa kaupungeissa ja niiden läheisyydessä sekä maaseudulla säätyläisten luona. Lähes samoin sanoin kuvataan tilanne
J. R. Lundstenin vuonna 1864 julkaistussa Suomen tilastollisessa kuvauksessa.
Siipikarjanhoito-lehteen 6/1904 kirjoittanut jatkaa muistitiedollaan
Siipikarjanhoito kukoisti edelleenkin maatilalla niin kauvan, kun se meni isältä pojalle, vaikka luku vaihteli eri vuosina. Mitä erittäin kalkkunoita koskee, niin sattui nuoruuden päivinäni niinkin, että kalkkunapoikain luku nousi 40 á 50 kappaleeseen vuodessa.
Siihen aikaan myytiin meiltä kalkkunat syksyisin ja talvisin Turkuun. Suurimmissa vieraspidoissa, päivällis- ja illallislkutsuissa, piti olla kalkkunapaistia, semmoinen oli tapa. - Koiraksen korkein hinta oli 25 ja naaraksen 20 markkaa. Epäilemättä oli sellainen elatuskeino tuloatuottava, mutta voiton suuruutta ei, ikävä kyllä, voida likimainkaan esittää, koskei tuloja ja menoja siipikarjanhoidosta merkitty kirjoihin.
Viimekuluneen vuosisadan kuluessa väheni vähenemistään ei vaan Turun seudussa, mutta myöskin, kuten olen kuullut ylipään koko Suomessa, niin, vieläpä Ruotsissakin kalkkunatuotteiden kysyntä. Syynä tähän oli otaksutavasti se, että kalkkunapaisti vähoitellen hävisi muotista ja - mitä erittäin Suomea koskee - se, että talvella ruvettiin saamaan Venäjältä halvalla kalkunan ruhoja, sittekun rautatieliike Pietarin kanssa syntyi. Sitäpaitsi pitivät ja pitävät vielä nytkin monet kalkkunahoitoa erittäin vaivalloisena, koska nuo pienet vakahaiset poikaset ovat sangen arkoja kylmyydelle ja kosteudelle, ja niinmuodoin vaativat huolellista hoitoa ja silmälläpitoa."
Valitettavasti Suomen tilastollisissa viisivuotiskatsauksissa (
1876–1880,
1881–1885,
1886–1890,
1891–1895,
1896–1900) kalkkunoiden määrä on laskettu yhteen kanojen kanssa eli muutosta ei voi näistä ajoittaa. Melko harvinaisia ne ovat kai olleet, sillä Ludvig Kiljander kirjassaan
Eläinoppi, seminaareja ja tyttökouluja varten (1905) toteaa, että "siellä täällä herrastaloissa maalla näkee suurta, metsoa kookkaampaa kalkkunaa."
Erikseen laskettuna ja digitoituna löysin kalkkunoiden määrän vasta
Yleisestä maatalouslaskennasta vuonna 1941
Luonnonvarakeskuksen tilastotietokannassa Kotieläinten lukumäärä (1 000 kpl) sisältää siipikarjan vasta vuodesta 1995 alkaen eli Wikipedian 1950-lukua ei saa tästä todennettua.
