Joulujutut Weitikasta 8/1871
S—n pitäjässä oli ennen muinaan tapana "juoda jouluna, lihaa syödä laskiaisna." Joku vuosikymmen takaperin oli tuskin ainoatakaan miestä — vaimoista ei puhettakaan — selvänä, kuin joka talossa ja monessa torpassakin valmisteltiin viinaa, jota juotiin; jouluna annettiin hevoisille ja kanoillekkin, vaikka muutamat elivät vähän niukemmasti, niinkuin eräs mökkiläinen, joka sanoi: "kuin on kerran joulu niin on joulu, ämmä, paista toinenkin silakka! — Niistä ajoista on säilynyt muistossani seuraavia:
Jouluaamuna tapasi anoppi miniänsä kirkon porstuassa. Kumpanenkin olivat ottaneet hyvät kirkkoryypyt niin ettei toinen toistansa tunteneet. Heidän keskensä tuli seuraava keskustelu:
Anoppi: Kuules nyt, kultaseni, kuin meidän Kirjas kantoi valkopään sonnisen vasikan mennä yönä.
Miniä: Juuri samanlaisen vasikan meidänkin Kirjas kantoi myös mennä yönä.
A.: Meillä on jo kolme lehmää kantanut ja Punikki rupee jo tuntumaan.
M.: Meidänkin Punikki jo tuntuu, ja kolme on jo kantanut. Onko teillä montakin lehmää?
A.: On niitä yhdeksän.
M.: Yhdeksän meilläkin on.
A.: Minä panin juhlaruat lukon taa, ettei miniä-hontti kaikkia saanut kirkon aikana syödä.
M.: Niin meidänkin emäntä teki.
A.: Kuulkaapas nyt, kultanen, mistä olette kotosin? olen minä teidän ennenkin nähnyt
M.: Minä olen Munteen Molkalta.
A: Pidä suus kiini, hullu, ettei kukaan kuule — sieltähän minäkin olen!
Saman pitäjän kirkossa oli mvös jouluaamuna eräs talon isäntä H—n kylästä nukkunut penkkiin, josta herättyänsä keskellä saarnaa Isämeitää lukeissa, huusi: "Hei mitä tämä yksi puolitooppia piisaa näin suurelle väkijoukolle; ämmä, tuos lisää!" Toinen naapuri otti puukon tupestansa sanoen: "On se se kynä kun onkin, mutta kyllä se siankin ruokkoo."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti