Suometar 13.1.1854 kertoo joulun vietosta Hämeessä:
"Joulun aatto pitkä päivä, laiskan vaimon työpäivä", kertoo sananlasku, ja kyllä todella onkin se niin. Sillä menköönpä mihin taloon tai majaan tahansa, tapaahan siellä silloin laiskemmatki laattialla, vaimot veltotki virkkuina. Siellä lakaistaan laattioita, joka mainittuna päivänä pitää tapahtuman yhdeksän kertaa, jos toivoa on muka saada ensi kesänä pahoista ruohoista puhtaita pellavia. Siellä kaulataan vaatteita, sillä "kell' on päällä musta paita, sill' on kivuloinen aika"; kaunistetaan päreillä katto ja seiniä, ja vieläpä monissa paikoin tapaa ison huoneen jaettuna moniin osiin tämmöisillä päreseinillä, ja lapset, hyppien ilosta "„tasakäpälää permannolla", kysyvät mieltei vähän ajan takaa: "Isä, äiti, vaari, muori, eikö joulu tule jo?"
Illan tultua pitää jokaisen mennä kylpemään, sillä "kuka mustalla muodolla tahi pitkällä parralla istuupi joulu-iltana, sillä on aika ikävä, tukalat tulemat päivät." Sen jälkeen tuodaan sisälle "joulupahnat", ja myös "joulukaakut", jotka saavat seisoa koskematta koko juhlan ajan, ja joista alimainen syödään uuden vuoden päivänä ja leikataan ensin ympäri, muistoksi Vapahtajamme ensimäisestä kärsimisestä. Sitten sytytetään kynttilä, joka pitää palaman koko joulu-yön, ja jos se itsekseen sammuu, ennustaa se että joku talosta kuolee ennen toista joulua. Nyt istuu perheen isäntä pöydän päähän ja kaikki omaisensa seuraavat häntä. Ei kukaan talossa asuva saa silloin pois jäädä, vaan kaiketi istuman isännän pöytään. Ruuvan jälkeen, jos isäntä on "taitava", pitää hän jonkun puheen seurallensa, jonka jälkeen kaikki yhdessä äänessä rupeevat laulamaan "jouluvirsiä", eikä yksikään saa lähteä pöydästä ilman siunausta ja laulua, pait lapset, jotka viattomissa leikeissä pyllyelevät pahnoissa; pannen "joulukeinua" ja pistäin "suutarin silmää", y. m. s.
Kuva: Uusi Kuvalehti 22/1900
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti