lauantai 5. marraskuuta 2016

Opettajia Salossa (1/2)

V. J. K.:n kirjoitus Kouluja Salon seudulla entiseen aikaan (Opettajain lehti 29/1910) ihastutti minua, sillä Anna Kuisminin katsaus Maiseenin Hanna ja Myllärin Manta: 1800-luvun kansannaiset lukutaidon opettajina jätti vielä mietittävää. Yhdellä syksyn Tukholman keikalla poimin Nordiska museetin tietopalvelun kirjapoistoista Carin Bergströmin kirjan Skolmostrar och läsmästare. Lärare på landet före folkskolereformen 1842, josta selvisi, että Ruotsissakin tutkimus on jätetty tekemättä: "Det är en yrkesgrupp som förbisetts både av den socialhistoriska och den undervisningshistoriska forskningen, ty även dessa lärare bör i likhet med senare tiders skollärare ha varit en viktig del av samhällslivet under första hälften av 1800-talet." (Kuva yllä Walistuksen lasten lehti 14/1910)

Opettajien merkityksestä ja vaikutuksesta Salossa:
Entisajan kyläkouluista ei ole sanottavasti säilynyt kirjallisia tietoja. Sen sijaan muistavat vanhat ihmiset niistä kertoa yhtä ja toista. Haastattelemalla eri henkilöitä on allekirjottaneen onnistunut saada vanhan kansan opetushommista Salon seudulta muistiinkirjotetuksi joukko piirteitä. Joitakuita sirpaleita näistä esitetään seuraavassa. 
Viime vuosisadan alkupuoliskolla piti Anjalan kylässä Uskelan pitäjässä kyläkoulua muuan umpisokea ja ijäkäs Kaisa-niminien vaimoihminen, joka eli likemmä sadan vuoden vanhaksi. Koulunpito oli oikein "vanhan trallin" mukaista. Pienenpuoleisessa tuvassa oli joukko mukulia, jotka suu päälaella hölöttivät minkä ikinä jaksoivat, opettajan vinhasti kehrätessä pellavia. Ei ole mieleen jäänyt, mitä koulussa luettiin, mutta luultavaa on, että siellä valmistettiin vesoja "tukkajuhlille" takomalla päähän katkismuksen ensi alkeita. Seinänraossa mainitaan olleen koivunoksista kierretty notkea patukka "Kalle", jota lapset varsin kunnioittavasti silmäilivät ja jonka suosiollisella avustuksella monasti virkistettiin oppilaitten raajoja ja pehmennettiin sitä kovaa päätä.
Sellaisessa koulussa saattoi oppia kirjan »pärmästä pärmään». 
Melkein niihin aikoihin, jolloin Kaisa lopetti opetushommansa, alotti Lukkarimäellä koulun Lovisa Berlgsten, joka oli ollut Turun palossa ja sieltä saanut sellaisen vian päähänsä, että hän aina hakkasi sitä edestakaisin. 
Kesällä 1843 kuulutti Lovisa juhlallisesti Uskelan kirkossa, että hän kotonaan Lukkarimäellä aikoo ruveta antamaan opetusta ihmisten lapsille. Kun sitten kuitenkin kanttori Linstedtin huoneet, joissa Lovisakin asui, paloivat, siirtyi koulun alkaminen myöhemmäksi. 
Viisitoista kuukautta harjotettuaan valistustyötä Lukkarimäellä, siirtyi "Perlksteenin mamsselli" asumaan Saloon "pakar Lindholmille", jossa paikassa hän piti koulua puolikymmentä vuotta. 
"Mamssel Lovisa" oli käsityksiltään ruotsinmielinen ja opetti pääasiassa ruotsalaisen herrasväen lapsia. Sanotaan hänen näiden ohella olleen taipuvainen ottamaan suomalaisiakin lapsia, vaikka hän näistä sanoikin: "Hullu ihmise, ku opettava lapsias suame lukema". 
Lapset saivat opetusta sisäluvussa, ulkoluvussa, kirj otuksessa ja veisuussa.
Lovisan mainitaan olleen äkäinen ihminen, etenkin suomalaisille. Kerrankin oli eräs visapää poika silmät ympyriäisenä tunteakseen katsonut erästä kirjainta — liekö ollut i — ja lopulta kysynyt Lovisalta: "Mikäs toi o, haah, sanokas ny"? 
Mamselli lienee kyllä sanonut, mutta lienee samalla antanut ankaran läimäyksen viivottimestaan, joka hänellä ennen aavistamattomia tapauksia varten aina oli varalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti