keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Tapetut ja teloitetut tilastoina

Elinen twiitti
herätti hetkellisen "ihastuksen" jälkeen kysymyksiä. Aloitusvuosi viittaa taulukkolaitokseen, mutta "Tietoja taulukosta" ei kerro tiedon lähteestä mitään eikä näin ollen myöskään täsmennä mistä Suomen alueesta (milloinkin) kyse.

Taulukkolaitoksen puutteet olivat valmiina mielessäni, sillä äskettäin sain käsiini Suomessa teloitettujen tilaston K. Olivecronan kirjassa Om dödsstraffet (1891). Se perustuu seurakunnissa tuotettujen väkilukutaulukkojen koonteihin ja Olivecronakin toteaa niiden puutteellisuuden. Joiden lisäksi luvuista puuttuu Vanha-Suomi kokonaan.

Näpytellessäni kirjan taulukon osaksi Teloitettuja-tiedostoani lapsenmurhasta teloitettujen naisten määrä oli hätkähdyttävä. Tässä olisi aihe, joka noitaoikeudenkäyntejä enemmän kaipaisi nostoa esille. (Tutkimustahan on.) Puuttuu jopa tuosta henkirikollisuustilastosta: "Vuoteen 1936 saakka sukupuolittain eritellyistä luvuista puuttuvat lapsensurmarikokset."

P. S. Mikko Moilanen kaipaa tietoja tunnetuista mestauspaikoista sekä tarinoita mestauksista, mestauspaikoista ja pyöveleistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti