Historian popularisoinnista

Maanantaina kävi mäihä. En yleensä kuuntele radiota kuin autossa ja sielläkin hypin (epätoivoisesti) musiikkikanavien välillä. Mutta tämän kerran sormeni osui Ylen ykköseen hetkellä, jolloin sieltä kuului minulle tuttu Ella Viitaniemen ääni ja taisipa nopeasti tulla mainituksi Kokemäkikin. Ylen historiasarjat oli tehnyt Viitaniemen väitöskirjasta radio-ohjelman, jossa oli dramatisoituja kohtauksiakin!

En siis kuullut aivan alkua, mutta vaikutti siltä, että mukana oli pääkohdat sekä tapahtumista että Viitaniemen johtopäätöksistä. Siis mainio esimerkki historian popularisoinnista: akateemisesta tutkimuksesta muokattu kevennys tai tiivistys tai...

Niin, mitäs se popularisointi oikeastaan on? Mietintä on ajankohtaista, sillä eilen alkoi kesäyliopiston kurssi Utriosta Keskisarjaan: kuinka historiaa popularisoidaan menestyksekkäästi? Esittäymiskierroksella mainitsin blogini ja minulta kysyttiin, voisiko sitä esitellä kurssilaisille. Senkun, mutta onko tämä historiaa popularisoiva?

Ei ainakaan niin, että taustalla olisi suurempaa tutkimusta. Eikä niin, että tekisin itseäni lukijoille suuremmin tykö, mikä mielikuva minulla myöskin popularisoinnista on.

Pikkasen surullista olisi ajatella, että populaari historian esitys on mikä tahansa muu kuin akateemisen tutkimuksen tunnusmerkit täyttävä teksti. Että olennaisinta on siirtää alaviitteet loppuviitteiksi. Sekä suunnitella ulkoasu hyvin.

Ajatukset toivottavasti selkiintyvät kurssin myötä tai ainakin niitä tullee lisää. Ekasta kerrasta muistiinpanoni olivat melko olemattomat, mutta sain kuitenkin iltamyöhäisellä aikaiseksi melkein vaaditun mittaisen pätkän opintopäiväkirjaa. Taidan kuitenkin muokata sitä vielä ja ujuttaa mukaan pedagogisesti hauskimman pointin. Eilen nimittäin paljastui, että kurssilla läpikäytävät kirjat eivät olekaan luennoitsijoiden mielestä kaikki valiokappaleita vaan "joukossa on ihan karseita". Ihailu ei siis olekaan (koko ajan) oikea vastaus. Arvostan.

Opintopäiväkirjaan eivät linkit sovi, joten totean tänne, että keskustelussa vilahtanut aihe historioitsijan/kirjoittajan oman persoonan tuomisesta tekstiin toi mieleen HAik:in tekstistä julkisesti (!) käydyn verkkokeskustelun, johon on alkuperäisten kirjoittajien lisäksi osallistunut 3 (!) Ihan Oikeaa Historiantutkijaa. En muista avoimessa verkossa vastaavaa nähneeni aiemmin ja kyseessä on aihe, josta soisin näkeväni vielä enemmän keskustelua. Nimenomaan kirjoittajan häivyttäminen tekstistä tuottaa pseudo-objektiivisuutta, jonka seurauksena PBS Idea Channelin ohjelmaan What's The Difference Between History and The Past? tuli kommentti, jossa kuviteltiin, että historian oppikirjoissa esitetään Totuus.

Kuvat kirjasta Wild Women via Flickr Commons