sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Museopäivä ja museoiden yö Tampereella

*Sponsoroitu kirjoitus* Postimuseo lahjoitti minulle Museoiden yön rannekkeen ja tuoreen julkaisunsa Tabellarius 17.

Aloitin eilen aamukymmeneltä Museokortin vingutuksen Vapriikissa ja suuntasin kassalta näyttelyyn Jääkauden jättiläiset, jolta en odottanut mitään. Eli yllätyin todella iloisesti kun luonnontieteen joukossa oli useita upeita esimerkkejä kivikauden taiteesta, joka teki vaikutuksen kopioinakin. (Vain Pietarin Kunstkameran esineet ovat alkuperäisiä.)


Alakerran Hurriganes-näyttely oli minulle uutta musiikkia myöden, sillä kuulun Dingo-sukupolveen. Albumien mukaan kronologinen esitys oli helppo seurata. Abba-museo tuli mieleen, positiivisesti.

Jätin Vapriikin sitten sikseen ja talsin taidemuseolle, jonka Välimeren valoa tarjoaa vielä parin viikon ajan aikamatkan eteläisiin maisemiin. Suosittelen.

Milavidan vaihtuva näyttely Suur-Merijoen kartanosta oli minusta asiallinen ja tavanomainen, mutta Ulla Ijäs blogitekstissään huomautti, että näyttely keskittyi arkkitehtuuriin eikä kertonut mitään sen todellisesta soveltuvuudesta omistajien elämäntapaan.

Werstaassa oli minulle uusi vaihtuva näyttely Espanjan sisällissodasta. Vapaaehtoisista sotijoista olin kuullut aiemmin, mutta yhteyttä Suomeen oli siinäkin, että täällä kerättiin apua sodassa kärsiville siviileille.

Katarina Lillqvistin installaatio Radio Dolores kertoi Espanjaan liittyvän sukunsa tarinan niin taiteellisesti, että sain siitä tolkkua vasta luettuani esillä olleen vihkosen tekstin.

Toinen uusi näyttely (ellei muistini petä) pyrkii murtamaan myyttejä naisten työstä. Sopii niille, jotka luulevat etteivät naiset olleet töissä ennen toista maailmansotaa ja/tai niille, jotka luulevat, että työehdoissa 100 vuotta sitten on jotain ihailtavaa.

Sitten oli aika siirtyä päivästä yöhön seisomalla 20 minuuttia sateessa jonottaen lippua Kauhujen kierrokselle. Lipun saatuani tapoin vähän aikaa pykäämällä minimalistisen Lenin-mitalin. Joku on varmaan miettinyt aktiviteetin eettisyyden pienille ihmisille suunnattuna?

Kauhujen kierros oli portaiden kipuamista kuusvooninkisen torniin, työturvallisuutta, tulipaloja, ruoskintarangaistus ja epämääräisiä tuntemuksia.


Kierroksen jälkeen siirryin loppuillaksi Vapriikkiin, jossa ensimmäiseksi ryntäsin Postimuseon näyttelyn Salaista jääkäripostia draamaopastukseen, jossa ryhmämme muuntui jääkärirekryyteiksi, joille selostettiin koulutusta ja jääkärien vaiheita. Saimme kukin jääkärin tiedot käsiimme ja lopuksi tietää miten juuri heille kävi. Erittäin hyvä rakenne ja mainio esittäjä.

Itse näyttelyssä jääkärien kirjeiden ja päiväkirjojen otteita saattoi lukea sekä teknisin ratkaisuin kuunnella, mutta esillä on myös muuta esineistöä ja perustiedot jääkäriprojektista. Vaikka vaihtuvan näyttelyn tila on pieni, siihen olo saatu mahtumaan paljon.
Lopuksi katsastin vielä Pahkasika-näyttelyn. Lehti ei ole osa elämääni - sukupolven, sukupuolen tai ei-tamperelaisuuden tähden? Tai sivistymättömyyden? Teksteistä jaksoin lukea julkaisun kronologiset vaiheet, mutta en innostunut perehtymään seinälle ripustettuihin originaaleihin.
Noin 12 tuntia aloituksen jälkeen oli aika lähteä rautatieasemalle ja sieltä kohti kotia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti