maanantai 4. huhtikuuta 2016

Hieno lapsuusmuistelma

Muistelmaharavointini ehdottomiin helmiin kuuluu Väinö Riikkilän Pojan muistelmat (1968). Riikkilä syntyi Wikipedian mukaan Loviisassa 1906. Ennen 1918 tapahtumia hän asui perheineen Helsingissä ja isänsä "liittyi punakaartin A-komppanian heti kapinan alussa". Sodan päätyttyä
Isästä tuli ensin tieto, että hän olisi Kotkassa vankina, mutta heti perään tuli toinen tieto, että hän oli tavannut kohtalonsa Luumäen läpimurrossa. Todistajat, joiden lausunnon perusteella äiti sai isän henkivakuutuksen, sanoivat olleensa niin lähellä isää, että veri oli roiskunut heidän päälleen.
Onkohan henkivakuutusaineistoja tallella? Käytetty tutkimuksessa? Adam Riikkilä on sotasurmatietokantaan merkitty Luumäellä kuolleeksi.

Leskeksi jäänyt äiti oli taloudellisesti niin tiukoilla, että Väinö-poika päätyi "melkein olemattomalla sopimuksella" maataloon. "On työtä ja leipää. Palkasta ei ollut puhetta, enkä minä siihen aikaan osannut palkkaa toivoakaan." (Kuva Walistuksen lasten lehti : Suomen lapsille ratoksi no 15/1910)


Käskyläisen työssä vilahtaa joitakin teknologisia välineitä, mutta suureksi osaksi Riikilän elävästi kuvaamat työt voi kuvitella tapahtuneen samoin tunnelmin edellisillä vuosisadoillakin. Aivan varmasti silloinkin on lapsia sijoitettu pikkupiioksi ja -rengeiksi, vaikka tämä ei välttämättä kirkonkirjoista näkyisi.

Riikilä kuvaa myös aterioiden heikkoutta ja elämistä syöpäläisten kanssa ilman mahdollisuutta pestä vaatteitaan. 1920-luvun alussa. Jolloin myös:
Tarkkailin Kallea ja yhtäkkiä näin hänen katseensa kirkastuvan. Suu meni hymyyn ja vartalo oikeni vähän. Hän siirsi katseensa ikkunasta tuvan oveen ja pyyhkäisi toisella kädellään housunlahkeesta jonkun roskan, ja silloin ovi aukeni ja siitä astui sisään pieni, laiha nainen.
- Päivää taloon ja hyvää joulua.
Eikä hän odotellut istumakäskyä, vaan pyörähti Kallen viereen. Näin että Kallelle oli tullut joulu tämän vanhan kurttuisen naisen mukana. He katsahtivat toisiinsa, vaihtoivat muutaman hiljaisen sanan. En minä usko, että Kallen silmä olisi kostunut, muuten vain pyyhkäisi kämmenellään siltä kohtaa. Jälkeenpäin sain tietää, että hän oli Kallen vaimo, joka oli huutolaisena samoin kuin Kallekin, mutta etäällä. Oli kuitenkin jaksanut kävellä toivottamaan miehelleen hyvää joulua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti