perjantai 5. helmikuuta 2016

Rikoksista ja rahasta

Seppo Aallon luentosarja työväenopistossa kääntyi eilen ilmoitetun mukaisesti hallitsijoista kansan elämään eli rikoksiin. Aalto revitteli väkivallalla, mutta ei suostunut kertomaan hunsvotin merkitystä eikä jakamaan tuomiokirjoihin kirjattuja suomenkielisiä ilmaisuja. Oman katsaukseni perusteella yhdyn Aallon mielipiteeseen nykyisen kielenkäytön köyhyydestä.

Yhtenä teemana oli se, että 1500-luvulla kuolemaankaan johtanut väkivaltarikollisuus ei johtanut yhteiskunnallisen aseman (lautamiespaikka) menetykseen. Yleisöstä ehdotettiin syyksi pelkoa, joka oli tullut itsellenikin mieleen Annika Sandénin kirjan Missdådare. Brott och människoöden i Sverige omkring 1600 perusteella. (Kyseinen kirja on melkein luettu ja saa oman blogitekstinsä sen jälkeen.)

Sakkosummat olivat esillä, joten tietenkin joku kysyi paljonko 1500-luvun 40 markkaa on nykyrahassa. Huokasin todennäköisesti ääneen. Aalto puolestaan asiallisesti selitti inflaatiota ja viittasi lehmän hintaan. Kysyjä kysyi sitten lehmän nykyhintaa. Ei (ilmeisesti) ymmärtänyt, että lehmän arvo nyky-yhteiskunnassa on toinen kuin 1500-luvulla.

Mutta inflaatiosta ja rahanarvosta puheen ollen sanomalehtilöytö. Sanomia Turusta 1.2.1853 kierrätti sisältöä sanomalehdestä Tidningar utgifne af ett sällskap i Åbo vuodelta 1777 ja mallin mukaan, alkuperäistä lähdettä tuntematta, verohintoja Turusta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti