keskiviikko 27. tammikuuta 2016
Ihan oikeilla historian luennoilla - taas
Jatkoa viime viikkoiseen. Samu Nyström pääsi nyt Ruotsin aikaan ja käsitteli siis sekä yliopistokoulutettuja lääkäreitä että parturi/kirurgi/kylvettäjä/välskäreitä. (Yllänäkyvä Adriaen van Ostaden piirros parturi/kirurgin vastaanotosta vuodelta 1673. Rijksmuseumista.) Kylvettäjän olin kohdannut 1800-luvun sanomalehdissä, mutta en ymmärtänyt, että työnkuvaansa kuului sisäisten vammojen hoito, kuppaus ja parranajo. Mutta Nyström korosti moneen kertaan, että ammattikuntien rajat olivat muuntuvaisia.
Edellisellä luennolla mainittu humoraalioppi oli voimissaan 1700-luvun lopulle, vaikka Suomen Turussakin tehtiin ruumiinavauksia jo vuodesta 1686 alkaen. Aluksi niin, että niihin ostettiin liput, joiden tuloista puolet menivät Akatemian rehtorille. Tästä palkkaedusta ei ollut mainintaa, kun kirjoitin Flachseniuksista...
Tautien leviämisen ymmärtämisen yhteydessä tuli mieleen miasma ja pian todettiin, että sekin on antiikin oppeja. Todella pitkäikäinen idea, sillä muistaakseni siitä puhuttiin vielä 1800-luvulla Englannissa ja olinkin oikeastaan yhdistänyt sen vain sinne.
Pienenä harjoitustehtävänä luimme pätkiä Elias Lönnrotin kirjasta Suomalaisen talonpojan koti=lääkäri. Itselleni osui juomat, joista Lönnrot neuvoo, että "Luonnollisin ja terweellisin juoma on selwä, puhdas wesi." Nyström kummasteli tätä ääneen olettaen, että Lönnrotin hygieniatietämys olisi riittänyt veden vaarallisuuden ymmärtämiseen. Mutta tajusiko kukaan ennen John Snown kolerajäljitystä vuonna 1854, että juomavesi voi välittää tauteja?
Nyströmin tarjoamat kopsut eivät kiinnostaneet varsinaisia opiskelijoita, joten sain itselleni yhden. Hippokrateksessa 2013 ilmestynyt Katja Tikan artikkeli Johan Gabriel Kyhlistä tulee silmäilyni perusteella tarjoamaan Spolstadin Hohenthalien välskärijälkeläisen kuvaukseen aineksia ja tutkimusvinkkejä. (Samoin kuin muille 1700-luvun alkupuolen välskäreitä miettiville.) Kuvitustakin mies tulee tarvitsemaan, joten muistiin vielä toinen Rijksmuseumin kuva. Tämä Cornelis Dusartin ja vuodelta 1695. Taipuisiko Ruotsin 1740-luvuksi?
Kurssilla Historiallisten aineistojen tiedonhankinta luennoi vierailijana Samu Niskanen keskiajan lähteistä. Odotin Keskiajan avain -kirjan tapaista katsausta, mutta Niskanen keskittyi kolmeen lähdetyyppiin: pergamentti codexiin, joka hänestä määritteli keskiajan, ajan historiankirjoitukseen sekä asiakirjoihin eli kirjeisiin ja hallinnollisiin lähteisiin. Katsaus oli yleiseuroppalainen ja painopiste varhaisessa keskiajassa, joten joukossa oli minulle uutta asiaa, mutta ei mitään, joka olisi antanut eväitä eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti