sunnuntai 6. joulukuuta 2015

"Nimenvaihdoksensa syistä pelkkiä arvailuja"

Sain käsiini Suomen Kuvalehden 48/2015, jossa Hän-haastattelussa oli 38-vuotias hortonomi Frans Karkkimaa. Juttu alkaa
Kerrottakoon se heti: Jo Frans Karkkimaan isoisän isä oli Karkkimaa, mutta selitykset hänen nimenvaihdoksensa syistä on pelkkiä arvailuja.
"En ole vielä sukututkimusiässä."
Jos sukututkimusta ei ole tehty, mistä on käsitys nimenmuutoksesta? Hutkimuksellisesti 43-vuotiaan ensimmäinen hakukohde on Kansalaisen karttapaikka, josta löytyi 8 karkki-alkuista paikannimeä. Näistä yksi on Karkkimaa "Nakkila; talo". Kurkistaminen SSHY:n hakemistoihin kertoo, että Karkkimaa on ollut torpan nimenä viimeistään vuodesta 1863.

Voi tietenkin olla Karkkimaan isoisän isä on vaihtanut nimensä ja sattumalta valinnut paikannimen Nakkilasta. Mutta todennäköisemmältä tuntuisi, että harvinaisella sukunimellä on tiiviimpi yhteys kyseiseen paikkaan.

Mitä karkki-alku paikannimissä tarkoittaa on jäänyt minulta selvittämättä, vaikka Karkkila on tullut ohitettua satoja kertoja. Wikipedian mukaan "Karkkilan nimi juontuu germaanisperäisestä miehen etunimestä Gericke, Kercho tai Garko."

Eli jos Karkkimaalla on vastaava tausta, niin kyse on vanhasta nimestä. Maanmittaushallituksen karttaa Anola; Isojako tässä, Laitilan yksinäistalo (kuuluu nykyään Viikalan kylän taloon N:o 2), Kyrkholmin yksinäistalo, sekä Viikalan kylässä 1797-1863 (A71:1/1-15) selaten löytyykin "Karkinma Torparen Thomas" ja "Torparen Mickel Karkinmaa", joiden torpan tontit on karttaan merkiktty kirjaimilla s ja t sekä pellot 104-109.
Tihrustin ankarasti joka karttakuvaa, vertasin Kansalaisen karttapaikkaan, mutta en löytänyt.

1 kommentti:

  1. Isoäitini isoäidin Anni Lindholmin (1903-1993) vanhemmat olivat Nakkilaiset Juho Edvard Karkkimaa (1869-1930) ja Loviisa Wilhelmiina Kustaantytär Karkkimaa (1871-1929). Ehkä he ovat samaa sukua?

    Terveisin Luukas Rauhaniemi.

    VastaaPoista