Jääkauden jälkeistä aikaa edustamaan luennoitsija Mark Jarzombek oli valinnut perinteen, joka liittyy valtamereen, kalastukseen ja metsään, ja rajasi tämän Tyynen valtameren pohjoiselle rannikolle Pohjois-Japanista Pohjois-Amerikkaan. Siis kauas Suomesta. Mutta Jarzombek totesi myös "This happens, actually, not only in this area, but in many places in the world."
Alueen kulttuureita yhdisti lohi, joka sai elintilaa jäästä syntyneistä joista. Lohi oli (luennoitsijan mielestä) helppoa pyydettävää, mutta rasvaisena kalana hankalasti kuivattavaa. Se oli myös punaista, kuten okra, joka oli ollut pyhää jo ensimmäisille ihmisille. Lohi ei ollut vain kala vaan myös esivanhempien henki. Vielä nykyäänkin alkuperäiskansojen kalastajat Luoteis-Amerikassa uhraavat ensimmäisen lohen kauden saaliista takaisin mereen.
Kalastuspaikkojen myötä porukka omaksui pysyviä asuinpaikkoja. Rakentamiseen oli käytössä puuta ja kehitettiin hirsirakenteita, joiden kokoaminen vaati useita ihmisiä toisin kuin keppien varran tehdyt asumukset. Hirsien varassa olevan katon alle myös mahtui asumaan isompi ryhmä ihmisiä, jotka näkivät lähiympäristönsä omanaan. (Kuva Karl Bodmer, Wikimedia)
.jpg){kind=link}
Ensimmäisissä rakennuksissa oli alkuna kaivanto. Mahdollisesti siksi, että asumuksen lattia saataisiin routarajan alapuolelle. Kaivettu maa voitiin käyttää valleihin, jotka estivät sadeveden tuloa rakennukseen.
Suomen kivikauden rekonstruoidut kylät tulevat mieleen. Jos oli outoa ajatella, että laavu-tiipii oli käytössä pohjoisella pallonpuoliskolla Lapissa, Siperiassa ja Amerikassa niin ei ole helpompaa ymmärtää, että saman tapaisia kalastuskulttuureita syntyi kauas toisistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti