Maanantai Göteborgissa

Arkiaamun aloitus Göteborgin kaupunginkirjastossa. Kuten arvelinkin, siellä oli esillä hyvä valikoima kotiseutukirjallisuutta,

josta löytyi useita opuksia läpikäytäväksi.

Ehkä jonkun näistä olisin saanut Suomessakin käsiini, mutta tämä oli kyllä tehokkaampi tapa etsiä taustatietoa esisedän elämään. Nyt minulla on kirjallisuusviite vahvistamaan Augustinin tontin sijainnin erinomaisuutta ja tiedän, että kaupunki oli 1700-luvulla vapautettu henkiverosta eli niitä tietoja on turha etsiä.

Aluetta hieman jo hutkineena osasin kaivata yhtä perusteosta ja kirjastotietokanta kertoi sen olevan varastossa. (Josta kirjastonhoitaja sen ystävällisesti nouti.) Kaikki ei siis ole hyllyssä ja hyödyllistä kirjallisuutta jäi varmasti selaamatta. (Aiheeseen palataan keskiviikkona.)

Ei koko päivää yhdessä kohteessa, joten kovaksi nousseessa tuulessa ja pienessä sadevihmassa juoksin aukion poikki Göteborgin taidemuseoon. Muistan käyneeni siellä aiemmallakin Göteborgin keikallani, mutta en muistanut kuinka monta ihanaa pohjoismaista kansallisromantiikan maalausta kokoelmissa on. Mukaanlukien Edelfeltin Merellä. Suomalaisesta näkökulmasta kiinnostivat myös Elias Martinin Viapori-maalaukset.

Kävijöiden herättämiseksi vanhan taiteen lomassa saattoi olla jotain ihan muuta. Kuten Esko Männikön valokuvateoksia. (Moderni taide oli yhdistetty myös kaupunginmuseon arkeologiseen osuuteen.)

Taidemuseoon olisin voinut jäädä loppupäiväksi, mutta kaupunkikortti poltti taskussa. Siis kohti kolmatta kiertoajelua ja sen alkua odottaessa Alfons Åbergs kulturhusetiin, joka ei ollut yksinäisen aikuisen juttu ollenkaan.

Hieman isompia lapsia vilisi Universumissa, mutta siellä riitti katsottavaa ja mietittävää minullekin. Aloitin kierroksen kiltisti kassan ohjeen mukaan Ruotsin vesistön mallista. Todellisuuden kuvaus, johon on upotettu aitoja eläimiä. Helpompi omaksua kuin todellisuus. Paljonko aitoa pitää olla mukana kiinnostuksen herättämiseksi?

Skippasin elävien apinoiden ohikävelyn minisademetsässä. (Koettu kerran Skansenissa. Riitti.) Suuntasin kattoterassille, jonne oli kesäksi avattu mammuttinäyttely. Luonnontieteellisen museon dioraamaperinnettä kunnioittaen siellä esiteltiin mammutteja ja aikansa eläimiä. Nämä vaan eivät olleet aitoa eläintä nähneetkään ja ne oli animoitu tavaratalon jouluikkunasta tutulla tavalla heiluttamaan päätään.

Eläimet olivat varmasti oikean kokoisia ja näköisiä, mutta epäaidompaa kokemusta vaikea kuvitella. Menneisyyden esitystä tämäkin.

Ihmisasumukset olivat mukana kertomassa inhimillisestä yhteydestä, joka olisi (teoriassa) voitu esittää myös metsästyskohtauksella. Dioraamojen vieressä, pienessä teltassa oli hieman (!) faktaa mammuteista, erityisesti siitä miten niistä tiedetään mitä tiedetään. Yhdessä julisteessa selostettiin mahdollisuus herättää mammutti eloon muokkaamalla elefantin DNA:ta. En ehkä olisi kiinnittänyt esityksen tiedepositiivisuuteen suurempaa huomiota ellei muistissa olisi ollut äskettäin kuunneltyu podcast, jossa huomautettiin, että generoitu "mammutti" kasvatettaisiin (todennäköisesti) elefanttien joukossa ja ilman kaltaisiaan. Olisiko se silloin oikea mammutti?