lauantai 16. toukokuuta 2015

Virtuaalisesti Mäntässä ja lelumuseossa

Serlachius-museot on tuottanut Tarinasoitin alustalla kuusi mobiiliopasta, jotka hyödyntävät videoklippejäkin. Viime kesän käyntiäni oli ihan mukava muistella ja täydentääkin tietoja Göstasta ja Gustafista. Jos sopiva laite olisi ollut käytettävissä ja kädessä, olisin hyvinkin voinut katsoa useamman klipin paikan päällä. Jossa olisin voinut tarkistaa, onko Joenniemen komea navetta edelleen olemassa. Jäi Gösta-opastuksesta vaivaamaan.

Top 10 -opastus esittelee 10 taideteosta, joiden joukkoon on laskettu myös Göstan viinikellari. Mäntän julkisten veistosten kierros sisältää karttapojan, jonka avulla kohteita voi kiertää. Esittelyt ovat tekstiä. Osin samoja teoksia on Emil Wikströmin teoksia esittelevässä oppaassa.

Hauskin ja interaktiivisin oppaista on Apteekkarin työhuone, jossa voi tutustua Gustaf-museoon rakennetun interiöörin toimintaan. Videopätkien apteekkari näytti tutulta, joten epäilen, että nämä olivat jotenkin esillä museossakin. Niin tai näin, kävin koko materiaalin mielelläni läpi ja suosittelen nuorille ja varttuneemmillekin kosketukseksi apteekin toimintaan.

Mäntän jättäen, lämpimästi voin myös suositella Espoon Weegee-talossa toimivan lelumuseo Hevosenkengän Mummon muistelot -kierrosta, jossa
matkataan 80-vuotiaan Hilkka-mummon mukana menneisyyteen ja kuullaan, millaisia muistoja näyttelyn esineet hänessä herättävät. Hilkka on kuvitteellinen henkilö, mutta hänen muistonsa on koottu aitojen muistojen ja museon kokoelmatietokannan tietojen perusteella.
Lyhyissä pätkissä saa mukavaa rikastusta näyttelyn esineisiin, joita ei sisällöstä nauttiakseen tarvitse lähteä katsomaan.

Lelumuseon kuvailutulkattu kierros oli mielenkiintoista kuultavaa. Kuvailtiin esineitä, mutta ei kerrottu niistä juuri mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti