Kävin viime lauantaina taas Turun linnassa. En tarkalleen muistanut kauanko edellisestä visiitistä oli aikaa, mutta
blogitekstin perusteella vuosi on ehtinyt vierähtää ja muitakin asioita unohtua.
Kuten se, että kaksi tuntia oli aivan liian lyhyt aika. Selvisimme takaisin autolle maksetun parkkiajan puitteissa, mutta suurin osa kierroksesta oli läpikävelyä.
Olin myös unohtanut, että tasaisen maan asujalle linnan kierto on fyysisesti raskasta. Reisilihakset joutuvat portaissa töihin, minkä jälkeen on entistä vaikeampaa olla kompastumatta.
Mahdollisesti olin myös unohtanut uudistetun perusnäyttelyn kosketustauluja. Ainakin Linnan ympäristö 1560-luvulla näytti oudolta. Enkä muista viimeksi testanneeni vanhojen aikojen satulaakaan.
Siinä istuessa oli oikein tukeva olo, tosin liikkuvan hevosen selässä voisi olla toisenlainen tunne. Entisajan hevosten sanotaan olleen nykyisiä pienempiä, mutta olivatko ne näin pieniä?
En myöskään muistanut upeaa kynttilänvalmistustelinettä. Huomattavasti tehokkaampi kuin kuvissa näkemäni kotitalouksien viritykset.
Toivottavasti 1900-luvun museotyön esittely oli ilmestynyt kuluneen vuoden aikana, sillä muuten on syytä ihmetellä kuinka huoleton mukamas huolellinen käyntini on ollut. Mainio dioraama!
Varmasti uutta perusnäyttelyssä oli aikajana, joka oli vuosi sitten vasta rakenteilla. Rakastan aikajanoja ja sisältö näytti rikkaalta. Mutta olin tuskin päässyt alkuun, kun avasin luukun...
Rajatussa tilassa on mahdoton kertoa Totuutta, mutta minunkin rajallisen keskiaikatietouteni perusteella mutkia on oiottu rajusti. Ainakaan en ymmärrä mihin lähteeseen vuosi 1387 viittaa kun
Wikipediakin tietää, että linna määrättiin purettavaksi 1367 (
FMU 761).
Yritin toki tutustua aikajanan jatkoon, mutta kun haarniskassakin oli vakavia puutteita, joita palojen uudelleen järjestely ei pystynyt peittämään...
Ai niin, se mitä en ollut unohtanut viime käynniltä oli lippukassan tuolloin antama ohjeistus näyttelyssä otettujen kuvien käytöstä. Mutta äskettäin
Turun museokeskuksen palveluksessa oleva Kari Hintsala on julkaisesti väittänyt, että viime vuoden lopulla on tehty linjaus, jonka mukaan tämän postauksen kuvat ovat luvallisia. Mielelläni näkisin linjauksen myös museokeskuksen verkkosivuilla.
Turun museoissa on ilmeisesti yleinen katsanto henkilökunnan puolelta, että museossa vierailija saa kyllä kuvata amatöörilaittein ilman salamaa, mutta kuvia ei saa laittaa nettiin julkisesti esille. Näin minullekin Vesilaitosmuseossa annettiin ymmärtää. Toisaalta museokeskuksen oma työntekijä esittää jatkuvasti kuvia (toki omalla blogillaan mutta julkisesti). Ilmeisesti jonkinlainen erimielisyys siitä, mitä on oma käyttö. Yksi tykkää sen tarkoittavan ei-kaupallista käyttöä, toinen sitä, että vain kotioloissa voi katsella kuva-albumeita, mutta ei saa laittaa nettiin kuvia. Itse sain Turussa moittivaa kommentia siitä, että olin laittanut toisen kaupungin museokeskuksessa ottamiani kuvia nettiin julkisesti - ja tuo museokeskus kyllä antaa selvästi omilla sivuillaan luvan näyttelyissänsä otettujen kuvia jakamiseen somessa. Sinänsä tietysti jotenkin mieltä ylentävää, että jotkut kuvittelevat esim. minun ottamieni heikkotasoisten kuvien olevan niin suuresta yleisöstä nauttivia, ettei joku museo niitten kuvien takia enää kiinnostaisi ketään, kun kerran kuvat näkee netissä! Hienoa! Toisaalta, eikö esim. Turun linna esittele kaikkien meidän suomalaisten historiaa... Vai pelkääkö linna näyttelynsä teknisten puolten puolesta, esim. näytteilleasettelu teknisen puolensa osalta on joku ammattisalaisuus!
VastaaPoistaMukavaa että olet nostanut erilaisia esimerkkejä linnasta esille kuin itse. Minä vierailin linnassa ensimmäistä kertaa ja keskityin omassa postauksessani yleisempään esittelyyn.
VastaaPoistahttp://hurmioitunut.blogspot.fi/2015/03/turun-linna.html
Mitä tuohon kuvaamiseen tulee, niin aika usein museoissa kyllä saa kuvata omaan käyttöön ilman salamaa ja jalustaa. Mutta itse koen pääseväni helpommalla, kun kysyn blogissa julkaistaville kuville luvan suoraan etukäteen, jolloin voin näyttää lippukassan henkilölle/museovalvojalle todisteen kuvausluvasta. Tällön ei tule ongelmia ja samalla saa mainostettua omaa blogiaan.
Enkä kyllä usko siihen, että julkaistavien kuvien vuoksi joku kävijä jättäisi menemättä museoon. Pikemminkin päinvastoin. Mikäli joku kuvien vuoksi "jättää menemättä" minusta tuntuu, että henkilö ei ole kiinnostunut kyseisestä museosta muutenkaan.
Museoille on aivan varmasti myös mahdotonta valvoa, miten niitä museon tiloissa luvallisesti otettuja kuvia käytetään. Ei kukaan voi valvoa, mitä netissä esitetään. Somen käyttäjähän voi estää omien julkaisujensa, kuten blogien, näkymisen hakukoneille.
VastaaPoistaMuseoitten työntekijöidenkin kannalta olisi varmasti helpointa, kun aivan selkeästi kukin museo omilla nettisivuillaan kertoisi, siis tosiaan selkokielellä, mitä se kuvaamislupa ilman jalustaa ja salamaa tarkoittaa. Siis saako museossa ottamiansa kuvia jakaa somessa vai ei, tosin se kielto vs. yllä kirjoittamani.
Ja P.S. nythän tämä Kari Hintsala myös auliisti tiedottaa muitten blogeistakin omilla Fb-sivuillaan, enkä siinä kyllä mitään pahaa näekään, ihan kiva nähdä muiden tekstejä ja kuvia ja kokemuksia.
Yhdyn anonyymin kommenttiin siitä että kuvien jakamisen valvominen on mahdotonta, kaikenlaisia uusia somesovellutuksia syntyy jatkuvalla syötöllä ja kuvien jakaminen on usein niiden keskeinen perustoiminto. Jos museo ei tällaista julkisuutta halua, on parempi kieltää kuvaaminen kokonaan. Näin on jossain tehtykin ja kieltoa on tietysti syytä noudattaa. Huomattakoon että myös Turun museokeskus voi sellaisen kiellon joihinkin näyttelyihinsä asettaa. Mitä tulee ohjeiden julkaisemiseen verkossa, niin se on kyllä suunnitelmissa kun kaupungin verkkosivuja tänä keväänä uudistetaan.
VastaaPoistaJa niin: von Konow lautasineen on todellakin tullut esille vasta Kaisan edellisen käynnin jälkeen. :-)
VastaaPoista