tiistai 10. maaliskuuta 2015

1600-luvun loistoa

Turun linnan näyttelykalenteria tuntevat saattoivat kiinnittää eilisessä katsauksessa huomiotaan siihen, etten sanonut mitään näyttelystä Tyttökuningas – Made in Turku. No, sehän oli tietenkin pääsyy koko Turun koukkaukseen.

En tiennyt etukäteen, että näyttely oli linnassa neljässä osassa, joten ilahduin suuresti, kun jo ensimmäisen arvostamani pukukavalkaadin


jälkeen sain nähdä rekvisiittakuution

ja sitten vielä sen näyttelyn isoimman osan, jossa oli enimmäkseen aitoja esineitä.


Tosin ellei vaivautunut tökkimään esinetietoja saattoi jäädä siihen käsitykseen, että tässäkin oli kyse replikoista? Itse olin tovin aidosti hämmentynyt. Siitä selvittyäni olisin mielelläni nähnyt tekstin yhteydessä tiedon siitä mistä museosta/kokoelmasta esine oli peräisin. Mutta tässä suhteessa en ehkä edusta tavanomaista museokävijää.

Pukukavalkaadin yhteydessä oli infotauluja roolipukujen kaavoituksesta, jota olivat tekemässä Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat. Tietosisältö olisi kiinnostanut, mutta teksti oli varsin pienikokoista luettavaksi vähässä valossa keski-ikäisen silmin. Onneksi oli kamera, jolla sai lähes lukukelpoisia kuvia.

Puhuttiin tuhannesta puvuista, joten oletettavasti myös muuta kuin yläluokkaa vilahti filmillä? Ei näyttelyssä, joka nimensä mukaisesti keskittyi Kristiinaan. Eikö linnan sisälle olisi edes palvelustyttö sopinut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti