maanantai 5. tammikuuta 2015

Maalaustelalla on suomalainen keksijä?

Sitä voi ihminen tulla töistä kotiin täynnä hyviä aikomuksia, mutta eksyä tarkistamaan olisiko SVT Play:ssä vihdoin uusia kautta Fixa rummet -sarjaa. Ja kun sattui niin mukavasti, että uusia jaksoja oli ilmestynyt jo viisi niin siinä se ilta sitten menikin.

Lasten sisustusprojektit olivat yhtä ihania kuin ennenkin, mutta ohjelmiin oli lisätty pieni työkaluesittely. Ohjelmassa 3 se käsitteli maalaustelaa ja totesi pikaisesti, että kanadalaisten mukaan sen keksi Norman Breakey 1940. Suomalaiset puolestaan väittävät keksijäksi Fride Dahlströmiä 1939 ja idea löytyy myös vuonna 1931 julkaistusta SciFi-kirjasta.

Täh? Minä en ole koskaan ajatellut, että maalaustelan olisi keksinyt suomalainen. Hänelle ei anna mitään roolia englanninkielinen Wikipedia, joka mainitsee kanadalaisen ja SciFi-kirjan lisäksi myös amerikkalaisen vuodelta 1940.

Päätellen Yelp-sivusta Dahlströmistä kerrotaan Tukholmassa sijaitsevassa maalariammatin museossa (haa! käymättä). Hän saa kunniaa myös Heenun blogissa, joka on käyttänyt lähteenään Ole hyvä-lehteä, johon vievä linkki ei enää toimi.

Googlen patenttihaku poimii 8.11.1940 jätetyn hakemuksen, jossa Fride Dahlströmillä on toisena etunimenä Edvin ja kuvassa selvästi maalaustela.

Lisänimellä Google osuu SFHS:n sivujen kuvaan Kokkolan hautausmaan kivestä, jossa Fride Edvin Dahlströmin syntymäpäivä on 13.10.1900 ja kuolinpäivä 25.1.1977. Ikänsä puolesta sopii patentin hakijaksi ja saajaksi.

Kuva Mennonite Board of Missions Photograph Collection. Mission to Surprise, Arizona, 1962-1968. IV-10-7.2 Box 1 Folder 56, Photo # 16. Mennonite Church USA Archives - Goshen. Goshen, Indiana. Flickr Commons

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti