Mun muistuu mieleheni nyt tällainen sananlasku eli sanansutkaus, koska aivoni ajattelevat niitä nimityksiä, joita humala s. o. tikussa oleminen on aikojen kuluessa itselleen saanut. Tiedän kyllä hyvin ja ymmärrän, että moni kevytmielinen ja vähemmän ajatteleva kansalainen inholla heittää tämän luvun lukematta, mutta luottaen siihen, että on meidän ikisopuisessa yhteiskunnassamme toki sellaisiakin kansalaisia (vieläpä enemmistö), jotka panevat arvoa uskolliselle tutkimustyölle eli tutkistelemukselle, rohkenen esittää seuraavaa.Kuva: Velikulta 4/1903
Humalalla eli juovuksissa ololla käsitetään sitä inhimillistä olotilaa, joka seuraa alkoholipitoisten juomien suuressa määrin nauttimisesta. En tahdo lähemmin kajota siihen vaikeanpuoleisesti selitettävään seikkaan, millainen humala mistäkin juomasta lähtee eikä se aineeseeni kuulukaan, mutta sen verran kuitenkin haluaisin sanoa, että esim. oluesta saamme nukuttavan humaltumuksen. Sen verran siitä ja nyt itse asiaan.
Maalaisten keskuudessa kuulee puhuttavan päissään ja hatussaan olosta kuin myöskin sikahumalasta. Kun maalainen sanoo jonkun olevan päissään, tarkoittaa hän, että mainittu henkilö on nauttinut ilolientä tai muita väkeviä jo niin paljon, että jos hän enemmän alkoholipitoista juomaa kurkkuunsa repottaa, on hän kerrassaan sikana, s. o. hän voipi esim. paneutua nukkumaan valtamaantienojaan tai rautatienkiskolle. Hatussaan oleva henkilö on taas nauttinut taskumatistaan vaan sen verran, että poskille on kohonnut tavallisuudesta poikkeava puna ja silloin erinomaisella vitsailutuulella, s. o. hänen sielussansa "kävelevät" vitsikkäät ajatukset, jotka suun avulla kanssaihmisille ilmaistaan. Kun maalainen on "toisella kvmmenellä", on hän siinä situationissa, että tavalliset kyläntiet, vieläpä maantietkin ovat hänelle liian kapeita.
Lukumiehillä ynnä muilla herrasmiehillä on taas omat nimityksensä humalalle. Naisten kuulee usein käyttävän sanoja "olla liikutettu", joilla he useimmiten — hienosti kyllä — tahtovat tuoda esille sen inhimillisen olotilan, johon jo alussa viittasimme. Mutta voipipa olla toisenlaisiakin "liikutettuja", jotka eivät aineeseemme kuulu niin hituistakaan.
Niin. Mainitsimme lukumiesten humalanimityksistä. Millaisia ne ovat? Koetelkaamme luetella parhaan ymmärryksemme mukaan, aakkosjärjestyksessä:
Finkura, flööri, hunööri, hurtti humööri, hönö, pehmeänä olo, plenska, tikussaan olo, tuitari. — Kas tässä ne humalanimitykset, joita enin käytetään ja jotka ovat niin sanoaksemme kansainvälisiä meidän maassamme. Näitä nimityksiä käyttävät niin hyvin se osa perustuslaillisia, jotka kutsuvat heitänsä nuorsuomalaisiksi kuin myöskin suomettarelaiset ja ne, jotka ovat potkitut pois kaikista puolueista.
Toivomme edellä olevan tekstin antavan jonkunlaista selitystä niihin nimityksiin, joita meidän arvoisat alkoholipitoisten juomien käyttäjät ovat eri alkoholiolotiloissa itselleen keksineet ja muodostelleet. Uskomme myöskin tämän kirjoituksemme olevan kielitieteellisessä suhteessa asioita jonkunverran valaisevan.
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
Humalatilan monet nimet 110 vuotta sitten
Uudenvuoden aaton hengessä kierrätysteksti. Vööleppi kirjoitti Velikultaan 24-25/1904 katsauksen aikansa kielen käyttöön
tiistai 30. joulukuuta 2014
Ajatustuliaisia Marokosta
Matka köyhään matkaan on kuin matka menneisyyteen? Aasilla oikeasti matkustettiin ja kynnettiin. Arganöljyä väännettiin käsikivillä. Marrakeshin torilla (maailmanperintökohde) oli markkinahengestä aidosti nauttivia ihmisiä. Ja pieni lapsi myyjänä.
Kaikki ei ollut vierasta. Marokossakin on 1700-luvulla rakennettu rannikkolinnoitus, joka on maailmanperintökohde. Ja jossa on lokkeja.
Essaouiraan mennessä paikallisopas kertoi ohittamistamme luolista löytyneiden esihistoriallisten työkalujen olevan esillä pääkaupungin arkeologisessa museossa. Se ei valitettavasti kuulunut lomaohjelmaani.
Agadirin museossa oli selkeä valokuvauskielto. Sääli, sillä olisin mielelläni ottanut kuvan matosta, joka muistutti hyvin paljon suomalaista ryijyä. Esineistö oli koruvoittoista eli miellytti minua suuresti. Hopeamassan muodot toivat mieleen niin suomalaiset arkeologiset löydöt kuin Euroopan varhaien keskiajan kivi-istutuksetkin.
Marrakeshin museo oli jäänyt (ilmeisesti) 90-luvun lopun perustamisasuunsa. Esillä oli laajempi valikoima esineitä kuin Agadirissa, mutta enemmänkin olisi tilaan mahtunut. Omaleimaisena yksityiskohtana pidin seinälle ripustettuja lainauksia, jotka eivät suoraan liittyneet mihinkään ympärillään. Museonhan on tarkoitus herättää ajatuksia?
(Agadirin museossa ei ollut mitään myytävää ja Marrakeshin museon kirjakauppa oli käyntimme ajan kiinni.)
Kaikessa etukäteen lukemassani selitettiin, että Agadirissa ei ole mitään vanhaa nähtävää, sillä kaupunki tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1960. Vasta paikan päällä ymmärsin, että tuhoutunut alue oli edelleen nähtävissä.
Osittain ruohottunena kenttänä, jonka alla oli sekä raunioita että ruumiita. Osittain mäen päällä Kasbahin pystyyn jääneiden muurien sisällä. Siellä oli osa alueesta aidattu verkolla, johon kiinnitetty kyltti kertoi kehitysprojektista, jolla Agadirin historiallista ja arkeologista arvoa tuotaisiin esiin.
Vaiheessa? Kyltin lisäksi Kasbahin sisällä oli "tarjolla" vain paikallinen yrittäjä, joka höpötti jatkuvalla syötöllä huonoa englantia, kunnes sai rahansa. Lähinnä vaikeutti ymmärtämistä.
Haastavalta tuntuu näin tuoreen menneisyyden rekonstruointi. Kävimme muistonäyttelyssä, jonka valokuvat kertoivat tuhosta. Yksinkertainen, mutta vaikuttava, ratkaisu oli maanjäristyksen jälkeisten päivien sanomalehtien etusivujen esillepano. Kouluranskallakin niistä sai irti tapahtumia ja tunnelmia, jotka eivät varsinaisesti lomafiilistä kohota.
Arkeologiaa on huomattavasti helpompaa myydä, kun se on vanhempaa ja päällystetty kauniilla mosaiikkikuviolla. Marrakeshin turistitotuuden mukaan 1500- ja 1600-luvun vaihteessa käytetty kuninkaallinen hautausmaa oli unohtunut muuriensa keskelle, kunnes kaupungin yllä 1900-luvun alussa lentäneet ranskalaiset sen huomasivat.
Essaouiraan mennessä paikallisopas kertoi ohittamistamme luolista löytyneiden esihistoriallisten työkalujen olevan esillä pääkaupungin arkeologisessa museossa. Se ei valitettavasti kuulunut lomaohjelmaani.
Agadirin museossa oli selkeä valokuvauskielto. Sääli, sillä olisin mielelläni ottanut kuvan matosta, joka muistutti hyvin paljon suomalaista ryijyä. Esineistö oli koruvoittoista eli miellytti minua suuresti. Hopeamassan muodot toivat mieleen niin suomalaiset arkeologiset löydöt kuin Euroopan varhaien keskiajan kivi-istutuksetkin.
Marrakeshin museo oli jäänyt (ilmeisesti) 90-luvun lopun perustamisasuunsa. Esillä oli laajempi valikoima esineitä kuin Agadirissa, mutta enemmänkin olisi tilaan mahtunut. Omaleimaisena yksityiskohtana pidin seinälle ripustettuja lainauksia, jotka eivät suoraan liittyneet mihinkään ympärillään. Museonhan on tarkoitus herättää ajatuksia?
(Agadirin museossa ei ollut mitään myytävää ja Marrakeshin museon kirjakauppa oli käyntimme ajan kiinni.)
Kaikessa etukäteen lukemassani selitettiin, että Agadirissa ei ole mitään vanhaa nähtävää, sillä kaupunki tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1960. Vasta paikan päällä ymmärsin, että tuhoutunut alue oli edelleen nähtävissä.
Osittain ruohottunena kenttänä, jonka alla oli sekä raunioita että ruumiita. Osittain mäen päällä Kasbahin pystyyn jääneiden muurien sisällä. Siellä oli osa alueesta aidattu verkolla, johon kiinnitetty kyltti kertoi kehitysprojektista, jolla Agadirin historiallista ja arkeologista arvoa tuotaisiin esiin.
Vaiheessa? Kyltin lisäksi Kasbahin sisällä oli "tarjolla" vain paikallinen yrittäjä, joka höpötti jatkuvalla syötöllä huonoa englantia, kunnes sai rahansa. Lähinnä vaikeutti ymmärtämistä.
Haastavalta tuntuu näin tuoreen menneisyyden rekonstruointi. Kävimme muistonäyttelyssä, jonka valokuvat kertoivat tuhosta. Yksinkertainen, mutta vaikuttava, ratkaisu oli maanjäristyksen jälkeisten päivien sanomalehtien etusivujen esillepano. Kouluranskallakin niistä sai irti tapahtumia ja tunnelmia, jotka eivät varsinaisesti lomafiilistä kohota.
Arkeologiaa on huomattavasti helpompaa myydä, kun se on vanhempaa ja päällystetty kauniilla mosaiikkikuviolla. Marrakeshin turistitotuuden mukaan 1500- ja 1600-luvun vaihteessa käytetty kuninkaallinen hautausmaa oli unohtunut muuriensa keskelle, kunnes kaupungin yllä 1900-luvun alussa lentäneet ranskalaiset sen huomasivat.
Pyörimistä Vöyrin saunamäessä
Syksyinen esi-isäni Kaustisten lukkari Matti Jokelinin tutkimus tuotti jonkinlaista edistystä, joten yrityksen ansaitsee myös vaimonsa juuret, jotka olivat yhtä tyngässä kunnossa arkistoidussa esityksessäni.
Matti meni Vöyrissä 5.5.1844 naimisiin Anna Matintytär Backan (s. 19.9.1820 Vöyri) kanssa. Kastetiedoissa vanhempinaan "Bd. Matts Johansson Badstubacka" ja 36-vuotias "Brita Jakobsdr". Hiski-haku viittaa siihen, että oikea kylä voisi olla Rekipelto. Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen rekisterin mukaan se on "Vöyrin suurin kylä vauraalla jokilaakson viljelyseudulla" eli selattavaa riittää. Digihakemistoon onneksi on tehty yksi hakemisto, joka paljastaa Bastubackan kylän taloksi 19.
Tällä avulla rippikirjasta 1819-1825 löytyy Anna vanhempineen sivulta 56. Sen mukaan Matts Johansson on syntynyt kesäkuussa 1766 ja Brita Mattsdotter 23.5.1787 Ylivetelissä (*). Rippikirjassa 1810-1818 s. 50 on pari lisätietoa. Mattia on kuulusteltu väärän rahan levityksestä ja Brita on tullut Vöyriin Ylihärmstä 1811. Pari siis vihitty Vöyrissä 20.6.1811, jolloin Britan titteli talonpojan tytär, patronyymi Eliadr ja kotitila Martåis Lombyssä.
Matts on rippikirjassa 1800-1809 Bastubackassa edellisen vaimonsa Caisan (s. 1767 k. 1809) kanssa ja jo rippikirjassa 1794-1799 s. 30. Heidät oli vihitty Isokyrössä 14.10.1788, kun Matts oli vielä "talonpojan poika". Rippikirja 1788-1793 kertookin selvästi, että Matin isä oli Johan Mattsson s. 1744. Ja isän äiti vuonna 1706 syntynyt Carin? Ainakin Matts on Bastubackan poika. Rippikirjoissa syntymävuodestaan alkaen: 1764-1769, 1770-1775, 1776-1780, 1781-1787.
Vöyrin kirkon on kuvannut Jonund. Wikimedia CC0.
(*) Entä useiden patronyymien Brita? Vetelin kastettujen listan mukaan hän oli syntynyt Halsuan kylän Ruuskan talossa vanhempinaan "Matts Mattsson" ja "Brita Henr.d:r". Rippikirja 1788-1794 kertoo, että isänsä (s. 1760) on tullut taloon reittä myöden ja äitinsä (s. 25.10.1748 k. 23.10.1788) oli sieltä kotoisin. Mutta verkon sukutaulu Karstulan ja Halsuan Ruuskat paljastaa tämän virhetulkinnaksi.
Brita Heikintytär tullut Ruuskaan edellisen avioliittonsa myötä. Hän meni 23.11.1783 naimisiin renki Matts Hasusen kanssa. Brita oli kotoisin Vetelin Haukilahden talosta ja on siellä rippikirjassa 1755-1774. Sen mukaan isänsä Henrik Jakobsson oli syntynyt vuonna 1725. Hänet löytää lukuisista sukutauluista verkossa ja todennäköisesti juurensa kiertyvät yhteen tai useampaan jo juurissani olevaan veteliläiseen taloon.
Matti meni Vöyrissä 5.5.1844 naimisiin Anna Matintytär Backan (s. 19.9.1820 Vöyri) kanssa. Kastetiedoissa vanhempinaan "Bd. Matts Johansson Badstubacka" ja 36-vuotias "Brita Jakobsdr". Hiski-haku viittaa siihen, että oikea kylä voisi olla Rekipelto. Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen rekisterin mukaan se on "Vöyrin suurin kylä vauraalla jokilaakson viljelyseudulla" eli selattavaa riittää. Digihakemistoon onneksi on tehty yksi hakemisto, joka paljastaa Bastubackan kylän taloksi 19.
Tällä avulla rippikirjasta 1819-1825 löytyy Anna vanhempineen sivulta 56. Sen mukaan Matts Johansson on syntynyt kesäkuussa 1766 ja Brita Mattsdotter 23.5.1787 Ylivetelissä (*). Rippikirjassa 1810-1818 s. 50 on pari lisätietoa. Mattia on kuulusteltu väärän rahan levityksestä ja Brita on tullut Vöyriin Ylihärmstä 1811. Pari siis vihitty Vöyrissä 20.6.1811, jolloin Britan titteli talonpojan tytär, patronyymi Eliadr ja kotitila Martåis Lombyssä.
Matts on rippikirjassa 1800-1809 Bastubackassa edellisen vaimonsa Caisan (s. 1767 k. 1809) kanssa ja jo rippikirjassa 1794-1799 s. 30. Heidät oli vihitty Isokyrössä 14.10.1788, kun Matts oli vielä "talonpojan poika". Rippikirja 1788-1793 kertookin selvästi, että Matin isä oli Johan Mattsson s. 1744. Ja isän äiti vuonna 1706 syntynyt Carin? Ainakin Matts on Bastubackan poika. Rippikirjoissa syntymävuodestaan alkaen: 1764-1769, 1770-1775, 1776-1780, 1781-1787.
Vöyrin kirkon on kuvannut Jonund. Wikimedia CC0.
(*) Entä useiden patronyymien Brita? Vetelin kastettujen listan mukaan hän oli syntynyt Halsuan kylän Ruuskan talossa vanhempinaan "Matts Mattsson" ja "Brita Henr.d:r". Rippikirja 1788-1794 kertoo, että isänsä (s. 1760) on tullut taloon reittä myöden ja äitinsä (s. 25.10.1748 k. 23.10.1788) oli sieltä kotoisin. Mutta verkon sukutaulu Karstulan ja Halsuan Ruuskat paljastaa tämän virhetulkinnaksi.
Brita Heikintytär tullut Ruuskaan edellisen avioliittonsa myötä. Hän meni 23.11.1783 naimisiin renki Matts Hasusen kanssa. Brita oli kotoisin Vetelin Haukilahden talosta ja on siellä rippikirjassa 1755-1774. Sen mukaan isänsä Henrik Jakobsson oli syntynyt vuonna 1725. Hänet löytää lukuisista sukutauluista verkossa ja todennäköisesti juurensa kiertyvät yhteen tai useampaan jo juurissani olevaan veteliläiseen taloon.
maanantai 29. joulukuuta 2014
Sanakirjoja - Ordböcker
Syksyn mielestäni tärkeimpiä verkkoavauksia oli Kielitoimiston sanakirja. Nykykielen sanojen yleiset merkitykset ovat nyt niin lähellä, ettei ole tekosyytä olla tarkastamatta. Eli blogilleni oleellisin/problemaattisin
historiantutkimusEn taida luopua Nykysuomen sanakirjasta, josta on enemmän iloa historiallisten tekstien kanssa. Aika näyttää miten hyödylliseksi muodostuu Vanhan kirjasuomen sanakirja, josta julkaistiin marraskuun lopussa verkkoon väli ma–mööpeli. Tiedotteen mukaan "Jatkossa sanakirja täydentyy vuosittain niin, että uuden sisällön rinnalla verkossa julkaistaan myös painettuna ilmestyneet osat, jotka kattavat aakkosvälin a–kööpeli."
1. historiaan kohdistuva tutkimustyö. Historiantutkimuksen menetelmät.
2. historiallisaiheinen tutkimus.
Ruotsin kielen ongelmien kanssa on muodostunut rutiiniksi haku Svenska Akademins Ordbokissa eli SAOB.ssä. Osuvien kirjoitusmuotojen kanssa on toisinaan haasteita ja pitää muistaa, että tämänkin toimitus on kesken ja aakkosten viimeisillä kirjaimilla aloitetut sanat puuttuvat.
Verkkoon on julkaistu myös erilaisiin paikkoihin ja muotoihin vanhoja sanakirjoja. Olen niitä täällä vuosia sitten listannut ja itsekin sen jälkeen unohtanut, joten uusintana sekavassa järjestyksessä ja muutama linkki lisättynä
- Florinus, Henricus Matthiae: H. F. Vocabularium latino-sveco-germanico-finnonicum, in vsum juventutis (1695) on digitoitu Uumajan yliopiston kirjastossa samoin kuin muitakin vanhoja sanakirjoja. (Yritykseni saada aikaiseksi linkkejä yksittäisiin kirjoihin ovat epäonnistuneet.)
- Kotuksen Varhaisnykysuomen korpuksessa on julkaistu Gustaf Renvallin suomalainen sanakirja (1826)
- Elias Lönnrotin Svensk, Finsk och Tysk Tolk (1847), josta Kotuksen Varhaisnykysuomen korpuksessa on julkaistu Ruotsin ja suomen tulkki, jatkoa (1847)
- Kotuksen Varhaisnykysuomen korpuksessa on julkaistu Europaeuksen ruotsalais-suomalainen sanakirja (1853).
- Ferdinand Ahlmanin Ruotsalais-suomalainen ja suomalais-ruotsalainen sanakirja. Digitointi ei ole aukeaman keskeltä aina luettavassa kunnossa, varhaisempi Svenskt-Finskt lexikon : Ruotsalais-Suomalainen sanakirja (1865) huolellisemmin taltioitu. Siitä on myös vuoden 1883 painos. Ahlmanin sanakirja on myös Kotuksen Varhaisnykysuomen korpuksessa.
- Gustaf Erik Eurén: Finsk-swensk ordbok. Suomalais-ruotsalainen Sanakirja. Hämeenlinnassa. 1860.
- Aukusti Liliuksen Suomenkielinen lukemisto vuodelta 1860 ei ole proosaa vaan suomi-ruotsi sanakirja.
- Carl Helenius: Suomalainen ja ruozalainen sana-kirja: Finsk och svensk samt svensk och ... (1838). Myös Kotuksen Varhaisnykysuomen korpuksessa.
- Carl Ulrik Broocman: Lärebok i svenska språket: med tillhörande öfningar (1814)
- F. W. Rothsten: Latinais-suomalainen sanakirja, koulujen tarpeeksi. (1864)
- Gustaf Renvall: Suomalainen sana-kirja: Lexicon linguæ finnicæ, cum ..., Niteet 1-2 (1826) (Toinen kappale ja kolmas kappale)
- Eino Sakari Yrjö -Koskinen: Suomalais-ranskalainen sanakirja: Dictionnaire finnois-français (1900)
- Johan Fredrik Wallin: Suomen-Wenäjän-ja Ruotsin-kielinen Sana-Kirja (1848)
- Eero Salmelaisen toimittama Wähäinen sana-kirja etenki Pääskyisen pakinoihin (1861) on suomi-ruotsi sanakirja
- Ruotsin sanakirjoja Googlen sanakirjahyllyssäni.
Kuva avonaisesta kirjasta kirjasta "The pathway of life ; Intended to lead the young and the old into paths of happiness, and to prepare them for a holy companionship with him whose kingdom is as boundless as his love" (1894) via Internet Archive ja Flickr Commons.
lauantai 27. joulukuuta 2014
Antti Myyryläisen lapsuus
Uuden Kuvalehden numerossa 4/1891 julkaistiin kirjoittaja K. H.:n sarjasta Elämäkertoja alhaisosta toinen osa, jossa kerrottiin I:n pitäjän (sama kuin ensimmäisessä osassa?) L:n kylässä asuneesta loismiehestä Antti Myyryläinen, joka piti sunnuntaikoulua. Kirjoituksessa lainataan hänen omilla sanoillaan (?) kuvausta lapsuudestaan.
Minä kerron tässä oman kohtani. Minua kuritti isä kovasti. Äiti kuoli jo nuorena ja äitipuoli ei myöskään säästänyt. Siitä jäi äitipuolta kohtaan kaipiomieli, että vaikka hän tiesi isän niin ankaraksi, ei ajatellut, mitkä rikokset ansaitseisivat ilmoittaa, mitkä ei. Kerron vaan muutaman tapauksen. Meitä oli kaksi poikaa, silloin vielä alle kymmenen vuoden kumpainenkin, ja me vedättää nujuutettiin aidaksia pihasta pellon varrelle. Toinen ajoi hevosta ja minä kävelin rinnalla ja pienellä risulla kapsin hevosta, joka ei siitä pitänyt mitään, enkähän minä sitä lyödä tarvinnutkaan. Äitipuoli oli katsonut meidän matkan tekoa pihasta ja kun tultiin syömään, sanoi että te näyitte pieksävän hevosta, vaan kun minä sanon sen isällenne. Silloin minun vereni pelosta varina sähähtivät. Tämmöistä rikosta ei ole taittu milloinkaan tehdä ja voi sitä kuria! Tuskin syödä uskallettiin, kun me jo lähdettiin viiltämään metsään ja päätettiin ennen kuolla sinne nälkään, kuin mennä kotiin. Meitä oli haettu suurella joukolla ja kun löysivät, niin armahda sitä isän kuria!Kuva kirjasta "The fairy tales of the Brothers Grimm" (1916). Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons
Mutta minä rakastin kumminkin isää. Jos se lähti huonona jään aikana jonnekkin menemään, seurasin minä jälkisin puolin katsomassa, että jos sille vaara tulee, niin vien sanaa muille.
Isäni kuului senaikaisten heränneiden joukkoon. Kymmenvuotiaasta alkoi hän kulettaa minua mukanaan kokouspaikoissa ja me käytiin monessa eri pitäjäässä, monesti vuoteen. Sitä kiertämistä kesti pari, kolme vuotta. Mutta annapa ollakaan, kun minussa kasvoi jo oma tahto. Isä sanoi kerran, että nyt taas lähtään seuroihin. Minä sanoin, että tokko tuonne minä lähtenenkään, olen kotona työssä. Isä vaan sanoo, että pitää lähteä. Minäpä jo sanoin, että selittäkääpäs mitä hyötyä siitä tulee, minä ainakaan en ymmärrä mitään muuta, kuin että kulen siellä ja syön laukustani. Isä sanoi ettei sitä vielä ymmärrä, ennen kuin enemmän käypi. Minä vaan pyysin selittämään, vaan siihen ei isä ruvennut. Tästä otin sen ajatuksen, ettei se isä itsekään ymmärrä sen paremmin, koska ei selitä, enkä lähtenyt sen koommin.
Siitä lähtein muuttui isän mieli minua kohtaan. Ennen vaikka kuritti ankarasti, hän kumminkin rakasti, mutta nyt loppui kuri ja rakkaus.
Me oltiin lampuotina ja velkoja alkoi karttua yli tavallisen. Isä ei niistä huolehtinut mitään. Sitte vasta, kun näki mikä tästä tulee, sanoi hän että ottakaa nyt nuoret miehet kiini asioista, minä olen aikani hoitanut, nyt on teidän vuoro. Tämäpä isän puhe kävi minun mieleeni ikävästi. Ei minusta tuntunut oikealta kerätä velkakuorma lastensa niskoille ja sitten heittäytyä itse huolettomaksi. Minun täytyi kai lähteä oman mökin laittoon, vaikka ikävältä tuntui isästä eroaminen.
Kotiseutututkimuksen ABC: Q, R ja S
Ikimuistoisen Saressalon esityksen jälkeen tiedän, että tietokirjojen kritiikki on hänelle sydämen asia. Alkulauseensa "Tietokirjan kirjoittaminen on julkista toimintaa." sekoittaa kirjan julkaisun sen kirjoittamiseen, jota hyvin harvoin tehdään julkisesti.
Lyhyehkön tekstin aiheena on kritiikin vastaanotto eli miten tietokirjan kirjoittajan tulee "suhtautua avoimesti saamaansa kritiikkiin, ottaa siitä opiksi ja miettiä, onkohan kritiikissä todella aihetta." Käytännön vinkkejä kritiikin saamiseen artikkelissa ei ole, vaikka Kotiseutuliitto välittää sitä nykyään maksua vastaan.
Mikko Närhi aloittaa osionsa Kustantaminen ja markkinointi toteamalla "Kotiseututeos on markkinoitava ensin kustantajalle ja sitten myös lukijoille." Hieman outoa, kun useimmat kotiseututeokset ovat omakustanteita. Niiden teossa Närhi näkee riskinä "että eteisen nurkassa makaa muutama laatikko kirjoja, joiden taitto- ja painatuskulut on maksettava ajallaan (arvonlisäveroineen)."
Oikea media huomauttaa monista erilaisista julkaisumuodoista. Hyviä pointteja, jotka olisivat sopineet ehkä paremmin jonnekin muualle ABC-kokonaisuudessa? Alaosa Kustannustoimittaja kertaa samaa, joka oli Makkosen kirjoitusprosessissa.
Närhi suosittelee julkaisusta kiinnostuneelle markkinatutkimusta. Ilmeisesti hän ei miellä julkaisemista harrastustoiminnan osaksi vaan selkeästi tulonhankintaan pyrkivänä? Omakustanteen markkinointiinkin Närhi suosittelee vahvasti ammattilaisia. "Kirjan tuottoa voi jakaa mainostoimiston kanssa osana heidän palkkiotaan."
Mistä päästään rahoitukseen, joka on otsikossa rajattu tutkimukseen, mutta Saressalon kysymyksenä kuitenkin "millä saadaan katettua edellisessä luvussa hahmoteltuja tutkimus- ja julkaisukustannuksia." . "Edelliseen lukuun" ei ole linkkiä, tietenkään. Enkä keksi mistä pätkästä voisi olla kyse, vaikka kaiken olen nyt silmäillyt läpi. Ihan on kuin tekstit olisi kirjoitettu toisenlaiseen julkaisumuotoon...
Aakkoset loppuivat tähän.
(Arviointi perustuu sivuston tilaan 20.11.2014.)
Lyhyehkön tekstin aiheena on kritiikin vastaanotto eli miten tietokirjan kirjoittajan tulee "suhtautua avoimesti saamaansa kritiikkiin, ottaa siitä opiksi ja miettiä, onkohan kritiikissä todella aihetta." Käytännön vinkkejä kritiikin saamiseen artikkelissa ei ole, vaikka Kotiseutuliitto välittää sitä nykyään maksua vastaan.
Mikko Närhi aloittaa osionsa Kustantaminen ja markkinointi toteamalla "Kotiseututeos on markkinoitava ensin kustantajalle ja sitten myös lukijoille." Hieman outoa, kun useimmat kotiseututeokset ovat omakustanteita. Niiden teossa Närhi näkee riskinä "että eteisen nurkassa makaa muutama laatikko kirjoja, joiden taitto- ja painatuskulut on maksettava ajallaan (arvonlisäveroineen)."
Oikea media huomauttaa monista erilaisista julkaisumuodoista. Hyviä pointteja, jotka olisivat sopineet ehkä paremmin jonnekin muualle ABC-kokonaisuudessa? Alaosa Kustannustoimittaja kertaa samaa, joka oli Makkosen kirjoitusprosessissa.
Närhi suosittelee julkaisusta kiinnostuneelle markkinatutkimusta. Ilmeisesti hän ei miellä julkaisemista harrastustoiminnan osaksi vaan selkeästi tulonhankintaan pyrkivänä? Omakustanteen markkinointiinkin Närhi suosittelee vahvasti ammattilaisia. "Kirjan tuottoa voi jakaa mainostoimiston kanssa osana heidän palkkiotaan."
Mistä päästään rahoitukseen, joka on otsikossa rajattu tutkimukseen, mutta Saressalon kysymyksenä kuitenkin "millä saadaan katettua edellisessä luvussa hahmoteltuja tutkimus- ja julkaisukustannuksia." . "Edelliseen lukuun" ei ole linkkiä, tietenkään. Enkä keksi mistä pätkästä voisi olla kyse, vaikka kaiken olen nyt silmäillyt läpi. Ihan on kuin tekstit olisi kirjoitettu toisenlaiseen julkaisumuotoon...
Aakkoset loppuivat tähän.
(Arviointi perustuu sivuston tilaan 20.11.2014.)
perjantai 26. joulukuuta 2014
Ohjeita reessä matkustamiseen
Vuoden 1765 almanakassa (Vanhan kirjasuomen korpus, Kotus) annettiin kansalle terveyden ylläpitämiseen ohjeistusta, johon sisältyy muutama maininta talvisesta matkustuksesta ja suomalaisesta pakkasenkestosta.
Ehkä meillä Suomen maalla on cowa pacanen, nijn on cuitengin tosi, että wähimmäxikin nijn monda, jos ei usiambata esimerickiä meillä ole nijstä jotca lämbymimillä mailla owat wiluhun cuolleet, cuin näillä mailla. Syy sijhen on, että me olemme enämmin tottunet kylmää kärsimään, ja olemme oppineet waromaan sitä turkeilla ja nahoilla.
Mutta monicahtomat pettäwät itzensä, cosca he tielle lähteisänsä monilla palowijna ryypyillä pacasta luulewat estäwänsä; sillä kymmenestä, jotca wiluhun owat cuolleet, on tuskin yxi joca ei palowijnasta ole juowuxisa ollut. Paljota wijsahamasti teke se, joca ennen cuin hän matcustaman lähte, juopi yhden tuopin hywää olutta.
Hillimätöin tosin on se, joca anda itzensä matcalle wäkewällä tuiscuilla; sillä cosca tie on umbehen juossut, ja lumi ja tuuli estäwät händä näkemästä tien-wijttoja ja merckejä, tatai hän tutultaki tieldä exyä, ja hengen waarahan joutua.
Reen wieresä eli jälisä juosta, sijhen asti cuin ruumis hikehen tule, ja sitte jällens reesä istua, nijn cauwan että wilustamaan rupiaa, on waarallinen tapa. Sitä wastaan teke se taitawasti, joca ainoastans reen peräsä juoxee, nijn cauwoin, että enin wilua on yli mennyt, ja cohta istu jällens rekehen.Aikuisten lisäksi mainitaan sylilapset erikseen. Kasteelle vietäessä lapsen hyvinvoinnista vastasi kummitäti eli cummi-muori, sillä äitihän jäi kotiin odottamaan kirkottamistaan viikkojen päästä.
Lapsia talwella matcoisa myötäns culjetta, on waarallinen asia, ja monda lasta owat kircko-tiellä wiluhun cuolleet, elickä myös tulleet tucahutetuxi cummi-muorilda, cosca hän hywätahtoisans, että wilua estä, on waatteita aiwan liki lapsen ymbärille tuckinut.Kaarlo Karin piirrokset. Tuulispää 11.12.1903 ja 18.3.1904
torstai 25. joulukuuta 2014
Jouluhuvien jatkoksi
Jouluhuvien jatkoksi Velikullan numeroista 22-24/1901 kuva-arvoituksia Suomen paikkakuntien nimistä.
Velikulta ei nähnyt tarpeelliseksi julkaista oikeita vastauksia ja seuraan esimerkkiään.
Velikulta ei nähnyt tarpeelliseksi julkaista oikeita vastauksia ja seuraan esimerkkiään.
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
tiistai 23. joulukuuta 2014
Jouluksi kotiin
Ylläoleva kuva Eero Järnefeltin maalauksesta julkaistiin Uudessa Kuvalehdessä 23/1895.Aiheena on koululaisten tulo jouluksi kotiin. Samasta teemasta julkaistiin Uudessa Kuvalehdessä 12/1893 Venny Soldan-Brofeltin piirros, johon liittyi alle kopioimani selostus.
Lukukausi on loppunut, totinen työ lukupöydän ääressä lampun valossa on vihdoinkin päättynyt. Viimeiset tunnit pidettiin tarkasti luvussa ja kun aina joka tunnin loputtua laskettiin, ettei ole enää kuin niin ja niin vähän jälellä, sytkähteli sydän levottomasti. Nyt ei ole kuin 4, nyt 3, nyt 2, nyt 1, nyt .. . Hih! hih! hih! huudettiin ja lähdettiin, paiskattiin pulpetit sillä räminällä kiini, että tiesi kai. Ei ehditty kuvalle hyvästiä heittää tovereilta, kuin jo kiidettiin aika kyytiä kadulla kortteeriin, jossa hevonen odotti valmiina. Syönnistä ei puhettakaan, rekeen vaan mitä pikemmin. Malttamaton mieli olisi toivonut päästä sähkösanoman kyydillä kotiin, taas vapauteen ja riemuun.
Lähtee kukin ajamaan, mikä "omalla" mikä kyydillä — kaupunkilaisten raukkain täytyy jäädä pois siitä ilosta. Lasketaan yhtä mittaa, yötä päivää, eikä ennen seisahduta kuin ollaan kotirappujen edessä. Kuta lähemmä kotia tullaan, sitä levottomammin sydän sykähtelee, väliin täytyy oikein hihkaista tutulle paikalle tien vieressä. Tuolta jo kuumottaa koti lumihuurteisiten koivujen välistä. Jo vilkkuvat tulet tutuista ikkunoista. Ja kotona kuulevat kulkusten kulinan, yhtäkkiä aukiaa ovi, josta kirkas valo vastaan välähtää, hevonen pysähtyy rappujen eteen, ja isä ja äiti kiirehtivät rapuille vastaan. Tuskin on ehtinyt hevonen seisattua eikä kuski vielä ennättänyt nousta istuimeltaan, kuin jo pikku Taavetti hyppää ylös rappuja suoraan äidin syliin. Siinä tervehditään ja päivitellään, kerrotaan pienet kuulumiset ja puuhataan kapineet sisään. Jo samana iltana hypätään kaikki huoneet, nuuskitaan joka nurkka onko mitään muutosta tapahtunut.
Mutta huomenna ollaan jo mäessä, lasketaan kelkalla, lasketaan suksilla, heitetään kuperkeikkaa ja "Vahti" laukkaa mukana haukkuen minkä jaksaa.
Kiireesti lähenee siinä touhussa joulun aatto. Tämä päivä on kuitenkin tavallista pitempi, on niin pimeäkin ja pilvinen, ei maita mäenlaskukaan, ei käynyt puolisella syöntikään. Kärsimättöminä odotetaan, että kun ne nyt sytyttäisivät sen joulukuusen, ettei niin kaukaa tarvitseisi täällä pimeässä kamarissa salin takana kuurottaa. Vihdoinkin tulevat sanomaan: nyt! ja silloin hyökätään yhdessä pallissa sisään valoisaan saliin, jossa joulukuusi kimaltelee monine kynttilöineen ja nuo riippuvat omenat ovat niin houkuttelevia ja piparkakut sylen suuhun tuovat. Pian viskataan joululahjat. Siinä ei ole enää pieniä eikä suuria lapsia, kaikki ovat yhtä innoissaan, yhtä ihastuneina lahjoihinsa: kirjoihinsa, karjoihinsa, leluihinsa ja lapsihinsa. Vasta myöhään hennotaan maata mennä, kun on syöty runsas illallinen lipeäkaloineen, joulupuuroineen. Pikku Taavetti näkee semmoista unta, että heidän navetastaan läksi suuri jono kaikenlaisia eläimiä, siinä oli kamelia, hevoista, lehmää, sikaa, koiraa, kukkoa, kanaa ja vaikka mitä. Toinen uni seuraa toistaan ja nukutaan pitkään.
Valppaimmat vaan jaksavat aamulla varhain nousta ylös joulukirkkoon, jossa kruunut kimaltelevat sadoista kynttilöistä ja huuruna nousee ylös ihmisten henki. Kirkon ympärillä on hevosia mustanaan, ettei tahdo tungoksesta selviytyä. Ja kun lähdetään pois kirkosta, on tie kolmikerrassa ajavia. Kotona olevain on hauska katsoa ikkunasta, kuinka jouluna kirkosta tullaan.
maanantai 22. joulukuuta 2014
Anni P:nen, olopiirissään nimitetty Ruoti-Anniksi
Ahon veljesten Kuopiossa julkaisemassa Uudesa Kuvalehdessä ilmestyi kolmeosainen sarja Elämäkertoja alhaisosta. Sen ensimmäisessä osassa (1/1891) nimimerkki K.-H.:n kohteena on I:n pitäjässä, W:n kylässä tuolloin elänyt "Anni P:nen, olopiirissään nimitetty Ruoti-Anniksi". (Todennäköisesti hänen koko nimeään kannattaisi hakea Iisalmen haudattujen listasta vuodesta 1891 eteenpäin.) Tämä vuonna 1792 syntynyt nainen oli ollut ruotilaisena jo 30 vuotta, mutta
on hän vielä terve tullut jokaiseen taloon. Lapset odottavat Annin tuloa kuin kesän tuloa ja silloin joutavat entiset hoitajat pois tieltä. Pienin ja pahin juoninenkin häneen viihtyy. Mielellään suostuvat ne kätkyeen nostettaviksi, kun Anni alkaa hyräillen puhella:Annin elämänvaiheista kirjoittaja tietää kertoa, että hän oli
Ulkoa unonen tulee,Enimmät iltajuonet jäävät pieniltä juonimatta, kun Anni alkaa nukuttavan pehmeällä äänellä kätkyen liekunnan mukaan laulella:
Kyseleepi kynnykseltä:
Onko lasta kätkyessä,
Pientä peitetten sisällä j. n. e
Aa, aa akana,
tallin lukon takana.
Lapsipa nukkuu kotona
äitin selän takana.
tullut taloon naimiseen, vaan talosta hävittyä mökkiin. Kaksi lasta oli ollut, vaan ne kuolleet jo pienivä. Ikä kun oli seitsemänkymmenen lopulla, asettivat kyläkuntalaiset hänet ruotilaisena elämään määräviikot aina talossaan.Kuva Library of Congress via Wikimedia
Ensi vuosina teki hän kaikkea talon työtä enemmän kuin ruokansa edestä ja vielä vanhanakin nousee ennen muita rukkia pyörittämään. Rukki on hänen työaseensa niissä taloissa, joissa ei satu lapsia olemaan. Ruoti-Annin pyhä alkaa lauvantaina puolisilla. Silloin viepi hän rukkinsa pois ja noutaa oman pienen kirjavasunsa ja alkaa lukea, eikä tarvitse silmälasia nytkään vielä. Perjantai-iltana jo kylpee siinä pelossa, että jos kylpy menee lauvantai-iltana myöhään. Ymmärryksessä ei näytä vielä vähintäkään hämmennyksen merkkiä, ei sen vertaa, että suostuisi isommille poikasille ilman tarpeetta laulamaan pienimmänkään noista lasten mielilauluista, eikä muillekaan. Vanhemmille ihmisille hän kernaasti kertoo sota-ajan kurjuuksista ja nälkävuosista, mutta ei mitään tarpeettomia.
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Anna Fagerin juuret Kangasalan Vatialan Pekossa/Pekkalassa?
Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen kartat - Alue- ja rajakartat - *
Geogr. Del...fördelte till efterfölliande Pastorater Ikalist, Kyrå,
Mohijerfwi, Karku, Törfwis, Wässilaks, Lämpilä, Birkala, Messukylla,
Kangasala, Årriwessi, Keuru och Rowessi. (MH MH 10/- -)
Ylläolevasta kartasta on melko vaikeaa saada selvää, mutta kyllä siitä erottuu Kangasalan kirkko ja Kaukajärven rannalta ehkä Vatialan kylä. Sen talo Pekko oli ollut autiona useita vuosia, kun sen otti viljelykseen vuonna 1692 Eskil Mattsson Kirstin-vaimonsa kanssa. Eskil kuoli 68-vuotiaana 27.5.1725 eli oli syntynyt vuoden 1657 paikkeilla. Poikansa Anders syntyi (myös kuoliniän perusteella laskettuna) vuoden 1677 paikkeilla eli perhe oli perustettu ennen Pekkoon muuttoa.
Eskil oli vuoteen 1709 mennessä luovuttanut Pekon isännyyden pojalleen Andersille, jolla oli viimeistään vuonna 1710 vaimo Anna Thomasdotter. Heidän lapsistaan vain 18.11.1722 kastettu Henrich on historiakirjoissa, mutta rippikirjassa 1708-1714 näkyy jo Johan ja Beata.
Rippikirjassa 1729-1737 Johanille on merkitty iäksi 26, Beatalle 23, Sophialle 14 ja Henrichille 12. Yleensä tällaiset merkinnät on laskettu yhtenä vuotena, jonka Henrichin tunnetun syntymävuoden perusteella olisi 1734. Johanin ja Beatan väliin kirjoitettu "född 1713" ei tällä laskutoimituksella sovi tarkasti kummallekaan. Mutta paremmin Beatalle, jolla ei ole yhtään lukutaitomerkintää edellisessä rippikirjassa, toisin kuin veljellään. Henkikirjassa Beata vilahtaa lapsuudenkodissaan vain vuonna 1736.
Rippikirjaan on Beatan kohdalleen merkitty "sold. h:u". Onko hän siis Vatialasta 22.1.1738 sotilas Bertel Fagerin kanssa avioliittoon vihitty Beata Andersd:r? Tälle Beatalle on paljon myöhemmin merkitty rippikirjaan syntymävuodeksi 1719. Ainakaan Kangasalassa lähiseurakuntineen ei Hiskin mukaan ole vihitty sotilaan kanssa toista Beata Andersdotteria Vatialasta.
(HUOMAUTUS 7.1.2015: Paikallistietoutta omaavan mukaan talon nimi on Pekka)
Lähteet
SAY Kangasala 1675-1694 s. 119, 1695-1714 s. 119, 1720-1739 s. 102, 1720-1739 s. 104, 1740-1759 s. 92
Kangasalan rippikirja 1708-1714 s. 179, 1729-1737 s. 182, 1773-1784 s. 200
Hiski Kangasala
lauantai 20. joulukuuta 2014
Melkolan mysteerit
Jatkoa Pahkavuoren arvoitukseen ja Juvan dilemmaan.
Jacob Hansson osti Melkolan tilan sukulaisiltaan 1630 (Ramsay s. 390). Kauppaa ja siihen liittyviä sukulaisuussuhteita on setvitty SukuForumin ketjussa Karkun Rainio-Dönsby.
Ajassa taaksepäin hypäten tila oli ollut Grels Henrikssonilla vuodesta 1558 (SAY Halikko 1540-1559 s. 140). Tämän(?) “Hustru Margareta frelsis enckia och besitter sielf” vuonna 1571 (SAY Halikko 1560-1579 s. 106).
Vuonna 1587 (KA 1473:12v) Melkola oli Jöran Mattsonin säteri.
Vuonna 1589 (KA 1495:180) samoin, mutta lisäksi selviää, että Jöran suorittaa ratsupalvelusta eikä kuulu rälssiin.
Vuoteen 1591 mennessä tila on jäänyt Jöranin (?) leskelle, jolla se oli vielä vuonna 1597 (SAY Halikko 1580-1599 s. 89).
SukuForumilla esitetty puhtaaksipuhtaaksikirjoitus vuodelta 1597 (?) alkaa
Ja miten tila päätyi Rainion perillisille, jotka sen sitten 1630 myivät?
Jacob Hansson osti Melkolan tilan sukulaisiltaan 1630 (Ramsay s. 390). Kauppaa ja siihen liittyviä sukulaisuussuhteita on setvitty SukuForumin ketjussa Karkun Rainio-Dönsby.
Ajassa taaksepäin hypäten tila oli ollut Grels Henrikssonilla vuodesta 1558 (SAY Halikko 1540-1559 s. 140). Tämän(?) “Hustru Margareta frelsis enckia och besitter sielf” vuonna 1571 (SAY Halikko 1560-1579 s. 106).
Vuonna 1587 (KA 1473:12v) Melkola oli Jöran Mattsonin säteri.
Vuonna 1589 (KA 1495:180) samoin, mutta lisäksi selviää, että Jöran suorittaa ratsupalvelusta eikä kuulu rälssiin.
Vuoteen 1591 mennessä tila on jäänyt Jöranin (?) leskelle, jolla se oli vielä vuonna 1597 (SAY Halikko 1580-1599 s. 89).
SukuForumilla esitetty puhtaaksipuhtaaksikirjoitus vuodelta 1597 (?) alkaa
“Hinrich Marcusson till Nummis uplät sin k. broder Hans Marcusson till Mällckola sin lott och modernes annee(?) och gamble frelse i förbenänte Mällckola igenbekommandes en skatte jord i Nummis by...Melkola oli Dönsby-sukuisen äitinsä perintöä? Vanhaa rälssiä? Vuosina 1599-1602 Melkolaan on kirjattu Hans Marcusson, joka on Ramsayn taulukon mukaan edellä mainitun Jacobin serkku (Ramsay s. 91). "Jacob Hansson" ilmaantuu Melkolaan Hansin hänen jälkeen (SAY Halikko 1600-1619 s. 89). Onko tämä Hans Marcussonin vai Hans Gregerssonin poika?
Ja miten tila päätyi Rainion perillisille, jotka sen sitten 1630 myivät?
Juvan dilemmat
Kirjoitin keskiajan esseeni Karjaan Dönsbystä. Pysyin tiukasti keskiajalla, mutta tarkastaessani Laguksen teosta Undersökningar om finska adelns gods och ätter (1860) mielessä alkoi taas kaivertaa Pahkavuori ja vähän muutkin suvun jäsenillä pyörivät tilat.
Ajatusten kirkastamiseksi ja muistiinpanoksi kronologinen katsaus Juvaan, joka lähteestä riippuen on joko Halikossa tai Marttilassa. Tai Tarvasjoella. Vaihtelu virkistää.
Wikipedian mukaan
Saman maakirjan toisella sivulla (KA 1473:12v) Juvaan on yhteys kolmella ihmisellä: Hans Eriksson till [?], Anna ja Eric Bertilsson till Mälkilä. (Vuonna 1589 samat nimet (KA 1495:180) )
Ensiksi mainittu on Brinkkala-suvun Hans Ericsson, joka sai Juvaan 20.6.1568 läänityksen (Ramsay s. 56) ja jonka osuutta Tarvas kotiseutulehti yksinomaan seuraa :
Toisessa puolikkassa on vuonna 1571 Hans Grelssonin lampuoti. Ottaen huomioon myöhemmät vaiheet, kyseessä lienee Silfverpatron suvun Hans Gregersson, jonka uskottu kuolleen vuoden 1565 paikkeilla (Ramsay s. 390). Jos maakirjassa 1587 esiintyvä Anna on hänen leskensä, jolle Juvan puolikas on merkitty säteriksi vuosina 1586-1589 (SAY Halikko 1580-1599 s. 88) voiko Ramsayn oletus kuolemasta vuoteen 1573 mennessä pitää paikkansa?
Ramsayn tulkinnan mukaan Sifverpatron-suvun Hans Gregressonin poika Karl Hansson "omisti" Juvan (s. 390). Juvan puolikkaan osalta on kirjattu vuosina 1591, 1592 ja 1597, että "Carl Hansson frelsis man besitter sielf" (SAY Halikko 1580-1599 s. 88). Vuonna 1600 Juvaan on kirjattu Karlin veli Jacob Hansson vaimoineen (SAY Halikko 1600-1619 s. 88).
Vuonna 1618 aatelin maista tehdyssä listauksessa (Lagus s. 43) Jacob Hansson kertoo, että hänellä on äitinsä isänisän Henrik Dönissonin ja tämän veljen Jönsin rälssikirje. Hän itse on “till Pahkavuori” ja rälssitiloinaan Saari Perniössä, Kaukelma Halikossa, Melkola, Ahala sekä Saari Viipurin (? p.o. Halikon?) pitäjässä sekä Juva Marttilassa. Vuonna 1622 Jacobin säteri on Juva ja Melkola (*) on sisarensa säteri (Halikon voutikunnan maakirja 1622-1622 (KA 1834:68v)).
Juva on Jacob Hanssonin säteri vielä vuonna 1634, mutta vuonna 1639 se on poikansa (?) Hans Jacobssonin (SAY Halikko 1634-1653 s. 94).
(*) Melkola on oma sekasotkunsa, josta tulee tämän jälkeen oma postauksensa.
Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma) -
Senaatin kartasto - [Halikko] (IX 20)
Senaatin kartasto - [Halikko] (IX 20)
Ajatusten kirkastamiseksi ja muistiinpanoksi kronologinen katsaus Juvaan, joka lähteestä riippuen on joko Halikossa tai Marttilassa. Tai Tarvasjoella. Vaihtelu virkistää.
Wikipedian mukaan
"Juva on kylä Halikon kunnan pohjoisosassa Vaskiolla. Kylä sijaitsee Halikonjoen alkupäässä sen läntisellä puolella. [...] Kylässä oli 1500-luvulla kaksi tilaa, joista toinen kuului Perniön Melkkilän kartanolle."Ramsayn mukaan Juvan tilan omisti Silfverspåre-suvun Jakob Olofsson, kunnes hän 24.2.1556 luovutti sen kuningas Kustaa I:lle vaihtokaupassa. (Ramsay s. 391 ja s. 418) Tämän alkupisteen tuntee myös nimettömäksi jäävä kirjoittaja lehdessä Tarvas kotiseutulehti 2/2000. Hän jatkaa
Saatuaan Juvan kartanon vesiputouksineen tällä tavoin haltuunsa kuningas Kustaa Vaasa teki siitä kiireen vilkkaa yhden niistä monista kuninkaankartanoistaan, joiden määrä oli yhtaikaa palvella, sekä keskitetyn paikallishallinnon keskuksina, että takapajuisen Suomen maataloudellisina mallitiloina. [...] Vanha kuningas Kustaa Vaasa vieraili vastavalmistuneessa Juvan kartanossa kesällä 1558. [...] 29.6.1568 Juhana III antoi Juvan Ruotsin laivaston laivapäällikölle Hannu Eerikinpojalle.Etelä-Suomen maakirjassa 1587 (KA 1473:38v) on Juvan Anna, jolla on lampuoti Kasavuoressa (?).
Saman maakirjan toisella sivulla (KA 1473:12v) Juvaan on yhteys kolmella ihmisellä: Hans Eriksson till [?], Anna ja Eric Bertilsson till Mälkilä. (Vuonna 1589 samat nimet (KA 1495:180) )
Ensiksi mainittu on Brinkkala-suvun Hans Ericsson, joka sai Juvaan 20.6.1568 läänityksen (Ramsay s. 56) ja jonka osuutta Tarvas kotiseutulehti yksinomaan seuraa :
Isän vielä eläessä 1604 Juva oli siirtynyt Svantte Hannunpojalle. [...] Hänen jälkeensä läänitettiin Juva Krister Hannunpojalle 1611. [...] Krister Hannunpojan kuoltua kartano joutui hänen leskelleen Birgitta Kruusille, mutta hänkin kuoli jo 1618. Nyt kartanon peri Hannunpoikien sisar Kristiina, joka oli naimisissa ruotsalaisen Svenstorpin herran Pentti Birgerinpojan kanssa.Tästä osasta ei näy jälkeäkään SAY:ssä 1560-1579, jossa Juva on jaettu kahteen osaan. Vuoden 1571 kohdalla toisessa on Erik Bertilssonin lampuoti. Erik lienee sama kuin maakirjan 1587 Erik Bertilsson till Mälkilä (Melkkilä), joka on Slang-sukua (Ramsay s. 409).
Toisessa puolikkassa on vuonna 1571 Hans Grelssonin lampuoti. Ottaen huomioon myöhemmät vaiheet, kyseessä lienee Silfverpatron suvun Hans Gregersson, jonka uskottu kuolleen vuoden 1565 paikkeilla (Ramsay s. 390). Jos maakirjassa 1587 esiintyvä Anna on hänen leskensä, jolle Juvan puolikas on merkitty säteriksi vuosina 1586-1589 (SAY Halikko 1580-1599 s. 88) voiko Ramsayn oletus kuolemasta vuoteen 1573 mennessä pitää paikkansa?
Ramsayn tulkinnan mukaan Sifverpatron-suvun Hans Gregressonin poika Karl Hansson "omisti" Juvan (s. 390). Juvan puolikkaan osalta on kirjattu vuosina 1591, 1592 ja 1597, että "Carl Hansson frelsis man besitter sielf" (SAY Halikko 1580-1599 s. 88). Vuonna 1600 Juvaan on kirjattu Karlin veli Jacob Hansson vaimoineen (SAY Halikko 1600-1619 s. 88).
Vuonna 1618 aatelin maista tehdyssä listauksessa (Lagus s. 43) Jacob Hansson kertoo, että hänellä on äitinsä isänisän Henrik Dönissonin ja tämän veljen Jönsin rälssikirje. Hän itse on “till Pahkavuori” ja rälssitiloinaan Saari Perniössä, Kaukelma Halikossa, Melkola, Ahala sekä Saari Viipurin (? p.o. Halikon?) pitäjässä sekä Juva Marttilassa. Vuonna 1622 Jacobin säteri on Juva ja Melkola (*) on sisarensa säteri (Halikon voutikunnan maakirja 1622-1622 (KA 1834:68v)).
Juva on Jacob Hanssonin säteri vielä vuonna 1634, mutta vuonna 1639 se on poikansa (?) Hans Jacobssonin (SAY Halikko 1634-1653 s. 94).
(*) Melkola on oma sekasotkunsa, josta tulee tämän jälkeen oma postauksensa.
Kotiseutututkimuksen ABC: N, O ja P
Nimien asiantuntijana tunnetun Sirkka Paikkalan Nimistö-osio kattaa sekä paikan- että henkilönnimet ja esittelee niiden arkistokokoelmat Kotuksessa ja SLS:ssä. (Muualla ei ole? Yksi asia on saatu Suomessa täysin keskitettyä?)
Paljon linkkejä, joista ainakin yksi on lakannut jo toimimasta. Karttanimistä olisi ollut luontevaa sisäinen linkitys Paikkatieto-osioon, mutta on jo tullut todettua, ettei moinen hypertekstimäisyys kuulu tämän julkaisun tyyliin.
Mutta monista muista osioista poiketen Paikkala tarjoaa vinkkejä siitä, miten nimistö liittyy kotisetututkimukseen:
Otsikko Luova- ja tietokirjoittaminen vei ajatukseni "Creative non-fiction" -suuntaan eli odotin saavani ohjeita hyvään kirjoittamiseen. Etusivu kuitenkin täräytti toiseen todellisuuteen: "Kirjoittajan vastuulla on: käsikirjoituksen aikatauluttaminen yhdessä kustantajan kanssa ja sovituissa aikatauluissa pysyminen"
Saressalon tutkimusprosessin yhteydessä kaipailin aikatauluja ja tässä niitä nyt on. Mutta kuinka monella kotiseutututkimuksella on kustantaja? (Jäljellä on vielä osio, joka voi tämän paljastaa.)
"Kirjoittajan ohjeista" toivuttuani huomasin, että vasemalla oli tarjolla vielä Elina Makkosen Kirjoittaminen prosessina, joka paljastuu isoksi kokonaisuudeksi. Miksi materiaali on tällaisessa järjestyksessä?
Makkosella on asiaa yllin kyllin. "Myös omakustanteen tekijän tai tekijöiden olisi hyvä hankkia julkaisulle toimittaja, sillä toimittaminen on todella tärkeä työvaihe." Joo, tuskaisen tietoinen olen tuosta.
(Makkosen tekstiin on jäänyt viitenumeroita, joille ei tällä kertaa ole edes lähdeviitteitä.)
(Arviointi perustuu sivuston tilaan 20.11.2014.)
Paljon linkkejä, joista ainakin yksi on lakannut jo toimimasta. Karttanimistä olisi ollut luontevaa sisäinen linkitys Paikkatieto-osioon, mutta on jo tullut todettua, ettei moinen hypertekstimäisyys kuulu tämän julkaisun tyyliin.
Mutta monista muista osioista poiketen Paikkala tarjoaa vinkkejä siitä, miten nimistö liittyy kotisetututkimukseen:
Paikannimiä, niiden taustoja ja nimiin liittyviä tarinoita voi esitellä kotiseututyössä julkaisuin, näyttelyin ja järjestämällä opastettuja kulttuurikierroksia tai kävelypolkuja, joiden varrella oleviin opasteisiin sijoitetaan lyhyitä tekstejä. ... Täydennyskeruuta voi tehdä edelleen ja myös omatoimisesti. ...SKS:n kansanrunousarkistossa toimiva Juha Nirkko kirjoittaa otsikolla Ihminen, aika ja tilanne sekä tutkimuksen laajentamisesta kontekstilla että sen rajaamisesta näkökulmalla. Fiksua ja lukemisen arvoista.
Otsikko Luova- ja tietokirjoittaminen vei ajatukseni "Creative non-fiction" -suuntaan eli odotin saavani ohjeita hyvään kirjoittamiseen. Etusivu kuitenkin täräytti toiseen todellisuuteen: "Kirjoittajan vastuulla on: käsikirjoituksen aikatauluttaminen yhdessä kustantajan kanssa ja sovituissa aikatauluissa pysyminen"
Saressalon tutkimusprosessin yhteydessä kaipailin aikatauluja ja tässä niitä nyt on. Mutta kuinka monella kotiseutututkimuksella on kustantaja? (Jäljellä on vielä osio, joka voi tämän paljastaa.)
"Kirjoittajan ohjeista" toivuttuani huomasin, että vasemalla oli tarjolla vielä Elina Makkosen Kirjoittaminen prosessina, joka paljastuu isoksi kokonaisuudeksi. Miksi materiaali on tällaisessa järjestyksessä?
Makkosella on asiaa yllin kyllin. "Myös omakustanteen tekijän tai tekijöiden olisi hyvä hankkia julkaisulle toimittaja, sillä toimittaminen on todella tärkeä työvaihe." Joo, tuskaisen tietoinen olen tuosta.
(Makkosen tekstiin on jäänyt viitenumeroita, joille ei tällä kertaa ole edes lähdeviitteitä.)
(Arviointi perustuu sivuston tilaan 20.11.2014.)
perjantai 19. joulukuuta 2014
Uusimaa keskiajalla, essee
En tiedä mitä kurssin esseen piti olla. Mutta kirjoitin määrätyn määrän sivuja Uudestamaasta keskiajalla ja palautin tänä aamuna: 42 päivää ja 16 tuntia ennen määräaikaa.
Huomenna kilokaupalla kirjastokirjoja kannettavana takaisin.
Kuvat jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.
Huomenna kilokaupalla kirjastokirjoja kannettavana takaisin.
Kuvat jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.
Kosmorama?
Turun ulkomaalaisten kortiston minulle vieraiden/uusien sanojen joukossa oli kosmorama. Kosmoraman omistaja Joseph Scarselli tuli Turkuun Uudestakaupungista 27.3.1839 ja lähti Viipuriin 7.5.1839. Hän oli uudelleen Suomessa vaimonsa Christinan kanssa kahdeksan vuotta myöhemmin. Tuolloin mainitaan hänen syntyneen Parmassa 51 vuotta aiemmin. Pari vuotta tämän jälkeen oli kosmoraman kanssa liikkeellä 64-vuotias tanskalainen Ludvig Rehne.
Sanomalehdistä löytyy lisätietoa molemmista. Saksan ja Ruotsin kaupungit kiertänessä Scarsellin kosmoramassa oli 23 näkymää m.m. Pietarin talvipalatsista, Madridista, Berliinistä, Kaananin häistä ja mytologisista kuvaelmista (Åbo Underrättelser 6.4.1839). Kun valikoimaa oli tarpeeksi moni jo käynyt katsomassa, siihen lisättiin jotain uutta (Åbo Underrättelser 20.4.1839).
Kesällä Viipurissa ja Porvoossa oli taas esillä ensin vain 23 näkymää (Wiborgs Annonce Blad 22.6.1839, Borgå Tidning 3.8.1839). Mutta ainakin Porvoossa valikoima täydentyi ensimmäisen viikon jälkeen (Borgå Tidning 10.8.1839). Paikalliset eivät olleet täysin ihastuneita: "Bland många obetydliga stycken som af honom förevisas, finnas äfven åtskilliga af utmärkt skönhet." (Borgå Tidning 17.8.1839 ). Syyskuussa kiertue pysähtyi Helsinkiin ja pysyi siellä ainakin lokakuun alkuun (Helsingfors Tidningar 14.9.1839, 2.10.1839 ).
Kosmoramassa oli siis kyse maisemista. Mutta esitettiinkö ne suunnattomilla kankailla, kuten englanninkielinen Wikipedia antaa ymmärtää, vai laiteessa, johon kurkittiin sisälle? Scarsellin toisen tulemisen ilmoituksissa puhutaan kabinetista, mikä viittaisi jälkimmäiseen, joka sopisi myös paremmin kiertävään esittämiseen. Siis ehkä jotain tällaistä? (Lähde: George Cruikshank's Omnibus)
Sanomalehti-ilmoitusten lisäksi esityksiä markkinoitiin julistein/lehtisin, joita Åbo Akademi on digitoinut kokoelmaksi Offentliga nöjen i Åbo under 1800-talet. Joukossa on Scarsellin vuonna 1839 Vaasassa painattama mainos, jonka kuvauksesta on selvää, että kyse oli pienistä maalauksista, joita tavalla tai toisella katsottiin. Ja saatiin käsitys Liverpoolin ja Manchesterin välillä kulkevasta junasta, Berliinin teatterin sisäänkäynnin tunnelmasta, Amsterdamin katunäkymistä...
Erittäin vaikea on kuvitella miltä kokemus on kuviin tottumattomasta tuntunut ja mitä kuvista on ymmärretty. Ainakin se, että maailmassa oli muutakin kuin Suomen maisemat.
Kuva "A steam train on the Manchester and Liverpool Railway Wellcome L0012267 (digital overlay)" by Wellcome Library, London - Derived from PD works as linked below and restored by Fæ.. Licensed under Creative Commons Attribution 4.0 via Wikimedia Commons
Sanomalehdistä löytyy lisätietoa molemmista. Saksan ja Ruotsin kaupungit kiertänessä Scarsellin kosmoramassa oli 23 näkymää m.m. Pietarin talvipalatsista, Madridista, Berliinistä, Kaananin häistä ja mytologisista kuvaelmista (Åbo Underrättelser 6.4.1839). Kun valikoimaa oli tarpeeksi moni jo käynyt katsomassa, siihen lisättiin jotain uutta (Åbo Underrättelser 20.4.1839).
Kesällä Viipurissa ja Porvoossa oli taas esillä ensin vain 23 näkymää (Wiborgs Annonce Blad 22.6.1839, Borgå Tidning 3.8.1839). Mutta ainakin Porvoossa valikoima täydentyi ensimmäisen viikon jälkeen (Borgå Tidning 10.8.1839). Paikalliset eivät olleet täysin ihastuneita: "Bland många obetydliga stycken som af honom förevisas, finnas äfven åtskilliga af utmärkt skönhet." (Borgå Tidning 17.8.1839 ). Syyskuussa kiertue pysähtyi Helsinkiin ja pysyi siellä ainakin lokakuun alkuun (Helsingfors Tidningar 14.9.1839, 2.10.1839 ).
Kosmoramassa oli siis kyse maisemista. Mutta esitettiinkö ne suunnattomilla kankailla, kuten englanninkielinen Wikipedia antaa ymmärtää, vai laiteessa, johon kurkittiin sisälle? Scarsellin toisen tulemisen ilmoituksissa puhutaan kabinetista, mikä viittaisi jälkimmäiseen, joka sopisi myös paremmin kiertävään esittämiseen. Siis ehkä jotain tällaistä? (Lähde: George Cruikshank's Omnibus)
Sanomalehti-ilmoitusten lisäksi esityksiä markkinoitiin julistein/lehtisin, joita Åbo Akademi on digitoinut kokoelmaksi Offentliga nöjen i Åbo under 1800-talet. Joukossa on Scarsellin vuonna 1839 Vaasassa painattama mainos, jonka kuvauksesta on selvää, että kyse oli pienistä maalauksista, joita tavalla tai toisella katsottiin. Ja saatiin käsitys Liverpoolin ja Manchesterin välillä kulkevasta junasta, Berliinin teatterin sisäänkäynnin tunnelmasta, Amsterdamin katunäkymistä...
Erittäin vaikea on kuvitella miltä kokemus on kuviin tottumattomasta tuntunut ja mitä kuvista on ymmärretty. Ainakin se, että maailmassa oli muutakin kuin Suomen maisemat.
Kuva "A steam train on the Manchester and Liverpool Railway Wellcome L0012267 (digital overlay)" by Wellcome Library, London - Derived from PD works as linked below and restored by Fæ.. Licensed under Creative Commons Attribution 4.0 via Wikimedia Commons
torstai 18. joulukuuta 2014
Joulukuun alkua
29.11.
7.12.
- Anneli mietti entisajan joululahjoja ja haki niitä digitoiduista sanomalehdistä
- Amerikkalainen tekee (ja lausuu!) himmelin #kulttuuriperinne #globalisaatio
- Pihi nainen kävi Vantaan Saksalaisten sotilaiden hautausmaalla
- Revontulihavainnot Suomessa, 1748 - 2009
- Amazonin mainospostia kannattaa lukea. Tuotti tusinan @HelMet_kirjasto varausta.
- Selailin eilen uutta pyhiinvaelluskirjaa ja nyt löytyi gradu Pyhän Henrikin tiestä. Jotain ilmassa?
- Tilasin Isoviha (traileri) ja Napuen taistelun DVD:t. Suomalaista elokuvatuotantoa tuettu 50 eurolla + postitus.
- Kun opiskelija pitää heil-tyylisesti kättä pystyssä lähes minuutin, on täysin selvää, ettei luennoitsija katso yleisöään.
- Tieteiden yönä jos voisi olla kuudessa paikassa yhtä aikaa...
- FB:ssä tiedotettua. Vuoden kunniamerkeistä 2,6% naisille. Kuvaako merkityksettömyyttämme?
7.12.
- Ja taas on aineisto "pölyttynyt arkistossa" (HS C5). Ei odottanut, ei säilynyt...
- Vanhaan blogitekstiin tuli (asiallinen!) kommentti "Parapsykologiselta instituutilta". Elää ja näkee.
- Ajattelin testata @kungbib tarjoushintaista digitointia. Rekisteröitymisessä tittelivaihtoehdot Hr. ja Fr. Jälkimmäinen Fru vai Fröken? [Testaus ei onnistunut. 10 euroa piti maksaa, mutta sain laskelman 144 euron hinnasta.]
- Argumentit vai akateeminen asema?
- Suomalaistutkijalle ensimmäistä kertaa merkittävä arkeologiapalkinto | Yle Uutiset | yle.fi
- Kurssin viimeinen luento ja salissa on muutettu pöytien paikkaa! Miten päin tässä nyt istuu?
- Haatasen haastattelussa Sisätölle Vasa-laiva on "heidän" projektinsa ja voimme hymähdellä "länsinaapurille". Heh vaan
- Pomo selittää pääsevänsä mukaan ilvesjahtiin. Elävää kulttuuriperintöä tämäkin.
- Hei te artikkelikokoelmien julkaisijat! Verkkosivuille mahtuu mainiosti koko sisällysluettelo (tai linkki siihen). Ei tarvi pantata tietoa.
- Kasvisruokaa kaikille. Vuonna 1913.
- Vain sukututkija voi aamutuimaan kysyä ventovieraalta ihmiseltä "oletko tehnyt DNA-testin"?
- "Meitä kiellettiin puhumasta koltansaamea"
- "När faran stod för dörren" eli Suomi oli miehittetty jo 10 vuotta aiemmin, mutta mitä pienistä
- Suljettussa FB-ryhmässä ilmoittautui opinnäytteen tekijä. Ei lupaa kysyäkseen vaan muuten vaan. #tutkimusetiikka
- "Pieni katsaus sotakirjoituksiin"
- Laura Honkasalo teki lapsuutensa joulukuusen koristeita.
- Kyllä ruotsalaisiakin kuoli I maailmansodassa.
- Mainio pätkä poseerauseleistä. #muuttuvakulttuuri
- Venny Soldan-Brofeldtin piirros Uudesta kuvalehdestä 12/1894 lumen puuttesta kärsiville.
Pitkin ja poikin Helsinkiä
a) Helsingin kaupunginarkisto on uusinut Sinetti-arkistotietojärjestelmänsä. En ole testannut uutta käyttöliittymää paljoa, mutta ensi vaikutelma oli positiivinen: kadunnimellä haku tuotti suoraan relevantteja tuloksia.
b) Juuso Lehtisen sivusto Helsinki ennen "esittelee Helsingin historiaa kuvien, videoiden ja karttojen muodossa"
c) Arcada AMK:n video Kampin ja Narinkkatorin historiasta on YouTubessa. Yleisradio on kartoittanut Helsingin yleisiä saunoja. Helsingin rakennusviraston julkaisuista kaupunkihistoriaa sisältävät
e) Rakennusvirasto on saanut keskustan patsaat puhumaan. QR-linkit avautunevat useimmilla älykännyköillä. Hieman hooposti patsaat puhuvat suomea ja englantia, vaikka monet olivat eläessään ruotsinkielisiä. Tätä kommentoi Svenska Yle.
f) Helsingin kaupunginosien kotikaupunkipolkuja on 26. Kaupungin sivuilla on kotiseutupyöräilyreittejä. Avoimen yliopiston sivuilla on Virtuaalinen arkkitehtuurikävely Helsingin keskustaan.
Paljon on siis paikkoihin liittyvää tietoa. Edelleen haikailen yleisempää käyttöliittymää, jolla kaupungilla liikkuessa pääsisi hetkeksi ympäristön historiaan. Mutta kaikki haluavat tehdä omaa ja "kiinnostavaa". Ylen Kultakuumeen jaksossa kuulin ensikerran rahoitusta parhaillaan keräävästä Antroposeeni-monitodellisuuspelistä. Sen verkkosivun mukaan
Kuvat
b) Juuso Lehtisen sivusto Helsinki ennen "esittelee Helsingin historiaa kuvien, videoiden ja karttojen muodossa"
c) Arcada AMK:n video Kampin ja Narinkkatorin historiasta on YouTubessa. Yleisradio on kartoittanut Helsingin yleisiä saunoja. Helsingin rakennusviraston julkaisuista kaupunkihistoriaa sisältävät
- Vanhan piilipuun alla, Lasipalatsin isoriippapajun muistokirja
- Sibeliuksen ja Topeliuksen puistojen historiaselvitys ja suunnitelma
- Villa Jyränkö
- Torikorttelit – katu- ja torialueiden päällysteet – rakennushistorian selvitys
e) Rakennusvirasto on saanut keskustan patsaat puhumaan. QR-linkit avautunevat useimmilla älykännyköillä. Hieman hooposti patsaat puhuvat suomea ja englantia, vaikka monet olivat eläessään ruotsinkielisiä. Tätä kommentoi Svenska Yle.
f) Helsingin kaupunginosien kotikaupunkipolkuja on 26. Kaupungin sivuilla on kotiseutupyöräilyreittejä. Avoimen yliopiston sivuilla on Virtuaalinen arkkitehtuurikävely Helsingin keskustaan.
Paljon on siis paikkoihin liittyvää tietoa. Edelleen haikailen yleisempää käyttöliittymää, jolla kaupungilla liikkuessa pääsisi hetkeksi ympäristön historiaan. Mutta kaikki haluavat tehdä omaa ja "kiinnostavaa". Ylen Kultakuumeen jaksossa kuulin ensikerran rahoitusta parhaillaan keräävästä Antroposeeni-monitodellisuuspelistä. Sen verkkosivun mukaan
"Dynaamisen äänimaiseman ja lisätyn todellisuuden avulla kaupunkilegendat, kummitusjutut, todelliset ja kuvitellut tapahtumat heräävät eloon aidoilla tapahtumapaikoilla."Todellisuus ei riitä? Mistä saankin aasinsillan opinnäytteeseen... Seppälä, Milla: Från Alexandersgatan till arbetarstadsdelarna – gator och stadsdelar i Kjell Westös roman Där vi en gång gått
Kuvat
- Hugo Simbergin otos Snellmaninkadulta "noin 1895-1899". (Kansallisgalleria CC BY 4.0)
- Pikku-Pekan näkemys Helsingin uimanäytöksestä. Velikulta 19/1904
- Senaatintorin Stockmann 1920 (Tuntematon kuvaaja. Stockmann-museo. CC BY 2.0)
- Mannerheimintien alkupää 1946. (Yle Elävä Arkisto)