maanantai 22. syyskuuta 2014

Ensimmäinen lahtarikaarti?

Hupilehden Tuulispää vuosikertoja keväällä selatessani vilahti silmien ohi 600 000 markan sijoittaminen johonkin. Olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota, sillä summa tuli uudestaan esille numerossa 20/1906. Otsikon lahtarikaarti yhdistyy mielessäni vuoden 1918 tapahtumiin, mutta mitä se oli vuonna 1906?

Varmasti jossain on asiallinen tutkimus, mutta sehän ei estä hutkimuksen tekemistä. Tekstihaku onneksi toimii Tuulispään kirjaisimiin ja kaipaamani maininnat ovat 1905 loppuvuoden numeroissa. Ensimmäinen runomuodossa numerossa 47/1905:
Kuussataa tuhatta markkaa vaan!
Tuo summa ei suuren suuri.
Sillä isille kaarti kun laitetaan
Ja säädyille suojelusmuuri.

Kuussataa tuhatta markkaa vaan
Ja seitsemän sataa miestä!
Jos "rahvas" mieltänsä osottaa,
Sen kaarti saa pehmeäks' piestä.

Kuussataa tuhatta markkaa vaan
Käy urhot sapelin kahvaan.
Ja pelkoa ei, että vaikuttaa
Sais säätyihin tahto "rahvaan".

Saman numeron kannessa oli yllä näkyvä kuva. Budjettiin palattiin numerossa 48/1905 jokseenkin rajulla tyylillä:
Herttaiset kaupunginisämme ovat taas ylönpalttisessa viisaudessaan valmistaneet itselleen kiduttavan painajaisen, myöntäessään 600,000 markkaa miehistön palkkaamiseksi uutta teurastuslaitosta varten. Tämä toimenpide on herättänyt kaupungin järkevissä asukkaissa suuttumusta ja syystä kylläkin, sillä kaupunginisät eivät ole myöntäneet penniäkään ampumakojeiden hankkimiseksi, jotka ovat välttämättömät jokaisessa aikaansa seuraavassa teurastuslaitoksessa, jos kiduttamista tahdotaan välttää. Inhimillisyys olisi siis vaatinut samalla myöntämään toiset 600,000 — kuularuiskujen ostamiseen. Silloin olisi tämä uusi teurastuslaitos ollut aivan ajanmukaisessa kunnossa.
Yllätyksekseni sanomalehdissäkään aihetta ei käsitelty "asiallisesti". Uudessa Suomettaressa 25.11.1905 otsikon Pääkaupungin turvallisuus alla nimimerkki Helsinkiläinen aloitti
Tärisyttävän vaikutuksen on tehnyt jokaiseen ajattelevaan lukijaan se uutinen, että Helsingin valtuusto on päättänyt käyttää 600,000 markkaa kunnan varoja lisätyn poliisilaitoksen ylläpitoon. Edelliset vuodet ja suurlakko ovat näyttäneet, ettei suinkaan järjestystä pidetä yllä poliisien paljoudella eikä pampuilla, vaan siveellisillä voimilla. Eikö kaupungissamme vallitseva puolue aio tyytyä siveellisten voimain käyttöön, vai aikooko se johtaa asiat sille tolalle, että on turvauduttuva raakoihin voimiin.
Joku päivä voisi aikaan vielä tarkemmin perehtyä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti