Ensin ajattelin, että tähän sisältyvä problematiikka on "kulttuurien museoiden" piiriin rajoittuvaa. Mutta tyypillisesti myös suomalaisissa kansanelämää kuvaavissa museoissa on myös paremmat tiedot kerääjistä kuin esineiden alkuperäisistä tekijöistä ja käyttäjistä. Esineet ovat täälläkin edustamassa "kansaa" eivätkä yksilöitä.
Toisaalta, kuten yksi esiintyjistä totesi, onko meidän hinkumme liittää esineisiin yksilö jotain täysin vierasta esineiden alkuperäisille tekijöille, käyttäjille ja omistajille?
Osion tehtävänä oli verrata korintekijöistä välittyvää kuvaa muistitiedossa ja nykyaikaisia käsityöläisiä esittelevässä videossa. Aika hankalaa ja osin epäreilua, mikä oli todennäköisesti tarkoituskin huomata. Nykyajan ihmiset tekivät korejaan suurella intohimolla ja hartaudella. Vastaavaa ei erottunut yhteisön laitamilla 1800-luvulla eläneiden kuvauksesta. He tekivät työtään elannokseen, mahdollisesti ainoana tarjolla olevana. Työn jälki ei siis ehkä ollut ylpeyden tulosta vaan markkinatalouden ehtojen mukaista. Tai mistä sitä voi tietää?
Keskustelukysymyksessä piti miettiä mikä rooli on perinteisten käsitöiden ylläpidolla (preservation) alkuperäiskansojen historian esiin saamisessa (recovery) ja onko se vastaava eurooppalaisten ja ero-amerikkalaisten osalta. Jo yllä todetun valossa olen täysin valmis rinnastamaan alkuperäiskansat muihin ryhmiin, joiden historia on kirjoittamatta. Ja tuoreessa muistissa on rautakauden käsitöihin koskeminen, jonka mainitsinkin kirjoittamassani vastauksessa.
Mahdollisuuksia entisajan käsitöiden kokeilulle tarjotaan monessa museossa näin kesäaikaan, suosittelen. Kuva on norjalaisen Hadelands museumin (Flickr Commons) dokumentaatiota pellavan käsittelystä. Valitettavasti museo on jättänyt sosiaalisen median mahdollisuuksien hyödyntämisen puolitiehen, sillä kuvasta kiinnostunut kommentoija on odottanut jo 10 kuukautta selvennystä sen sisältöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti