Sankariajan lapset

Kuolemansa jälkeen julkaistussa muistelmakirjassa Ihmeellinen seikkailu Jalmari Finne kertoo avustaneensa Helmi Krohnin pyynnöstä Pääskystä. "Kirjoitin ensiksi eräitä historiallisaiheisia kertomuksia, jotka sitten kokosin yhdeksi kirjaksi; niin syntyi "Sankariajan lapsia"." Historialliset kertomukset lapsista ja lapsille kiinnostavat, joten lähdin niihin tutustumaan.

Sankariajan lapsia ilmestyi vuonna 1908. Kävin läpi tätä aikaisemmat Pääskysen numerot ja törmäsin numerossa 5/1908 kuva-arvoitukseen, jonka leikkasin ylle. Ohje: "Leikkaa nämät 8 kuviota irti ja liimaa ne sitten yhteen siten, että niiden keskelle jää tyhjä paikka, joka muodostaa erään kuuluisan 1808—09 vuoden sotasankarin kasvonpiirteet." Oikea vastaus julkaistiin numerossa 6/1908 ja on tämän postauksen alareunassa. Kelpaisiko tämä hupi nykylapsille? Tunnistaisivatko kasvot?

Finnen kertomuksia paikallistin vain kaksi: Sandelsin hattu. Pienen rumpalipojan tarina. (1-2/1908) v. Döbelnin ruusu (8/1908). Itse kirjassa on lisäksi kertomukset Karhu, Napukka ja von Döbelnin kuriiri. Pettikö Finnen muisti? Julkaistiinko muut kertomukset jossain toisessa lehdessä ennen kirjaa?

Kaikki tarinat sijoittuvat Suomen sotaan. Aikalaisarvostelija E. H.:n silmin kertomusten suurin puute on se

"ettei johtajia ole tarpeeksi selvästi personoitu. Adlercreutz, v. Döbeln ja Sandels esiintyvät kaikki samalla tavalla. Voisi vallan hyvin käyttää yhtä ainoata nimeä kaikissa kertomuksissa. Ei ole tehty minkäänlaista eroitusta senkään perustuksella, että ainoastaan Adlercreutz oli syntyjään suomalainen, ja että v. Döbeln oli jo vuosia oleskellut Suomessa ja oli siis oloihin perehtyneempi kuin Sandels, joka oli äsken maahan saapunut. Miten mahtoikaan jo tämä asianhaara vaikuttaa heidän tapaansa kohdella umpisuomalaisia erämaan lapsia! Ja miten mahtoi Sandels muutenkin koko olennoltaan erota esim. Adlercreutzistä!" (Valvoja 7-8/1909). 

Häntä ei tuntunut häiritsevän sodan ihannointi eikä alaikäisten lasten sekaantuminen sen tapahtumiin. "Kaunis kunnianhimo" on heittäytyä "mihin vaaroihin tahansa, ansaitaksensa päällikön ystävällisyyttä tai kiitosta." Tosin "olisihan ollut luonnollista, että edes joku näistä lapsista olisi antautunut vaaroille alttiiksi jostakin toisesta motiivista, esim. halusta suojella kotiansa tai jotakin muuta läheistä ja rakasta."

Ensimmäinen kirjasta herännyt ajatus oli tyytyväisyys, että viime sotien kirjallisuuteen ei sentään kuulu tällaista lapsien mukaanottoa. Tai mistä minä sen tietäisin, kun en sotakirjallisuutta lue.

Sitten mietin sortovuosia ja sitä, miten moinen venäläiskuvaus oli saatu julkaistua.

Lopulta tuli mieleen, että kirjan ovat saaneet tuoreena käteensä juuri ne pojat, jotka tuskin täysi-ikäisinä ovat kantaneet asetta sisällissodassamme.