maanantai 10. maaliskuuta 2014

Suomen ylioppilaskokelaista v. 1909

Tänään alkavien kevään ylioppilaskirjoituksien kunniaksi (?) Tuulispäästä 11/1909 sen oheista kansikuvaa selventävä Esitelmä Suomen ylioppilaskokelaista v. 1909. (Pidetty v. 2009.)
V. 1909 täytyi Suomessa käydä 8 tahi 9 vuotta koulua, ennenkuin saattoi alkaa pyrkiä yliopistoon. Koulunkäyntiä pidettiin yleensä ikävänä. Ne oppilaat, joiden vanhemmat eivät asuneet koulukaupungissa, virkistivät itseään juomingeilla ja kortinpeluulla ja nukkuivat aamutunnit joko kotonaan tahi luokalla. Ne oppilaat, joilla oli vanhemmat kaupungissa ja jotka muuten luonnostaan olivat vakavia, olivat n. s. "siivoja oppilaita", jotka aina saivat ahkeruudessa ja tarkkaavaisuudessa 10 ja joiden luku niihin aikoihin oli alkanut käydä yhä pienemmäksi.

Kun ylioppilaskirjoitukset lähenivät, alkoi koululaisille ankarat valmistukset. Siivot oppilaat istuivat kotonaan ja lukivat. Mutta muut, jotka mailmaa kokeneina tiesivät, kuinka rajoitettu ihmisjärki on, puuhasivat ahkerasti saadakseen tietää ylioppilaskirjoitukset jo edeltäkäsin. He suunnittelivat sisäänmurtoja ja postinryöstöjä, tekivät tuttavuuksia professorien piikojen ja tyttärien kanssa ja koettivat kaikilla mahdollisilla tavoilla saada kirjoituksista selkoa.

Erittäin suurta huomiota herätti v. 1909 Viipurissa tehty sisäänmurto. Ylioppilaskokelaita murtautuu klo 2 yöllä kouluun aikoen rehtorin kansliassa jäljentää kirjoitukset. Onnettomuudeksi sattuu koulun vahtimestari vielä olemaan valveilla. Hän alkaa ajaa nuorukaisia takaa. Nämä pujahtavat kellarinluukusta kadulle, yksi heistä joutuu poliisin käsiin ja niin on koko aije tullut ilmi. Tapaus herättää suurta pettymystä ja mielipahaa koko maan ylioppilaskokelaissa.

Tämmöistä tapahtui tuhkatiheään. Oppilaat puuhasivat ilomielin, saadakseen salatietä kirjoitukset ja suuri oli heidän riemunsa kun he siinä onnistuivat; Silloin he aina tunsivat, etteivät olleet turhaan käyneet koulua ja ylpeinä he kotonaan aina sanoivat kirjoituksista tultuaan: "Minä olen varmasti läpi."

Kirjoitusten kestäessä oli valvovien opettajien pettäminen hyvin tärkeä asia. Sitä varten oli vuosikymmenien kuluessa kehitetty erinäisiä menettelytapoja, joiden luetteleminen tässä kävisi liian pitkäksi. Sanomme vain, että valvovia opettajia säännöllisesti aina petettiin, ja että he olivat siihen tottuneet.

— Entäs kokelaiden siveellinen minä? Entä heidän omatuntonsa?

Näin kysynee joku.

Niin, niitä ei ollut olemassa. Asianlaita oli se, että ylioppilaskirjoitukset olivat vuosikymmenien kuluessa perin juurin hävittäneet omatuntokäsitteen. Ei niin, ettei oppilailla yleensä olisi olut omaatuntoa. Päinvastoin saattoivat he olla kaikin puolin kunnon nuorukaisia. Mutta mitä ylioppilaskirjoituksiin tulee, niin silloin omatunto heille sanoi: "Sinun täytyy mennä läpi millä tavalla tahansa!"

Näin olivat olot v. 1909. Virkeä toiminta vallitsi silloin ylioppilaskokelasten kesken. He tunsivat yhteisyydentunnetta ja taistelivat kaikki urheasti yhteistä vihollista, ylioppilaskirjoitusta vastaan, kammoamatta mitään keinoa sen voittamiseksi.

Huolimatta ylioppilaskirjoitusten elvyttämistä rikollisten taipumusten iduista, tuli useimmista kokelaista, omituista kyllä, kunnon kansalaisia ja rehellisiä ihmisiä. Tietysti moni, huomattuaan kuinka pettäminen on hauskaa ja hyödyllistä, jatkoi edelleenkin samaan suuntaan ja kehittyi vähitellen roistoksi. Mutta kuten sanottu, eivät kaikki sentään. Tästä seikasta lankeaa tietysti ansio kansan synnynnäiselle kunnollisuudelle, jota ei millään voitu saada horjumaan, ei edes joka vuosi kahdesti tapahtuvilla ylioppilaskirjoituksillakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti