maanantai 13. tammikuuta 2014

Yhteisen perintömme ryöstäjistä

Kesän uutiset m.m. Janakkalan miekkamiehestä saivat minut näkemään metallinpaljastinharrastajat positiivisessa valossa. Ilmeisesti turhankin positiivisessa.

Silmäni avasi viime tiistaina Turun Sanomien verkkosivuilla julkaistu juttu Kaivamisen kielto yllätti metallinetsijät Turun Koroisissa. Kaksi valopäätä olivat liikkuneen paljastimen ja lapion kanssa Koroisissa. Ohikulkija soitti poliisit paikalle ja miesten meriselitys oli kieltokylttien puute. Siinähän sitä olisikin kyltittämistä: kaikki Suomen kiinteät muisnaisjäännökset kaikista mahdollisista lähestymiskulmista.

Uutisen luettuani ajattelin tarkistaa sen herättämät kommentit harrastajien foorumilta Aarremaanalla. Myöhemmin löydetyn lyhyen keskustelun sijaan päädyin "raporttiin" Vuoden ensimmäinen reissu isolla porukalla. "Lupaavasta kummusta" oli tongittu esiin ehjä rautakautinen (?) rannerengas ja tunnistettu kalmistoksi. Loppukaneettina
Kyllähän siinä joutui taas hetken huokailemaan, kun ymmärsi mitä on löytynyt. Koko kumpare on aivan täynnä metallia, joten jää MV:lle paljon kaiveltavaa. Hilpeyttä aiheutta se, että tod.näkösesti he joutuvat kaivelemaan myös sinne sikojen puolelle
Siis tyyppi ei ymmärrä arkeologiasta mitään. Ensinnäkin, jos oli kalmisto "erään kartanon" mailla, niin eiköhän ollut tunnistettu muinaismuisto, joka olisi pitänyt jättää sikseen. Eikä "kaiveltavan jääminen" ole olennaista, vaan koskematon paikka, josta on saatavilla kaikki mahdollinen tieto asiallisesti tehdyllä kaivauksella.

Lopettivat sitten kuitenkin ennen pohjaa. Mihinkähän löytönsä päätyvät?

Kuva kirjasta "Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. (Editor, L. Mechelin.)" (British Libraryn digitoima, tarjolla Flickrissä)

1 kommentti:

  1. Kaisa hyvä, tämä liippaa läheltä. Löytäjä asuu näet yläkerrassani. On hyvin innostunut ja kun itse olet ammatiltani historioitsija, niin olen häntä hivenen opastanut. Siis antanut kirjallisuutta jne. Mutta luotan täysin hänen valveutuneisuuteensa läytöjen suhteen.

    Muuten niitä löytöjä tällä alueella riittää.

    VastaaPoista