tiistai 7. tammikuuta 2014

Fiikuksesta

Tyyne Tuulio on pakinaansa Fiikus (Tuulian pakinoita. 1931) dokumentoinut paloja huonekasvien historiaa Suomessa. Ensinnäkin
"Olen kirjaimellisesti kasvanut "fiikuksen varjossa", sillä lapsuudenkodissani oli jokaisella nimikko-fiikuksensa, ja fiikusten siunausta levitettiin meiltä kautta pitäjän." "Fiikuksen jäykät, kiiltävät, ikivihreät lehdet eivät löydä erikoista vastakaikua sielussani, ja omilla ikkunoillani kukkii (mikäli kukkii) sellaisia kukkia, joita lapsuudenkodissani hienostaan halveksuttiin, annansilmiä, verenpisaroita, pelakuita ja palsamiineja."
Fiikuksesta tulee digitoiduista sanomalehdistä runsaasti osumia, sillä "komea ja monihaarainen" sellainen oli usein myytävä tilanpuutteen tähden. Osumiin kuului myös Turun siemenkaupan luettelo, joka julkaistiin kaksikielisenä monikymmensivuisena Nya Pressenin liitteenä 5.2.1893.

Helsingin Sanomat 6.6.1909 tarjoaa riemastuttavan kuvauksen Helsingin muuttokuormista helluntaina, joka ilmeisesti oli yleinen vuokrasopimuksen päättymispäivä:
Kalukuormia, mööpelivaunuja. Transporttiafäärin kahden hevosen vetämiä jättiläis-retelirattaita, tavallisia halko- ja käsikärryjä ankaran hitaassa tahdissa jyrisemässä pitkin kaupunkia, lastattuina kaikella ajateltavissa olevalla irtaimella omaisuudella, kuin on: sängyillä, pöydillä, hillopurkeilla, matrassikääryillä, kastrulleilla, pakkilaatikoilla ja tietystikin fiikuksilla.
Helsingin Sanomien 4.7.1911 "Pienien tietojen" mukaan "Verenpisara, samoin kuin fiikus löytyy melkein joka kodissa, ehkä edellistä jo sentään on ruvettu syrjäyttämään varakkaimmissa kodeissa".
Muodit muuttuvat ja Tuulion lapsuuden jälkeen fiikuksestakin tuli "huonon maun ja poroporvallisuuden symbooli", kunnes 20-luvun lopussa "sen arkkitehtooniset edut on keksitty." Tästä Tuulio veti m.m. johtopäätöksen, että
"Fiikuksia ei pidä viedä pellolle edes auktoriteettien käskystä, jollei itse tee mieli, sillä katso, auktoriteetit voivat vuoden tai vuosisadan päästä saarnata uutta oppia."
Kuva fiikuksesta Sandy Poore (Flickr).

P. S. Huonekasvien historiaa myös seminaariraportissani kolme vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti