lauantai 25. tammikuuta 2014

Dokumenttielokuvista

Yli kymmenen vuotta sitten muutin Helsinkiin ja puolen vuoden välein olen tutkinut Orionin ohjelmaa aikomuksena aloittaa näytöksissä käyminen. Kerta toisensa jälkeen on jäänyt tekemättä, vaikka toisinaan olen jopa merkinnyt mahdollisuuksia kalenteriin. Toisinaan olen huomannut kiinnostavan elokuvan, kun on jo ollut myöhäistä.

Näin kävi kun osuin Shockpoint Orion -blogiin, joka onnistui esittelemään käynnissä olevaa Stranger than fiction -elokuvasarjaa vetävästi.
Miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua? Jos Stranger Than Fiction -esityssarjan dokumenttielokuvat eivät ole ensisijaisesti asiaohjelmia joita katsotaan informaation saamiseksi, millä mielellä niitä tulisi lähestyä? Taiteena, viihteenä vai “läpällä”?
Dokumenttielokuvat ovat vaikeampia kuin tietokirjat. Orionin sijaan käyn harjoittelemassa lähiviikkoina niiden ymmärtämistä DocPoint-festareilla. Sielläkin jää kiinnostavin pätkä eli Himmlerin kanteleensoittaja näkemättä aikatauluristiriidan takia. 

Dokumenttielokuvien ero tietokirjoihin hahmottuu hyvin AMK-töiden otsikoista. Niitä on kirjoitettu myös tietotekstien tekemisestä, mutta aivan toisenlaisin nimekkein. (Vanha pitkä lista tarjoaa vertailumateriaalia ja sisältää pari dokumenttielokuviinkin liittyvää linkkiä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti