torstai 23. tammikuuta 2014

Artikkeliassosiaatioita

Toinen (siitä ensimmäisestä eilen) kesällä ostamani ruotsalainen lehti oli BBC Historia i Fokus 5/2013. Epäilin etukäteen, että siinä on enimmäkseen englantilaisesta emolehdestä käännettyjä juttuja, enkä ollut kaukana totuudesta.

Yleiskiinnostavin oli pääjuttu ensimmäisen maailmansodan syttymissyistä. Mutta samasta aiheesta olin kesällä kuunnellut mainion Margaret MacMillanin esityksen Oxford Universityn sivustolta. Brittinäkökulmaa sotaan avasi hienosti BBC:n 1913: The Year Before. Sittemmin verkkoon on tullut myös Dan Carlinin Hardcore historyn omaleimainen katsaus Blueprint for Armageddon I, jonka jatko-osaa odotellaan eri puolilla maailmaa innolla.

Eurooppalaisella tasolla BBC:n lehdessä oltiin myös keskiaikaista turismia eli pyhiinvaellusmatkoja käsiteltäessä. Jokaisessa (näkemässäni) numerossa on myös matkaopas tietyn paikan menneisyyteen, joka tuo hieman kevennystä loppusivuille.


Sinänsä juttujen laadussa ei ollut valittamista. Esimerkiksi kulutusrajoituksia käsittelevä artikkeli perustui selvästi korkeatasoiseen tutkimukseen. Mutta populaarissa lehdessä keskittyminen Saksan tilanteeseen ilman lukijoiden kotimaan käytäntöihin viittaamista? Vastaavaahan oli täällä Pohjolassakin. Samoin lyhyt artikkeli naisista hiilikaivosten työntekijöinä 1800-luvulla sai ajattelemaan Falunin kaivoksissa 1600-luvulla raataneita naisia.

Popularismissa siis mielestäni puutteita, mutta kun tarkoituksenani oli laittaa lehti kiertoon tämän katsauksen kirjoittamisen jälkeen, päädyinkin laittamaan sen hyllyyn pitkäaikaissäilytykseen. Luettavaa riittää. Melkein 10,90 euron hinnan veroisesti.

Populär Historia on sentään hieman edullisempi ja sorruin näköjään ostamaan kesän jälkeen sen numeron 11/2013. (Pitäisi mennä Arbiksen kirjastoon lukemaan, mutta jää tekemättä.)  Siinä oli Pertti Kavénin artikkeli Brickor i politiskt spel suomalaisista sotalapsista Ruotsissa. Aihe on minulle vieras ja opin uutta. Toinen Suomeen liittyvä juttu oli arvostelu Jakob Jakobssonin ja Anna Guttorpin kirjasta Johan Henrik Frisenheim - karolinen som aldrig gav upp. Mies oli maaherrana itäisimmissä lääneissämme.

Kuva kirjasta "A Canterbury Pilgrimage, ridden, written, and illustrated by J. and E. R. P", British Libraryn digitoimana ja Flickriin lataamana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti