Kun silmäilin SLS:n kuvia Etelä-Helsingistä "ennen ja nyt"-silmin, ajattelin, että näkymä Hietalahdesta olisi helppo nakki. Kävelen joka arkiaamu kuvan poikia vastaan ja kun talviaamun valo ei riitä kuvaamiseen, niin kotimatkalla voisin tehdä 180 asteen käännöksen ja napata otoksen.
Ihan pari ajatusvirhettä. Ensinnäkin kun olin tulosteen kanssa maastossa tajusin, että pojat eivät ole nykyisellä jalkakäytävällä. Tietenkään.
Varsinkin kun useampien (!) katsahdusten jälkeen huomasin, että kuvassa näkyy junarata. Joka äskettäin purettiin, mutta jonka sijainnin vielä muistan.
Vanhalla radanpohjalla jouduin pakittamaan hieman liian kauas, että sain Nesteen liikemerkin vasemmalle puolelle pilkottamaan saman kerrostalon tornin, joka näkyy sata vuotta vanhassa kuvassa.
Ympäristö on muuttunut, sillä kuten Anni Sinnemäki aikanaan Ultra Bran lauluun Helsinki kirjoitti: "Ennen Bulevardin päässä tuoksui maltaalta". Liekö panimon alue ollut valkoisen aidan takana? Oma muistitietoni ei riitä tarpeeksi pitkälle.
Mutta - ainakin melkein - muistan "sen värin, joka oli harmaampi. Silloin ei ollut yhtään eurooppalaista vaateliikettä, olutta oli vain ruokailijoille, koko paikka muistutti Neuvostoliittoa"
lauantai 9. helmikuuta 2013
perjantai 8. helmikuuta 2013
Helmikuun alkua
Huomautus 11.2.2013: Alkuperäinen otsikko oli Tammikuun alkua. Vaihdettu sisältöä paremmin vastaavaksi.
29.1.
29.1.
- Aamun blogipostaus talohistoriikkiprojektista poiki yhden asiallisen ja asiakirjavalokuvin varustetun yhteydenoton. Ei paha.
- Tieteen päivillä kuuntelemani sessio "Kriisien muistaminen ja unohtaminen" nyt verkkovideona
- "Sotien muistoja kerätään talteen Jyväskylässä"
- Eilisen @OpenGLAM linkin takana m.m. Apocalyptican livepätkä vuodelta 1998
- .@skskirjat tiedotteen mukaan "Kirjailija NN ja toimittaja MM ovat kartoittaneet Suomen kalliomaalaukset... " Tyhjältä pöydältä lähtivät?
- Urkuparven lattian alta löytyi viinapullokätkö | Yle Uutiset | yle.fi
- Talohistoriikkia varten hedelmällinen vartin keskustelu entisen asukkaan kanssa. Hyvät fiilikset.
- Historiallinen karttaprojekti, jossa Suomi mukana. Aika 1550-1917, nääs. RT @gpdhnow Mapping the Russian Empire
- Maantieteelliset pelikortit Venäjän imperiumista 1856 ja alempana visualisointia porukan osista.
- Tjaa, vuoden 1856 maantiedekorteista olinkin irroittanut kuvia blogiini jo keväällä 2009. Kierrätystä, kierrätystä.
- John Green on aloittanut "kurssin" USAn historiasta. Vaikuttaa hyvältä, kuten maailmanhistoriansakin.
- Eipä ole nenetseilläkään sataa sanaa lumilaaduille, mutta yli 40. (Wikipedia: uralilainen kieli, kuin finno-ugrisetkin)
- Mitä eroa on uutisella ja todellisella historialla? | Yle Uutiset | yle.fi
- Jos Yle olisi oikeasti huolissaan "ruotsalaisen" menneisyytemme muistamisesta, alkaisiko arjen aikajana vuodesta 1862?
- Taas seminaarikatsaus valokuvin. Onko todellakin liikaa pyytää että kerrottaisiin _sisällöstä_?
- Kansalliskirjaston avokokoelma varastoon. Pian ei enää mitään nopeaa paikkaa poiketa paikallsihistorian ääreen.
- Mid the high bleak Moors of Saarijärvis,/ On a sterile farm, dwelt Peasant Pavo,/ And its poor soil tilled with care...
- At the Renaissance Faire, All the World’s a Stage
- Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla äänestettiin Suomen merkittävimmäksi maalaukseksi | Yle Uutiset | yle.fi
- "If for one second this publicity makes anyone think favourably about archaeology, it’s all worth it"
- "And does the fact she’s not a “Dr” mean that her passion and obsessiveness is less approval-worthy?"
- Suomi on maa, jossa on Runeberg-tietopaketti … ja toinenkin . Tod näk kolmaskin.
- Kas näin. "Ylä-Kemijoen kylien historia on aineistonkeruu- ja kirjoitusvaiheessa"
- Eilen kuuntelin miten britit saivat 1911 väestölaskennan digitoitua. Ei ihan suoraviivaista.
- Aamun työmatkalla paralympialaisten historiaa. Suomi mainittiin ilahduttavan aikaisessa vaiheessa.
- #teema13 Hyvä, tavoitteesta pitää lähteä liikenteeseen. (Kallio)
- #teema13 Viimeksi kun katsoin, suomalaisissa Europeana-aineistoissa oli käyttöoikat muuta kuin käytettäviä. Ainakin valtion taidemuseon.
- #teema13 Kun se kannustin ei ole se museon tavoite. Vain raha toimii.
- #teema13 Öööö, miksi Suomen sisäisten kultturien esineet pitäisi olla Kulttuurien museossa?
- #teema13 Mutta eivätkö museot osaa kertoa, mitä on järkevää tehdä museoiden tavoitteiden kannalta?Eli miten rahoitusta&lakia pitäisi muuttaa
- #teema13 Minulla on hukassa miten Finna pelastaa kaiken, jollei ole digitoituja aineistoja/niitä ei voi näyttää.
- #teema13 Keskustelussa löytyi yksi uhkakuva. Painokelvottoman kuvan päätyminen kirjaan. Älkää avatko mun omakustanteitani...
Menneisyyden hallinnasta
Keskiviikkoiltana olin kuuntelemassa SMMY:n esitelmäiltaa. Kevään teemana on valta ja ensimmäisenä puhujana Vesa-Pekka Herva, jota tituleerattiin apulaisprofessoriksi. Muistaakseni kyseinen titteli hävitettiin opiskeluaikanani, mutta yliopistomaailman muutoksissa on jokseenkin mahdotonta pysyä mukana...
Hervan otsikko oli Menneisyys hallinnassa: kulttuuriperinnön, historian ja vallan solmuja. Sen alle hän mahdutti niin paljon asiaa, että ensimmäinen kommentoija totesi täyteenahdetusta esityksestä olevan mahdoton keskustella. Mutta kommentoi kumminkin.
Esityksen alkupuolella Herva kysyi itseäni kiinnostavasti "Kuka määrittää menneisyyttä" ja mikä tekee kanonisoidun historian vaihtoehdoista vaarallisia. Mikä on oikeaa ja miksi virallinen kulttuuriperintö usein hienoa ja monumentaalista. Sen määrittävät asiantuntijat ja tavalliset kansalaiset jäävät passiivisiksi vastaanottajiksi. Heille voidaan tehdä erikseen viihteellinen versio, karnevalisoitu menneisyys, jota asiantuntijat paheksuvat.
Hervan kärjistyksessä on olemassa "virallinen kulttuuriperintö ja historia", johon voidaan korkeintaan hyväksyä tavallisen kansan muistitieto, kunhan muistetaan, että se on todellisuuden tulkintaa. (Esityksen aikana tuli useasti mieleen Kalelan Making history, jonka lukeminen on edelleen kesken.) Asiantuntijoiden ja kansan konfliktit jäävät junnaamaan yksittäisiin asioihin, jotka eivät uhkaa asiantuntijoiden valtaa, sen sijaan, että niitä laajnnettaisiin suurempien asioiden kyseenalaistamiseen. Puhutaan yhden seinän suojelusta eikä kulttuuriperinnön merkityksestä.
Ainoa oikea tieto, todellinen totuus, on arkistolähteissä. Mutta muistetaanko aktiivisesti arkistolähteiden valikoituneisuus ja yksipuolisuus, Herva kysyy? Herva on taustaltaan arkeologi ja esityksen loppupuolen mukaan hän näkee historiallisten narratiivien vallassa ongelmia. Arkeologian ja muun materiaalisen kulttuuriperinnön pitäisi hänen mukaansa saada antaa toinen näkökulma eikä olla aukkojen täyttäjä ja kuvittaja. Uusia näkökulmia voidaan saada myös epävirallisista, vaihtoehtoisista, historioista.
Esimerkiksi vaihtoehtoisesta näkökulmasta Herva toi maagisen ajattelun ja mieleeni alkoi nousta kriittisiä ajatuksia. Tunteeko Herva mentaalihistorian tutkimuksen niin hyvin, että hän voi sanoa, että maaginen ajattelu on tullut merkittävässä määrin "väärinymmärretyksi"? Tosin pointtina taisi olla, ettei sen pitäisi olla marginaalissa erityistutkinnassa vaan mukana yleisemmin. Hervan esimerkkinä ollut raha toi mieleen viime vuosikymmeninä syntyneen "behavioural economics" (suomeksi?) tietämyksen. Onko historian kirjoituksessa ollut mukana tarpeeksi ihmisen epärationaalisuutta? Joka jatkuu tähän päivään samoin kuin maaginen ajattelukin.
Herva lopetti esityksensä toteamalla, että tilanne ei ole kenenkään "syy" vaan valta-asemat juontuvat rakenteista ja käytännöistä. Joita voisi muuttaa?
Kuva: National Library of Ireland, Flickr Commons, rajaus K. Kyläkoski
Hervan otsikko oli Menneisyys hallinnassa: kulttuuriperinnön, historian ja vallan solmuja. Sen alle hän mahdutti niin paljon asiaa, että ensimmäinen kommentoija totesi täyteenahdetusta esityksestä olevan mahdoton keskustella. Mutta kommentoi kumminkin.
Esityksen alkupuolella Herva kysyi itseäni kiinnostavasti "Kuka määrittää menneisyyttä" ja mikä tekee kanonisoidun historian vaihtoehdoista vaarallisia. Mikä on oikeaa ja miksi virallinen kulttuuriperintö usein hienoa ja monumentaalista. Sen määrittävät asiantuntijat ja tavalliset kansalaiset jäävät passiivisiksi vastaanottajiksi. Heille voidaan tehdä erikseen viihteellinen versio, karnevalisoitu menneisyys, jota asiantuntijat paheksuvat.
Hervan kärjistyksessä on olemassa "virallinen kulttuuriperintö ja historia", johon voidaan korkeintaan hyväksyä tavallisen kansan muistitieto, kunhan muistetaan, että se on todellisuuden tulkintaa. (Esityksen aikana tuli useasti mieleen Kalelan Making history, jonka lukeminen on edelleen kesken.) Asiantuntijoiden ja kansan konfliktit jäävät junnaamaan yksittäisiin asioihin, jotka eivät uhkaa asiantuntijoiden valtaa, sen sijaan, että niitä laajnnettaisiin suurempien asioiden kyseenalaistamiseen. Puhutaan yhden seinän suojelusta eikä kulttuuriperinnön merkityksestä.
Ainoa oikea tieto, todellinen totuus, on arkistolähteissä. Mutta muistetaanko aktiivisesti arkistolähteiden valikoituneisuus ja yksipuolisuus, Herva kysyy? Herva on taustaltaan arkeologi ja esityksen loppupuolen mukaan hän näkee historiallisten narratiivien vallassa ongelmia. Arkeologian ja muun materiaalisen kulttuuriperinnön pitäisi hänen mukaansa saada antaa toinen näkökulma eikä olla aukkojen täyttäjä ja kuvittaja. Uusia näkökulmia voidaan saada myös epävirallisista, vaihtoehtoisista, historioista.
Esimerkiksi vaihtoehtoisesta näkökulmasta Herva toi maagisen ajattelun ja mieleeni alkoi nousta kriittisiä ajatuksia. Tunteeko Herva mentaalihistorian tutkimuksen niin hyvin, että hän voi sanoa, että maaginen ajattelu on tullut merkittävässä määrin "väärinymmärretyksi"? Tosin pointtina taisi olla, ettei sen pitäisi olla marginaalissa erityistutkinnassa vaan mukana yleisemmin. Hervan esimerkkinä ollut raha toi mieleen viime vuosikymmeninä syntyneen "behavioural economics" (suomeksi?) tietämyksen. Onko historian kirjoituksessa ollut mukana tarpeeksi ihmisen epärationaalisuutta? Joka jatkuu tähän päivään samoin kuin maaginen ajattelukin.
Herva lopetti esityksensä toteamalla, että tilanne ei ole kenenkään "syy" vaan valta-asemat juontuvat rakenteista ja käytännöistä. Joita voisi muuttaa?
Kuva: National Library of Ireland, Flickr Commons, rajaus K. Kyläkoski
torstai 7. helmikuuta 2013
Kalenteriasiaa ja historiaa 1500-luvulta
Kuva saksalaisesta kalenterikäsikirjoituksesta 1500-luvun puolivälistä. PaulK/Flickr via BibliOdyssey
Hieman kierrätystä sähköpostilaatikostani. Viime viikolla tuttavani kyseli, josko tietäisin verkkolähdettä, jolla voisi muuntaa pyhäpäiviin ja juhliin viittaavat päiväykset 1500-luvun ruotsalaisissa lähteissä kalenteripäiviksi.
Uuu... maailmassa on yksi ihminen, jonka silmissä olen pätevä vastaamaan tällaiseen kysymykseen! Jouduin kuitenkin aloittamaan todeten
ainoan kerran kun olen itse kaivannut tällaista tietoa olin onneksi Kansallisarkistossa, jossa Pertti Vuorinen marssi suoraan hyllylle ja avasi oikean aukeaman eteeni. Ei harmaintakaan aavistusta, mistä hakuteoksesta oli kyse.Ajattelin, että ruotsiksi voisi olla jotain sopivaa ja sain hauilla esille keskiajan kalenterin, joka ei url:nsa puolesta vakuuttanut, mutta lähteiden linkityksen ansiosta teki luotettavan vaikutuksen. Olin jo luovuttamassa kun jollain hakusanalla päädyin almanakka-arkiston sivulle, jossa todettiin
1500-luvulla ilmestyi ensimmäinen suomenkielinen kalenteri. Sen julkaisi Mikael Agricola Rukouskirjassaan vuonna 1544.Ja Rukouskirjahan on digitoituna Kansalliskirjaston kokoelmissa. En vastannut tuttavani varsinaiseen kysymykseen, sillä editoitu taulukko on eri asia kuin ajan oma lähde. Mutta eiköhän silläkin tee jotain?
1500-luvusta puheenollen...
1) Litteraturbanken on äskettäin julkaissut digitaaalisesti teokset
JOHANNES MAGNUS: Historia de omnibus Gothorum Sveonumque regibus(ja ennen 1500-lukua eläneen pyhän Birgitan ilmestyksiä:
OLAUS MAGNUS: Historia de gentibus septentrionalibus
HELIGA BIRGITTA: Himmelska uppenbarelser. Första bandet2) Helsingin Sanomien 35 esinettä Helsingin historiasta (sivu lienee maksumuurin sisällä) lähti kiitettävästi 1500-luvulta ja linkitti esikuviinsa ulkomailla. BBC teki alkuperäisen A history of the world in 100 obects -sarjan jälkeen myös 1500-lukua käsittelevän sarjan Shakespeare's Restless World.
– – – – – Himmelska uppenbarelser. Andra bandet
– – – – – Himmelska uppenbarelser. Tredje bandet
– – – – – Himmelska uppenbarelser. Fjärde bandet)
3) Sähköpostiarkistojani siivotessa tuli vastaan Kansallis arkiston tiedote 19.1.2010, jossa mainostettiin translitterointeja ja selityksiä Mikael Agricolan selvitykseen Turun tuomiokirkon tuloista vuosina 1541-1542. Linkitetty nykyään muiden tutkimuksen ja tiedonhaun apuvälineiden joukkoon.
4) Tapio Riikonen on ahkeroinut Project Gutenbergiin jatkuvasti lisää kirjoja suomeksi. Näistä Kyösti Vilkunan näytelmä Aamun miehiä ja kertomuskokoelma Aikakausien vaihteessa sijoittuvat 1500-luvulle. Kokoelmassa Aikojen yöstä Vilkunan kertomukset kattavat pidemmän ajanjakson.
Sebald Beham: Tammikuu ja helmikuu. 1545. Rosenwald Collection - 1963.11.16. National Gallery of Art.
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista
Linkitin aamuiseen postaukseen P Hannikaisen kirjan Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista II: Savonmaa (1864). Kuten järjestysnumerosta arvaa, kyseessa on osa sarjasta. Googlen digitoimana olen siitä löytänyt osat
A. W. Lindgren: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista I. Satakunta (1863)
P. Hannikainen: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista III. Karjala (1864)
Joh. Aulén: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista IV. Varsinais Suomi (1864)
A. W. Lindgren: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista V. Hämeenmaa (1864)
Joh. Schroderus: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista VI. Pohjanmaa (1865)
A. W. Lindgren: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista VII. Uusimaa (1866)
Kahdeksas ja viimeinen osa on kirjastotietokantojen mukaan Ahvenanmaa.
Kirjasten tekstin hyödyllisyys riippuu kirjoittajasta ja hänen käyttämistään lähteistä. Satakunnasta on kirjoitusajan kuvausta, jota voisi johonkin käyttää kun taas Savonmaa oli kuvailevampaa eikä sisältänyt konkreettisia yksityiskohtia.
Otsikon mukaisesti mukana on kuvitusta. Ensimmäisen osan esipuheesta selviää, että kyseessä on "Finland framställdt i teckningar" kuvien kierrätys. Osa kuvista onkin tutun näköisiä, mutta esimerkiksi alla oleva maisema Karkusta ei ole painunut muistiini.
Sen sijaan muistan, että SLS toimitti kyseisistä kuvista ja originaaleista verkkotietokannan. Jota ei olekaan mitenkään yksinkertaista löytää etusivulta lähtien. Jollei muista, että projekti liittyi Topeliukseen. Joten siis SLS:n etusivun alareunasta etsitään erikoisverkkosivujen ikonien joukosta "Zacharias Topelius skrifter" , avautuvan uuden sivun yläreunasta bildbank ja sitten "Finland framställdt i teckningar". "Motiivien" luettelossa en näe Karkkua enkä Kauniaista, joten ei tästä sitten enempää. Paitsi, että joku voisi digitoida kirjaset uudestaan Googlea laadukkaammin. (Kuvista ja niiden taustoista lisää kirjassa Finska vyer, josta motkotin marraskuussa 2011.)
A. W. Lindgren: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista I. Satakunta (1863)
P. Hannikainen: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista III. Karjala (1864)
Joh. Aulén: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista IV. Varsinais Suomi (1864)
A. W. Lindgren: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista V. Hämeenmaa (1864)
Joh. Schroderus: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista VI. Pohjanmaa (1865)
A. W. Lindgren: Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista VII. Uusimaa (1866)
Kahdeksas ja viimeinen osa on kirjastotietokantojen mukaan Ahvenanmaa.
Kirjasten tekstin hyödyllisyys riippuu kirjoittajasta ja hänen käyttämistään lähteistä. Satakunnasta on kirjoitusajan kuvausta, jota voisi johonkin käyttää kun taas Savonmaa oli kuvailevampaa eikä sisältänyt konkreettisia yksityiskohtia.
Otsikon mukaisesti mukana on kuvitusta. Ensimmäisen osan esipuheesta selviää, että kyseessä on "Finland framställdt i teckningar" kuvien kierrätys. Osa kuvista onkin tutun näköisiä, mutta esimerkiksi alla oleva maisema Karkusta ei ole painunut muistiini.
Sen sijaan muistan, että SLS toimitti kyseisistä kuvista ja originaaleista verkkotietokannan. Jota ei olekaan mitenkään yksinkertaista löytää etusivulta lähtien. Jollei muista, että projekti liittyi Topeliukseen. Joten siis SLS:n etusivun alareunasta etsitään erikoisverkkosivujen ikonien joukosta "Zacharias Topelius skrifter" , avautuvan uuden sivun yläreunasta bildbank ja sitten "Finland framställdt i teckningar". "Motiivien" luettelossa en näe Karkkua enkä Kauniaista, joten ei tästä sitten enempää. Paitsi, että joku voisi digitoida kirjaset uudestaan Googlea laadukkaammin. (Kuvista ja niiden taustoista lisää kirjassa Finska vyer, josta motkotin marraskuussa 2011.)
Assosiaatioita Saimaan kanavasta
Viime lauantaina väitteli Sakari Auvinen Jyväskylän yliopistossa taloushistoriallisella otsikolla Kasvavan liikenteen kannattava kanava. Saimaan kanavan rahtiliikenne autonomian aikana. Tiedotteen mukaan
Vuonna 1864 julkaistussa Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista II: Savonmaa P. Hannikainen kirjoittaa "Jo monta sataa vuotta Suomalaiset ja etenki Savon asukkaat olivat hourailleet Saimaan vesistön yhdistämistä Suomenlahden kanssa." Jaha, minä luulin, että idea oli esi-isäni Tottin?
Yllä on SLS:s Flickr-tilillään tarjoama I. K. Inhan valokuvaama "suomalainen näkymä" Saimaan kanavasta Märliäsin (?) sulun luota. Samassa setissä on myös valokuva Saimaan kanavasta Lauritsalassa. Hieman myöhempiä kuvia kanavasta on ollut täällä blogissa osana sarjaa Sunnuntaiksi Suomesta kuvia.
Saimaan kanavan kaivamisen saan sijoitettua oikealle vuosisadalle, mutta en uskalla yrittää vuosikymmentä. Arkistolaitoksen digitaaliarkistossa hyöriessäni kiinnitin huomiota erityiseen Saimaan kanavaseurakuntaan. Sen väkilukutaulukko kertoo vuonna 1850 seurakuntaan kuuluneen 153 naimatonta miestä, 31 naitua ja 2 leskeä. Kuitenkin seurakunnassa oli samaan aikaan kastettujen luettelo ja lastenkirjakin?! Ilmeisesti positiivista etten ole joutunut mitään tästä tutkimaan. Kastetut ja haudatut ovat mukana Hiskissä, joten toivottavasti osuneet oikeiden ihmisten eteen.
Amerikkalaisessa sanomalehdessä Burlington free press kerrottiin 25.2.1853 Ericssonin ainoasta veljestä, joka oli Ruotsin oivin insinööri. Tämä oli tehnyt marmorista sulun Tukholmaan erottamaan makean veden suolaisesta ja oli nyt palkattu kanavatyöhön Suomeen.
Oikea Nils Ericsson löytyy Google-haulla 'Ericsson Slussen'. SBL kertoo, että hän tosiaankin oli "överdirektör för kanalarbetet mellan sjön Saima (Saimen) i Finland och Finska viken 24 april 1847—1854;". Ei sitten sitäkään osattu tehdä ilman ruotsalaisia.
Saimaan kanavaa oli sentään suunnittelemassa jokseenkin suomalainen paroni Carl Rosenkampff. Hänestä maalasi vuonna 1833 A. von [unohtunut kopionti sukunimen kohdalla] taulun ja oikealla on siitä Daniel Nyblinin ottama mv-valokuva.
Merkittävin osa sisävesiliikenteen viranomaislähteistä on vasta viime aikoina tullut tutkijoiden käyttöön. Aineistojen avulla voidaan kyseenalaistaa usein toistetut käsitykset höyrylaivaliikenteen nopeasta läpimurrosta ja ylivoimaisuudesta sekä vesiliikenteen taantumisesta rautateiden tultua mukaan kilpailevaksi liikennemuodoksi. [...] Valtion näkökulmasta tarkasteluna Saimaan kanava oli onnistunut hanke vajaakäytöstä huolimatta.Ja tästä tuli mieleeni... jo aiemmin varastoon kokoamani kollaasi Saimaan kanavasta.
Vuonna 1864 julkaistussa Kuvia ja Kuvaelmia Suomen maakunnista II: Savonmaa P. Hannikainen kirjoittaa "Jo monta sataa vuotta Suomalaiset ja etenki Savon asukkaat olivat hourailleet Saimaan vesistön yhdistämistä Suomenlahden kanssa." Jaha, minä luulin, että idea oli esi-isäni Tottin?
Yllä on SLS:s Flickr-tilillään tarjoama I. K. Inhan valokuvaama "suomalainen näkymä" Saimaan kanavasta Märliäsin (?) sulun luota. Samassa setissä on myös valokuva Saimaan kanavasta Lauritsalassa. Hieman myöhempiä kuvia kanavasta on ollut täällä blogissa osana sarjaa Sunnuntaiksi Suomesta kuvia.
Saimaan kanavan kaivamisen saan sijoitettua oikealle vuosisadalle, mutta en uskalla yrittää vuosikymmentä. Arkistolaitoksen digitaaliarkistossa hyöriessäni kiinnitin huomiota erityiseen Saimaan kanavaseurakuntaan. Sen väkilukutaulukko kertoo vuonna 1850 seurakuntaan kuuluneen 153 naimatonta miestä, 31 naitua ja 2 leskeä. Kuitenkin seurakunnassa oli samaan aikaan kastettujen luettelo ja lastenkirjakin?! Ilmeisesti positiivista etten ole joutunut mitään tästä tutkimaan. Kastetut ja haudatut ovat mukana Hiskissä, joten toivottavasti osuneet oikeiden ihmisten eteen.
Amerikkalaisessa sanomalehdessä Burlington free press kerrottiin 25.2.1853 Ericssonin ainoasta veljestä, joka oli Ruotsin oivin insinööri. Tämä oli tehnyt marmorista sulun Tukholmaan erottamaan makean veden suolaisesta ja oli nyt palkattu kanavatyöhön Suomeen.
Oikea Nils Ericsson löytyy Google-haulla 'Ericsson Slussen'. SBL kertoo, että hän tosiaankin oli "överdirektör för kanalarbetet mellan sjön Saima (Saimen) i Finland och Finska viken 24 april 1847—1854;". Ei sitten sitäkään osattu tehdä ilman ruotsalaisia.
Saimaan kanavaa oli sentään suunnittelemassa jokseenkin suomalainen paroni Carl Rosenkampff. Hänestä maalasi vuonna 1833 A. von [unohtunut kopionti sukunimen kohdalla] taulun ja oikealla on siitä Daniel Nyblinin ottama mv-valokuva.
tiistai 5. helmikuuta 2013
Vuoden 1928 uutinen ulkomailta
Twitterissä tuli vastaan Digital Humanities Awards -äänestys, jonka ehdokkaat olivat enimmäkseen tuntemattomia. Aloitin tutustumisen alareunan kategoriasta "for fun", jonka DigitalNZ magic square osoittautui tavaksi arpoa osumia Uuden Seelannin digitoiduista sanomalehdistä. Valinnalla "kuva" haku Suomesta ei näyttänyt kovin kummoiselta, vasemmalla.
Mutta mitä vähemmän, sitä helpompi käydä läpi. Vuoden 1927 hevosta kiinnostavampi oli miesryhmä sanomalehdestä Evening post 27.8.1928:
Kuvatekstin mukaan kapteeni Sora ja Van Doughen olivat koiravaljakoilla lähteneet pelastamaan professori Malmgrenia kumppaneineen ilma-alus Italian hylystä ja tulivat itse suomalaisten lentäjien Lihr ja Nilsson pelastamiksi. Kuvassa vasemmalta oikealle kapteeni Sora, Van Doughen ja Lihr.
Wikipedia kertoo Finn Malmgenista, jonka kaksi kumppania pelasti neuvostolentäjä. Ilma-alus Italian Wikipedia-sivulla on perusteellisen oloista tietoa pelastusyrityksistä. Osallistujien joukossa on tosiaan vesitaso Suomesta ja lentäjä Lihr. (Nilsson kuitenkin ruotsalainen.) Lentokoneen nimellä googlaus osuu keskusteluforumiin, jossa Carl-Fredrik Geust kertoo:
Mutta mitä vähemmän, sitä helpompi käydä läpi. Vuoden 1927 hevosta kiinnostavampi oli miesryhmä sanomalehdestä Evening post 27.8.1928:
Kuvatekstin mukaan kapteeni Sora ja Van Doughen olivat koiravaljakoilla lähteneet pelastamaan professori Malmgrenia kumppaneineen ilma-alus Italian hylystä ja tulivat itse suomalaisten lentäjien Lihr ja Nilsson pelastamiksi. Kuvassa vasemmalta oikealle kapteeni Sora, Van Doughen ja Lihr.
Wikipedia kertoo Finn Malmgenista, jonka kaksi kumppania pelasti neuvostolentäjä. Ilma-alus Italian Wikipedia-sivulla on perusteellisen oloista tietoa pelastusyrityksistä. Osallistujien joukossa on tosiaan vesitaso Suomesta ja lentäjä Lihr. (Nilsson kuitenkin ruotsalainen.) Lentokoneen nimellä googlaus osuu keskusteluforumiin, jossa Carl-Fredrik Geust kertoo:
Suomen Kuvalehden numerossa 30 (29.7.2011) on Rauli Virtasen artikkeli Ilmavoimien ensimmäisestä kansainvälisestä operaatiosta, eli italialaisen tutkimusretkeilijän, ilmalaivapioneeri Umberto Nobilen pelastusoperaatio kesällä 1928. Suomalaisen retkikunnan jäsenet olivat kapteeni Olavi Sarko (päällikkö ja tähystäjä), lentokapteeni Gunnar Lihr (ohjaaja) sekä lentomekaanikko Uuno Backman. Lentokone oli Aero Oy:ltä vuokrattu Junkers F.13 TURKU (K-SALG), jonka Lihr oli siirtolentänyt Saksasta vasta muutama viikko aikaisemmin. Rauli Virtasen artikkeli perustuu allekirjoittaneen esitelmään Lentosotakoulun Studia generalia-seminaarissa huhtikuussa 2011.
Minulle on "asiantuntevalta taholta" (joka mm. julkaisee ilmailuhistoriallista lehteä) ystävällisesti huomautettu että Huippuvuorten operaatio ahtaalta tulkiittuna EI ollut ilmavoimien ensimmäinen kansainvälinen operaatio!Eli vaikka minä en ollut asiasta kuullut, ei tapaus ollut täysin unohtunut. Mitähän niiden muiden linkkien takana odottaisi?
Jo 1919, eli Venäjän sisällissodan aikana, oli lennetty Muurmannilla englantilaisten apuna, ja vuosina 1920 ja 1921 oli käyty Viron Wrangelin saarella Breguet- ja vast. Georges Levy-koneilla. Huumorimielessä voi lisätä että Nobile-operaatio 1928 oli kuitenkin ILMAvoimien 1. kv. operaatio - vuonna 1927 oli nimi muutettu ILMAILUvoimat -> ILMAvoimat!
Tukholmasta Pohjanmaalle
Tukholmassa tuli oikeuden eteen 19.4.1624 oululainen porvari Erich Jönsson mukanaan Mats Hindrichssonin vaimon äidin valtakirja. Tämä nimettömäksi jäävä nainen asui Pohjanmaalla ja kaipasi lapsenlastaan sekä tämän vanhemmiltaan saamaa perintöä.
Muita perillisiä ei tunnettu, joten asiassa ei syntynyt suurempaa ongelmaa. Käsittelyssä 21.4.1624 selviää, että Mats oli eläessään asunut kujalla Kokhuus. Holhoojat ilmaantuvat oikeuteen 18.8.1624 luovuttamaan omaisuutta ja kaikki oli selvää 9.10.1624. Nimeltään, sukupuoleltaan ja iältään tuntemattomaksi jäävä pieni lapsi sai sanoa hyvästit Tukholman kaupungille, astua laivaan ja purjehtia koilliseen.
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XIV 1624-1625. (1979) s. 51, 55, 131, 171
Kuva kompassista, jota voidaan myöskin käyttää aurinkokellona Peter Sillén SHMM
maanantai 4. helmikuuta 2013
Frustraation lähteillä
Viikko sitten perjantaina tuli Twitterin kautta tiedoksi Kuvataiteen keskusarkiston sivusto Lähteillä, jonka logiikka ja käyttötapaukset (use cases) eivät ole minulle aivan heti auenneet. Tiedoteteksti kuullosti lupaavalta
Jostain pitää aloittaa, joten satunnaisesti asiasanasta Vevey, joka johti vain yhteen sivuun: Adolf von Becker. Asiallinen henkilöartikkeli, joka on tiukasti tekijänoikeusmerkitty. Tässä olisi voinut lähteä toisellekin tielle...
Joitakin linkkejä on suoraan tekstissä ja vasemmasta alakulmasta avautuu lisää polkuja arkiston aarteisiin. Joita saa (tietenkin) vain katsoa: "Sivuston kautta pääsee silmäilemään arkiston aarteita lähietäisyydeltä." Ja mikä esti näiden aarteiden jakamisen vapaasti?
Harhailemalla löytyy isompiakin kokonaisuuksia, kuten monisivuinen teksti Suomen taideyhdistyksestä tai taideopiskelun kohdemaista. Kukahan näitä täältä älyää hakea? Kun Wikipedia on niin paljon lähempänä?
Aah. Nämä isommat kokonaisuudet olivat niitä "Julkaisuja". Jos olisin saanut jostain esille TEKSTIpohjaisen sisällysluettelon niin asia olisi selvinnyt HIEMAN nopeammin. Jos joku jaksaa selailla 5 sivua "dokumentteja" niin tulkoon onnelliseksi onnestaan. Minä pysyn tästä sivustosta todennäköisesti kaukana.
(Enkä todennäköisesti myöskään eksy Hämeenlinnan museon panoraamaesityksiin.)
...esittelee ja taustoittaa poimintoja arkiston ja kirjaston kokoelmista: asiakirjoja, valokuvia, julkaisuja ja muita dokumentteja.Onko todellakin tarkoitus, että kävijä suurella innolla heiluttelee hiirtään etusivulla löytääkseen jotain mielenkiintoista? Luulin, että alareunan "julkaisuja" tai "dokumentteja" olisivat tarjonneet näkymän, josta olisin saanut otetta kokonaissisältöön, mutta ei. Niistä saa isompia ruutuja, joiden päällä pitää yksi kerrallaan kuljettaa hiirtä, että saa tietää mistä on kyse. Insinööri pyörittää päätään, kuvataiteilijat tykkäävät? Ainoa näkymä, josta pääsee yhdellä silmäyksellä kärryille on "Asiasanoja". (Joku ruotsinkielinen tulee muuten vetämään herneen nenuun sivuston yksikielisyydestä.)
Jostain pitää aloittaa, joten satunnaisesti asiasanasta Vevey, joka johti vain yhteen sivuun: Adolf von Becker. Asiallinen henkilöartikkeli, joka on tiukasti tekijänoikeusmerkitty. Tässä olisi voinut lähteä toisellekin tielle...
Joitakin linkkejä on suoraan tekstissä ja vasemmasta alakulmasta avautuu lisää polkuja arkiston aarteisiin. Joita saa (tietenkin) vain katsoa: "Sivuston kautta pääsee silmäilemään arkiston aarteita lähietäisyydeltä." Ja mikä esti näiden aarteiden jakamisen vapaasti?
Harhailemalla löytyy isompiakin kokonaisuuksia, kuten monisivuinen teksti Suomen taideyhdistyksestä tai taideopiskelun kohdemaista. Kukahan näitä täältä älyää hakea? Kun Wikipedia on niin paljon lähempänä?
Aah. Nämä isommat kokonaisuudet olivat niitä "Julkaisuja". Jos olisin saanut jostain esille TEKSTIpohjaisen sisällysluettelon niin asia olisi selvinnyt HIEMAN nopeammin. Jos joku jaksaa selailla 5 sivua "dokumentteja" niin tulkoon onnelliseksi onnestaan. Minä pysyn tästä sivustosta todennäköisesti kaukana.
(Enkä todennäköisesti myöskään eksy Hämeenlinnan museon panoraamaesityksiin.)
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Löydettyä
Tiina Käkelä-Puumala kirjoitti friedelliläisestä diletanttiudesta ja kommenteissa käsiteltiin elämäntapahistorioitsijoitakin.
Niko Lipsanen kysyi Entä jos Suomi olisikin novgorodilainen?
Ari Häyrinen löysi Museoviraston julkaisusta sanan kansalaisosallistuminen. Museovirasto avasi virtuaalimallin Kajaanin linnasta, mutta Kasper Strömman keskittyi (in English) realiteetteihin.
Soihdunkantaja löysi yhdistykselle lahjoiettuja valokuvia ja mielenkiintoista Kansalliskirjaston digitoimista aikakauslehdistä.
Kaitsu kertoi Kalle Päätalon arkiston uudelleenjärjestämisestä. Jessica Parland-von Essen kertoi på svenska Gustaf Mauritz Armfelin Augusta-tyttären kirjasta.
Anneli ajatteli Tampereen tehtaita. Minsu kävi Ornamon arkistossa.
Eva Ahl-Waris raportoi på svenska 1800-luvun seminaarista, jota olisin mielelläni ollut kuuntelemassa.
Sohvi jakoi arkistojen aarteen vuodelta 1937. Kuopion luonontieteellisen museon blogissa Jukka Tuononen esitteli lähes antiikkisen tietokoneen.
Jari Sedergren kävi katsomassa elokuvan Lincoln.
Kirsi Hietanen luki Milja Kauniston keskiaikaan sijoittuvan romaanin Synnintekijä. Sen historiakuvassa Hietanen ei havainnut suurempia vikoja, mutta jäi miettimään:
Miksi nuorehko naiskirjailija kirjoittaa esikoisromaaninsa historiallisesta henkilöstä, joka on elänyt 1400-luvulla? Miksi kirjoittaa romaani miehestä käyttäen minäkerrontaa? Mistä kirjailija on ammentanut tietonsa ajan elämästä ja tavoista, lukemattomista pienistä yksityiskohdista ja isommistakin kokonaisuuksista, kuten yliopisto-opiskelusta ja uskonkappaleista sekä papiston elämästä?Kirsi Hietanen kuunteli Linnan Tuntemattoman sotilaan kuunnelmaversion. Aino-Maria Savolainen luki Ilpo Rantasen Vuonna 85 -kirjaa. Matti Pesu luki Jukka Tarkan uutuuden Karhun kainalossa. Paula luki Kaarina Sakalan romaanin Kylä järven kainalossa.
Dekkareista vuodelta 1968
Kevyemmän lukemisen tarpeeseen lainasin kirjastosta Pirkko Arhipan dekkareita ja aloitin vanhimmasta. Murha on sydämen asia on julkaistu ennen syntymääni ja yritin juonen lisäksi kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, jotka erosivat nykyajasta.
Nyt ei tankkausta Lauttakylässä jäljitettäisi huoltoaseman työntekijän muistista vaan korttiostoksesta. Puhelinsoitto ei enää todista vastaajan olinpaikkaa. Eikä kaukopuheluita merkitä missään muistiin - tosin ne saataisiin muuten selville. Telexiä ei nykytoimistossa ole eikä tietääkseni Turun torin kulmalla "Turun sanomien valouutisia" luettavana.
Mutta yksi on ja pysyy: hullut historianharrastajat. Sivulta 187
Nyt ei tankkausta Lauttakylässä jäljitettäisi huoltoaseman työntekijän muistista vaan korttiostoksesta. Puhelinsoitto ei enää todista vastaajan olinpaikkaa. Eikä kaukopuheluita merkitä missään muistiin - tosin ne saataisiin muuten selville. Telexiä ei nykytoimistossa ole eikä tietääkseni Turun torin kulmalla "Turun sanomien valouutisia" luettavana.
Mutta yksi on ja pysyy: hullut historianharrastajat. Sivulta 187
Tuhopolttajaksi paljastunut ulosottomies Antti Koskinen oli kertonut poliisikuulustelussa, että hän oli tutkinut 15 vuoden ajan Koroisten historiaa ja tullut siihen tulokseen, että Koroisten niemen lähellä sijaitseva puinen rakennus ei ollut Koroisten historiallisen arvon mukainen. Lopuksi todettiin, että Koskinen ei ollut toiminut ulosottomiehenä enää 15 vuoteen, koska historia vaatii aina osansa.Kiistatta elämäntapahistorioisijan kuvaus. Eikä tässä kaikki. Myös vuonna 1968 ilmestyneessä dekkarissaan Komisarion kirjelaatikko Arhipan hahmolla on tuttuja oireita:
- Minä olin käymässä eräässä maalaistalossa Liedossa. Kerään nimittäin vanhoja esineitä. Heillä on kaunis vanha arkku, mutta he eivät halua luopua siitä. Katsokaa noita rukinlapoja, ne ovat sieltä, tuon on nykyisen isännän isoisä tehnyt nuorikolleen kihlajaislahjaksi. Ja tuossa on...Kuvitukseksi yllä Eric Kochin otos Suomesta 1967 (Nationaal Archief, CC-BY-SA). Ja alla nykyhetkestään samana vuonna nauttiva nainen. Eric Kochin valokuva Suomesta (Nationaal Archief, CC-BY-SA)
Vain vaivoin Saarto ja Peltonen saivat rouva Raittilan lopettamaan esitelmänsä.