perjantai 20. joulukuuta 2013

"Kaikkien aikojen paras historiablogi"?

Yle on joulukuun alussa perustanut historialle aihe-sivun ja Twitter-tilin Yle Historia. Jälkimmäinen tarjoaa jonkinlaisen (joskaan ei täydellisen) kootun mahdollisuuden seurata historiauutisia, jotka ovat Ylen sivuilla ja ohjelmistossa edelleen joka puolella: kulttuurissa, tieteessä, alueuutisissa tai jossain muualla.

Aihe-sivun profiili on vielä minulle epäselvä, mutta selvästi sitä ollaan nostamassa äänestämällä "Kaikkien aikojen parasta historiablogia". Sen ehdokkaat kerättiin kommentteina enkä mainittua "historiatiimin rankkausta" erottanut äänestyslistassa. Linkit ovat samassa järjestyksessä kuin kommenteissa, Twitteristä on poimittu ainakin yksi linkki (mutta ei sitä yhtä) ja lukuisissa kommenteissa esitetty linkki nostettu ensimmäiseksi.

Lista on ilahduttavan kaukana Agricolan blogilistasta. Ylen toimittajat jättivät blogilinkit pärjäämään sellaisenaan, mutta lukijoideni palvelemiseksi/omaksi ilokseni kommentoin lyhyesti.

Äänestyslomake Ylen sivulla. Aikaa on 13.1.2014 asti, joten valintaa voi tarvittaessa miettiä sekä joulusiivouksen että joulun jälkeisen siivouksen ajan.

Miettivä ja siivoava pikkumimmi on digitoitu ja irrotettu kirjasta Blossoms by the Way. A collection of choice poems British Libraryn toimesta ja saatu esiin Flickr-kokoelmastaan. Sen koneellisesti luodut tägit eivät toimi, joten toistaiseksi en ole keksinyt muuta keinoa tutustua valikoimaan kuin ankara selaus. Joukossa on Suomestakin kuvia, joten palaan aiheeseen varmasti vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti