maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukuuta

9.12.
 10.12.
11.12.
  • 50% satakuntalainen, 25% keskipohjalainen ja 25% asikkalais-heinolalainen. Eli ”monimuotoinen etninen tausta”  
  • KATSO KUVA - Talvisodan muistomerkkikilpailun voittaja selvillä | Yle Uutiset | yle.fi
  • Onneksi Finland's Holocaust on julkaistu englanniksi. Voi @arnstad lakata valituksen siitä ettei tutkita eikä puhuta. Vaikkei puhutakaan. 
  • Finland's Holocaust suljettu. Intro tarjosi paljon ajateltavaa samoin kuin artikkeli "olemattomasta antisemitismistä" Suomessa.
  • Loppuviite FH:ssa paljasti, ettei HS:lle kelvannut tutkijoiden vastine Malmbergin juutalaisjuttuhin Kuukausiliitteessä pari vuotta sitten.
12.12.
  • Anneli luki 1900-luvun alussa ilmestynyttä lehteä Koulu-toverin joulu.
  • Sofiankadun kierroksella kulissien takana kuulin, että @Kaupunginmuseo laittaa valokuvia verkkoon ensi vuonna. Vapaaseen käyttöön väitettiin
  • Tv:ssä etsitään laulun Heikkiä s. 1943 kulkemalla Kansallisarkiston tutkijasalin parvella. Tuomiokirjojen selkämyksistähän...
  • Kun alkuvuodesta kuolleen äitini ystävät lähettävät hänelle etunimillä allekirjoitetun joulukortin, ei Googlesta ole apua.
  • Elivätkö 1700-luvun ihmiset siveellisesti ydinperheissä? Eivät ainakaan tämän blogikirjoituksen porukka.
13.12.
14.12.
15.12.
16.12.
17.12.
  • Kuuntelin Sam Edwardsin ajatukset muistomerkkien uudelleenajattelusta. Ei mitään freesiä.
  • Rankahkon duunipäivän jälkeen ehdin onneksi birgittilaisseminaarin viimeiseen pätkään. Muistaakseni tulossa ainakin luostariarkeologiaa.
  • Vähänkö ihana traktori! Istuimesta taitaa puuttua pehmuste? 

 18.12.
 19.12.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti