maanantai 23. joulukuuta 2013

Gallén-Kallelan eksoottinen esi-isä

Helmi Krohn kertoo kirjassaan Kun suuret olivat pieniä. Lapsuudenmuistoja taiteilijoittemme ja kirjailijoittemme elämästä (3 p. 1949)
"Äitinsä puolelta Akseli Gallén peri osittain vierasta, ulkomaalaista verta. Taru tietää näet kertoa, että hänen äitinsä äidin isoisä oli varastettu, ranskaa puhuva lapsi, joka mustalaisseurueen kanssa saapui Puolasta Ruotsiin. Rosendalin linnan puutarhuri Rosendal otti hänet kasvatikseen ja antoi hänelle oman nimensä. Joko hän tai hänen poikansa muutti sitten Suomeen asumaan."
Kuullostaa tarinalta, joka kaipaa jonkinlaista lähdekritiikkiä. Krohn ei kerro mistä mietää mitä tietää, mutta ainakin saman tekstin mukaan AGK tunsi mummonsa:
"Oli kuitenkin muuan paikka, jossa hänen aika oli hyvä olla, nimittäin Karkussa äidiäidin luona. Vanha mummo oli virkeä ja iloinen, reipas ja päättäväinen vanhus, jonka silmät olivat kirkkaan siniset ja tukka lumivalkoinen. [...] Hänen luonaan poika sai kuulla myös monta ihmeellistä juttua vanhoilta, menneiltä ajoilta, kun mummo oli ollut nuori ja hänen lumivalkoinen tukkansa kullankeltainen."
Verkkolähteet Kansallisbiografiaa myöden tuntevat AGK:n äidin: Anna Mathilda Wahlroos. Äidinäiti Justina Rosendahl (s 15.6.1804 Hämeenlinna) löytyy sukutaulusta. Kasteen mukaan vanhemmat "hand.man Carl Rosendahl" ja "Anna Aurin 31". Sisaruksia syntynyt 1800-1806.

SukuForumin ketjusta, jossa kysyttiin toisen miehen perään, selviää, että "Carl Rosendahl oli syntynyt Taivassalossa 1766 ja hänen isänsä kuoli 1777". Kastettujen luettelossa tosiaan on 7.4.1766 syntynyt Carl, jonka isä on "Träg. m. Michel Rosendahl" kylästä Viianen. Hänelle ja vaimolleen Hedvig Jöransdotter on syntynyt lapsia 1752-1772.

Näköjään Viiasten kartano toimii nykyään museona. Kun kerran kartanokulttuuriin 1700-luvulla päädyttiin, on Mikaelin tulo Ruotsin puolelta järkeen käypää. Eri asia sitten onko sukunimensä Rosendahlin linnasta ja äidinkielensä ranska.

P.S. Viiaisten kartano osoittautui kohteeksi, josta olisi luullut löytävänsä verkosta runsaasti tietoa, mutta ei.
P. S. 2 Vaaleahiuksinen tyttö kukon kanssa on AGK:n maalaus vuodelta 1886 (Wikipaintings. Jos valokuvaus tehty Suomessa kuva ei ole tekijänoikeusvapaa. Pahoittelen mahdollista loukkausta, lähettäkää lasku postissa.)

4 kommenttia:

  1. Jos valokuvaus tehty Suomessa kuva ei ole tekijänoikeusvapaa.

    Mistä sinä tällaista olet saanut päähäsi? Entäpä skannaajien tekijänoikeudet? :-)

    VastaaPoista
  2. Tulkinta palasi mieleeni tästä wikimedian sivusta. "Photographic reproductions from these countries enter the public domain when both the copyrights on the original and this neighboring right on the photograph have expired. Recent photos are thus never OK, but older ones may be (if the original is in the public domain). These countries had until the 1990s shorter terms for this photography right." Kai jossain on sivu skannauksestakin, en uskalla etsiä.

    VastaaPoista
  3. MIKÄ ON TYÖN NIMI?


    VastaaPoista
  4. Jaa, maalauksen vai? Kuten linkkiä seuraamalla näkyy, englanniksi "The girl and the rooster" ja suomeksi vastaavasti "Tyttö ja kukko".

    VastaaPoista