"Suomi on muinaishistorian tutkimuksen kehitysmaa. Meillä on pistetty suomalaista rahaa Bysantin, Välimeren ja Egyptin tutkimiseen, vaikka meillä on oma tuhansia vuosia vanha korkeakulttuuri."Lähes samat sanat löytyvät Ylen viime viikolla julkaisemasta jutusta. (Perustuivatko samaan lehdistötilaisuuteen vai onko Halosella fiksatut repliikit?) En tiedä paljonko rahaa on sijoitettu ulkomaiseen tutkimukseen, suomalaiseen luonnollisesti minunkin mielestäni tarvittaisiin lisäpanostusta. Erityisesti tulosten popularisointiin.
Mistä puhuen. Halonen vertaa Ylen jutussa Lönnrotin Kalevalaa Disneyn Pocahontasiin. Tarkoittaen, että "suomalais-ugrilaisen kansan pyhästä tiedosta elämästä" on muokattu jotain epäpyhää ja epäaitoa. Muokattuahan Kalevala on, vaikka sitä ei muistaakseni hirvittävästi kouluopetuksessa korostettu.
Sattumalta samana päivänä kuin luin Ylen jutun, istuin pari tuntia Kaisa-talon kellarissa selaamassa lehden Journal of Finnish Studies vuosikertoja. Ensimmäisen vuosikerran toisessa numerossa (1997) oli ilmestynyt Thomas DuBoisin artikkeli Lönnrot and Värttinä: (Re)presenting oral tradition to a willing audience. DuBois siis vertasi Lönnrotia ja Värttinää.
Yhteistä oli se, että molemmat hyödynsivät kansanperinneaineistoa, yhdistivät siihen ulkomaisia elementtejä ja muokkasivat kansainvälisten mallien mukaisen kulttuurituotteen, jota ulkomailla pidettiin "aitona". Ja ehkäpä täällä kotimaassakin? Minulla ainakin meni vuosia ymmärtää ja (osittain) hyväksyä, ettei Värttinä ollutkaan puhtaasti suomalaista perinnettä.
DuBois argumentoi, että Lönnrotin ja Värttinän valinta- ja editointiprosessit ovat korostaneet niitä perinteen puolia, jotka ovat vedonneet aikalaisiinsa, ja ne ovat siirtäneet huomiota muusta pois. Molemmat esittävät oman aikansa medialla kiiltävää kuvaa arvokkaasta kulttuurista, joka on kosketuksissa muinaisiin juuriinsa.
Liekö Halonen vapaa näistä taipumuksista Kalevala-elokuvassaan? Ainakin kansainvälisiä malleja on ollut tarjolla, sillä viime vuosina on muistaakseni ilmestynyt parikin elokuvaa Beowulf-runosta ja jossain näin juuri mainoksen Thor-elokuvasta.
Thor-elokuvat ovat varmaan niin kaukana "oikeasta" mytologisesta perinteestä kun vain voi päästä. Mutta herää mielenkiintoinen ajatus, miten "puhdas" muinainen esitystapa otettaisiin meillä vastaan? Luulen että perinteiset runonlaulut kuulostavat vieraalta/oudolta/tylsältä monelle nykykuulijalle. Minulla ainakin on toisinaan vaikeuksia päästä mukaan tunteen paloon monissa SKVR:n runoissa, mutta toisaalta niistä puuttuukin aito esitystilanne. Nykymusiikkikin on pelkkinä sanoituksina yleensä aika onttoa.
VastaaPoistaSehän siinä on, ettei "aitoa" voi enää oikeastaan olla eikä sitä ole yhtenäisenä välttämättä koskaan ollutkaan. Osa aineettoman kulttuuriperinnön elävänä pitämistä on sen muuttuminen.
VastaaPoistaEntistä voi tietenkin tavoitella, kuten Karoliina Kantelinen rekonstruoidessaan Vienan Karjalan laulutapaa, jolle hän on saanut informanttinsa laatuleiman. Mutta sen jälkeen lähtenyt muokkaamaan perinteestä jotain omaana hänhin.
Tuo Värttinän tapauksessa lähes säännönmukaisesti esilletuotu "suomalaisesta kansanperinteestä" ammentaminen on itseäni kyllä aina jotenkin kummastuttanut. Sieltä kansanperinteestähän bändi toki on liikkeelle lähtenyt, mutta sittemmin kyllä ammentanut vaikutteita enemmänkin aivan muualta.
VastaaPoistaMielestäni Värttinä on ennenkaikkea aivan helkkarin monipuolista, hurjaa ja persoonallista musiikkia eikä niinkään mitään perinnejuttua. Tokihan se perinne edelleen siellä yhtenä juonteena mukana kulkee, mutta muut elementit ovat kyllä vähintään yhtä suuressa roolissa. Tasokasta, erittäin ammattitaitoista etnissävytteistä omaleimaista rytmimusiikkia ja hillitön lavashow. Siinäpä se. Toki ymmärrän perinteen korostamisen ikäänkuin imagosyistä ja jos heille siitä bändinä hyötyä on, niin toki sen heille näin fanin ominaisuudessa suon.