keskiviikko 7. elokuuta 2013

Internetin historiaa

Pressikuva, The Big Internet Museum
Eilen tuli Kiasman twiitin kautta eteeni viime joulukuussa avautunut The Big Internet Museum. Ihan mukavan näköinen katsaus Internetin ilmiöihin. Metsästämällä sivustolta vanha lehdistötiedote selviää, että aloittajina oli kolme hollantilasta.

Nyt pääsee mukaan ehdottamaan lisäyksiä ja äänestämään ehdotuksia. Toivottvasti sivustosa ei kovin pian joudu metsästämään Internet Archiven The Wayback Machinesta.

Sieltä kaivoin eilen erään FB-päivityksen innoittamana esiin ensimmäiset kotisivuni TKK:n palvelimilta. Simppeleimmät ensimmäiset versiot eivät ole tallentuneet. Sivu näytti 14.6.1997 tältä:

Kukan kuva oli jostain verkon värityskirjasta, tuohon aikaan en ymmärtänyt tekijänoikeuksista mitään. Mutta olin osannut koodata kunkin kukan linkiksi, mikä on nykyminälleni täysin käsittämätön suoritus. Linkit veivät Suomen sukututkimusseuran etusivulle, UltimateTV-sivustolle (tuolloin ei ollut YouTubea!), City-lehden sivulle, pääaineeni labran sivulle ja portaaliin Pathfinder, josta tuolloin pääsi amerikkalaisiin lehtiin kuten Time ja Life.

Ulkoasua muokkasin 8.10.1999 mennessä sisältämään hieman tekstiä ja enemmän linkkejä. Ilmeisesti pidin vihreästä tuohon aikaan.

Opiskeluni ja sen jälkeinen työsuhde TKK:lla olivat historiaa vuoden 1999 alkaessa, joten perustin uuden sivuston ilmaiselle FortuneCity-alustalle. Sain sen yllätyksekseni auki jokin aika sitten, mutta Internet Archiven mukaan alusta suljettiin viime keväänä. Internet Archive on yrittänyt pelastaa eli arkistoida osan sisällöstä, mutta oma osoitteeni http://www.fortunecity.com/victorian/rembrandt/246/ ei tainnut osua tallenteisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti