Lehdessä Uljas : urheuden ja reippauden edustaja julkaistiin 6.11.1886 Kustaa Kokon muistokirjoitus. Siinä minua kiinnostaa (jälleen kerran) nuoruus:
Kokko Kustaa syntyi 1818 Sääksmäen pitäjässä, Liuttulan kartanon Kokko-nimisessä torpassa, josta hänen nimensä. Jo 10 vuoden ijässä osti hän itsellensä rihlapyssyn piilukolla, ja käpälä-vieterillä. Tähän meni hänen koko omaisuutensa "kaks riksiä" ja puuttuvan "pankko tolvan" lainasi hänelle hänen enonsa. Ammuttuansa jo samana keväänä teerin ja metson soitimesta niin paljon lintuja, että hän sai velkansa maksetuksi, sallivat hänen vanhempansa hänen tuoda kotiinsa "Hektor" niinisen koiran, jonka hän oli saanut lahjaksi tuolta aikanansa mainiolta suukkaalta ja miehekkäältä kestikievarin emännältä, "Mullin Tinalta."Viimeinen lainaus on muodossa "he varmaankin luulivat etten minä sitä osannut ottaa." kirjoituksessa Kokko-Kustaa Otto Wetterhoffin kirjassa Saloilta ja vesiltä I-II. Metsästys- ja pyyntiretkiä. Siinä on lisätietona
Jo ensimmäisenä Syksynä ampui hän tämän avulla paljon jäniksiä ja yhden ketun, jonka Hektor oli ahdistanut kiven alle, paitsi koko joukon lintuja ja oravia.
Kokko Kustaa oli viisitoista vuotta, kun hänen isänsä kuoli, jolloin hän rupesi rengiksi Kärjänniemen kylään, mutta jo seuraavana vuotena, kun myös hänen äitinsä oli kuollut, muutti hän pieneen tupaan lähellä Valkeakoskea ja alkoi nyt pitää metsästystä elinkeinonansa. Kymmenen kokoon haalittua riksiä, Hektor ja pyssy olivat silloin hänen koko omaisuutensa. Tuomari Blåfjeld Lotilan kartanossa osti häneltä kaikki, mitä hän ampui, ja antoi aina tuolle vilkkaalle pojalle kunnon aterian, mutta "ei koskaan ryyppyä", sanoi Kokko Kustaa; "luulivat muka minun ei taitavankaan ottaa ryyppyä."
Kysyttyämme, kuka oli herättänyt hänessä niin aikaisen metsästyshalun, sanoi hän: "Oikean veren olen perinyt äitini puolelta. Äitini isä oli kuuluisa metsästäjä, hän on ampunut 30 karhua, ja enoni olivat kaikki hyvät pyssymiehet. Juho-enolta oli vasempi sääri pahasti haavoittunut taistelussa karhun kanssa. Samalla kertaa haavoitti häntä vahingossa metsästyskumppani, jolla oli jäätuura keihäänä. Heidän verensä minä olen saanut", lisäsi hän. "Jos ei oikeaa verta, niin ei kelpaa metsämieheksi. Minun poikani esimerkiksi; jo lapsena pakotin minä hänet lähtemään kanssani metsään ja 10-vuotisena sai hän sen kiväärin, jonka minä ostin hänen ijässään, mutta ei hänestä tullut kelvollista metsämiestä, vaikka hän kyllä oli suuri ja vahva, yhtä suuri kuin minä ja reippain tukkimies koko paikkakunnalla. Mutta katsokaas hänellä ei ollut oikeaa metsästäjän verta, sillä kenessä sitä on hän ei voi luopua metsästyksestä eikä metsässä oleskelemisesta."Lotilan kartano, johon Kustaa vei saalista tuli myöhemmin 1800-luvulla Magnus von Wrightin piirtämäksi. "Mullin Tinan" emännöimä kestikievari olisi mukava löytää...
Ryhdyinpä heti tiedustelemaan.
VastaaPoistaTähän mennessä olen saanut sen verran selvää, että erään paikallishistorian tutkijan mukaan hänen vanhat sukulaisensa muistelivat aikoinaan Kokko-Kustaata ja Kokko-Maijaa, joka eli leskenä mökissään nykyisen Valkeakosken kaupungintalon ja kirjaston / opiston välisellä kalliolla. Se Hopeakallioksi nimetty ylänne on yhä olemassa, ja rajottui aikoinaan vanhaan kanavaan. Tutkijalla ei ollut Suvannon Akaan historiaa käsillä (kuten ei minullakaan), mutta hän muistelee Toijalan kestikievarin olleen jossain vaiheessa Mullin talossa Toijalan kylässä. Jossain vaiheessa se oli myös Ylpöllä. 1820-30-lukujen taitteessa Mullin emäntänä, wärdinnana oli naimaton Stina Antintytär, s. 1799. Olisiko hän se Kustaan hyväntekijä?
VastaaPoista