Metsäperkeleestä

Viime viikolla olin katsomassa ja kokemassa Helsingin kaupunginteatterin uutuuskappaleen Metsäperkele., joka kertoo G. A. Serlachiuksesta. Kun kerran on tullut tavakseni katsastaa näitä elämäkerrallisia näytelmiä ja niiden tapaa esittää historiaa.

Ensimmäisessä näytöksessä silinteripäät tulivat pitämään historiaesitelmiä yhtenään, joten ei ollut vaikea pysyä ajassa ja sen yleisessä hengessä mukana. Sitten Serlachiuksen lapset kasvoivat sellaisin harppauksin, että sekä minulta että seuralaiseltani hävisi ajan taju.

Tapahtumaketjussa sentään pysyin mukana, vaikka hypittiin jatkuvasti lyhyestä kohtauksesta toiseen. Niiden irrallisuutta korosti suuri näyttämö, jota pari näyttelijää ei pystynyt täyttämään - edes sähköisesti vahvistetulla huutamisella. Josta oli toisinaan vaikea saada tolkkua.

Siinä missä Porin teatterin Maire oli parinkymmenen vuoden kehityskertomus, Metsäperkele oli noin neljänkymmenen vuoden kuvitus miehestä, joka ei muuttunut. Kunnianhimo taustoitettiin lapsuudella ja se ei koskaan laantunut. Veikkaan, että minua olisi miellyttänyt enemmän näytelmä, jossa aika olisi rajattu niin, että olisi voitu saada jotain syvällisempää irti kolmessa tunnissa.

Mainostekstien perusteella näytelmä on rakennettu Teemu Keskisarjan tutkimuksen pohjalle. En pysty väitettä todentamaan, sillä en ole kirjaa lukenut. Ehkäpä positiivisin puoli näytelmän katsomisessa olikin siitä herännyt mielenkiinto kirjaa kohtaan.

Toisaalla blogistaniassa näytelmäkappaletta arvioi Esa Pesonen todeten

Metsäperkeleessä on puutteensa, mutta itse nostaisin näytelmän parempaan sarjaan. Näytelmä oli sujuva sekä näyttelijäsuorituksiltaan että käsikirjoitukseltaan. Tekotaiteellisuutta siitä en löytänyt ja se on aina positiivista. Mikään ei ole tuskallisempaa kuin tekotaiteellinen näytelmä.

Pitkospuiden Susanna kommentoi muu muassa

Näytelmän loppukohtaus oli hämmentävä. Siinä ohjaaja on ottanut taiteilijanvapautensa käyttöön, sillä todellisuudessa asiat eivät menneet aivan sillä tavalla kuin tämän näytelmän päättyminen antoi ymmärtää. 

Vai niin. Tuota ei taida moni teatterista lähtenyt tietää eikä jälkikäteen tarkistaa.

PS 0. Makua näytelmästä saa Helsingin kaupunginteatterin YouTube-videosta. (Loistava idea, tämä kanava.)
PS 1. Tampereelle en älynnyt lähteä, mutta Raisa Nokkonen kävi katsomassa Hugo Simbergin siivet.
PS 2. Metsäperkeleessä oli sivuosassa Akseli Gallen-Kallela. Mikä tarjoaa aasinsillan linkittää Jyväskylän taidemuseon sivusto Tunne maisema, jossa "Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen keskisuomalaiset maisemat kohtaavat nykytaiteen."