sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kohdattua

Kuva lehdestä Joulupukki III 1905

Ilari Aalto viimeisteli kesämatkansa raportin kertomalla kalliomaalauksella käynnistä. Eva Ahl-Waris raportoi på svenska Kansallisarkiston keskiaikaillasta.

Anneli esitti hienosti aviottomien lasten etsinnän lähteet.

Koneen säätiöltä äskettäin sai rahaa "kirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija Terike Haapojan taiteellistieteellinen hanke, jossa tutkitaan maailmanhistoriaa eläinten näkökulmasta". Sen blogi on hankkeen niminen: Toisten historia. Tuore suomalainen ryhmäblogi Aatehistoria ei selittele olemassaoloaan. Kurssiblogi?

Yhteiskuntatieteellisen arkiston blogissa Helena Laaksonen kertoo tutkimusaineistopyyntöjen tehosta.

Dick Harrison kommentoi på svenska kansainvaellusaikaa ruotsalaisesta näkökulmasta.

Tukholman kaupunginmuseon videojoulukalenterin luukussa 9 oli elämää ja kuolemaa keskiajalla på svenska. Valokuvataiteen museon kokoelmanostot olivat jääneet minulta aiemmin huomaamatta. Mukana m.m. opiskelijaelämää vuodelta 1953, morsiusmuotia, taide- ja teollisuusnäyttelystä.

Nörttityttöjen blogissa Tiuku Talvela kirjoitti joululaulujen historiasta.

Ruotsalaisesta tv-sarjasta Historieätarna on Twitterissä näkynyt kriittisiä kommentteja. Claes Carlsson-Klauzner tykkäsi på svenska ja linkitti YouTube-trailerin, jonka pystyi näkemään täällä Suomesakin.

Salla Brunou luki Sirpa Kähkösen romaanin Hietakehto. TP luki sotahistoriallisia kirjoja. Sinisen linnna kirjaston Maria luki Minna Keinäsen ja Harri Nymanin tietokirjan Kissojen Suomi. Katit historian poluilla. Sami Liuhto luki Eeva Kilven Kuolinsiivouksen. Sarka luki Eero Kuparisen  Antisemitismin musta kirjan.

Sylvissä Lotta Sonninen haastatteli Marjo Niemeä:
Eurooppa kiusasi kirjailijaa, joka tajusi tietävänsä oman maanosansa historiasta ”niin vähän että hävetti”.
Perehtyessään historiaan hän havaitsi toistuvan kuvion: julmimpien vääryyksien motiivit ovat primitiivisiä. Roistomaisesti toimineet valtiot ja hallitsijat suhtautuvat aikaansaannoksiinsa ylemmyydentuntoisesti.
”Historiankirjoituksessa on aina jonkun näkökulma. Päätin, että tässä on nyt minun näkökulmani, minullakin on oikeus ottaa se historia haltuun.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti