tiistai 26. kesäkuuta 2012

Saisiko olla kupillinen kahvia?

Tammikuun alussa osallistuin Laura Starkin kirjan julkistukseen ja summeerasin kokemaani täällä. Siitä kiitokseksi Stark lähetti minulle parin päivän kuluttua kappaleen kirjaa omistuskirjoituksella varustettuna ja minä puolestani jätin sen lukemattomien pinoon puoleksi vuodeksi. Hups. Ehkä jos saisin postiluukkuuni useammin kirjauutuuksia...

The Limits of Patriarchy jakaantuu kolmeen osaan: taustoitus, arjen vallan osoitukset ja varhainen keskustelu sukupuolten asemasta maaseudulla. Kun pääsin yli muutamista itselleni vieraista termeistä kakkosluvussa oli kirja kauttaaltaan käytännönläheistä 1800-luvun sosiaalisen elämän kuvausta ja analyysiä. Lähteinä ovat kansanperinnekeräykset, sanomalhdet sekä, ilahduttavasti, 1800-luvun realistinen fiktio.

Keskimmäisestä osasta löysin käsinkoskeltavin osuuden eli alaluvun kahvista. Ilmeisesti se oli päätynyt rahvaan huulille viimeistään 1830-luvulla ja oli vieraille tavanomaisesti tarjottavana 1880-luvulle mennessä. Emäntä menetti kasvonsa, jollei kahvia ollut, ja mainintojen perusteella köyhemmät elijät nipistivät ruuasta kahvin hyväksi.

Erityistarve kahville oli kun taloon tuli paikallinen juoruämmä. Näiden asemasta maalaisyhteisössä on Stark kirjoittanut kokonaisen luvun, eikä syyttä. Idyllisestä maalaiselämästä paljastui minulle taas uusi varjon paikka.

Pitäjällä kulkevat kuppaajat, hierojat yms. välittivät nimittäin sivubisneksenä uutisia. Päivänsä tuvassa viettävälle emännälle juoruämmän vierailu oli kuin Seiskan tuore numero. Jota ei saa ilmaiseksi, eikä kulkevat naisetkaan aikoneet tyhjin käsin lähteä. Ansaintalogiikkaa oli monenlaista. Maksettiin siitä, että saatiin haluttuja tietoja ja siitä, että ämmä puhuisi kylällä tiettyä asiaa, hyvää tai pahaa.

Maineenhallinta on tuttu juttu vanhoista oikeuspöytäkirjoista. Starkin kuvauksessa se kilpistyy naimakelpoisuuteen. Juoruilla pyrittiin levittämään hyvää kuvaa oman talouden naimattomista ja huonompaa kuvaa kilpailijoista sekä saamaan tietoa puolisoehdokkaista. Mieleen tulee Värttinän Marilaulu, jossa lauletaan "Tän kylän ämmien kielet pittäis panna palasiksi/ kun ne on saanu nuoren tytön sanan alaisiksi".

Ämmiä tulee ja menee, joten voi olla vaikea varmuudella sanoa, että ilmiö olisi ollut koko ajan käynnissä. Mutta Starkin materiaalin mukaan mainintoja oli koko maasta. Ajallisesti luulisi, että isojaon lisäksi on merkitystä naimaetäisyyksien kasvulla. Niistähän oli puhe Kari-Matti Piilahden väitöskirjassa. Joka on siinä lukemattomien pinossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti