keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Lähteiden hyödyntäminen

John Toshin kirjan The Pursuit of History viides luku käsittelee lähteitä. Heti alkuun Tosh toteaa, että vain valitsemalla erittäin tarkasti maantieteellisesti ja ajallisesti rajatun alueen voi kuvitella pystyvänsä hallitsemaan koko lähteistön. Joka kuitenkin on ideaalina.

Ensimmäisessä alaluvussa Tosh virkistävästi tunnustaa, että historiantutkimusta voi tehdä lähde- tai tutkimuskysymyslähtöisesti ja todellisuudessa nämä sekoittuvat. Vain joustavuudella saadaan lähteistä kaikki irti. Määrittelemällä kysymys ensin voidaan lähteestä löytää muuta kuin läpiluvulla. Mutta jos läpiluku paljastaa uusia asioita, voi olla tarpeen muokata tutkimuskysymystä.

Seuraa perusteellinen ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin esitys. Sen lomassa muistutetaan, että sanat voivat muuttaa merkitystään. Että pitää kiinnittää huomiota myös puuttuviin asiakirjoihin. Onko jotain poistettu tarkoituksellisesti? Painetut lähdekokoelmat ovat aina toimitettuja, valintoja.

Tosh kirjoittaa auki sen, että historiantutkimus ei ole absoluuttisesti luotettavan lähteen etsintää vaan lukuisten tavalla tai toisella epätäydellisten todisteiden kokoamista ja tulkintaa.

Parhaaseen tulokseen päästään, jos lähteitä on kirjoitettu sekä "sisäpuolelta" että "ulkopuolelta". Tämän soveltamista paikallishistoriaan täytyy fundeerata. Hienoa olisi keksiä suomalaisista lähteistä tahattomasti mukaan tullutta merkittävää tietoa.

Luvun lopussa Tosh toteaa, että kuvaamaansa lähteiden käsittelyperiaatteita on vaikea formalisoida niin, että ne vaikuttaisivat tieteelliseltä metodilta. En tiedä omaksuinko oleellista tälläkään kertaa, mutta pidän Toshin toteamuksesta "lähteitä lähestyessään historioitsija on kaikkea muuta kuin passiivinen tarkastelija".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti